Revision [181]

This is an old revision of Xibalba004 made by AdminDare on 2015-12-28 12:21:53.

 

004: Inkakilven kirous


<-- 003: Caquetá-joki - 005: -->

"Oi Auringon mahti, kuule palvelijasi pyyntö valkoisen rodun tähden!"
- kulttijohtaja Hank Summers

 

Kylä Caquetá-joen varrella, helmikuun alkupuoli, 1937


Prof. Reddy ja prof. Hastings seurueineen

Iltapäivän sateiden jälkeen tohtori Sureesha Reddy kysyy Renatalta, voisiko hän palkata Tadley Venturesin nelikon nyt kun he ovat suorittaneet hänen miehensä tehtävän. Kun ryhmä suostuu tähän, Sureesha kertoo, että Caquetásta lähtee pohjoiseen sivujoki, jonka varrella on joskus ollut inkavaltakunnan kolonia. Tästä näytöksi hän osoittaa pari paikallisten kielessä olevaa quechuankielistä lainasanaa, sekä bataatit, joita kyläläiset kasvattavat, vaikka niiden luonnollinen elinympäristö on aivan muualla. Kyläläisille sivujoen varsi on kuitenkin kiellettyä aluetta, eivätkä he tahdo lähteä sinne, koska siellä asuu pahoja henkiä. Antropologi on erittäin kiinnostunut mahdollisuudesta, että inkavaltakunta on satoja vuosia sitten kurottautunut tänne saakka; tällaisesta ei ole koskaan aiemmin löydetty merkkejä. Tavoite on tehdä parin päivän matka viidakkoon ja etsiä merkkejä inkatukikohdasta - tätä kauempana se ei oikein olisi voinut olla, jos se on jossain vaiheessa käynyt kauppaa andoqueiden kanssa. Sanomaton yhteisymmärrys seikkailijoiden kesken on, että antropologi voi kummastella inkatemppelin arkkitehtuuria ja muinaisia tauluja, mutta mikäli sieltä löytyy kultaa ja jalokiviä, niitä napataan omiin taskuihin.

Seuraavana aamuna sateen loputtua seurue lähtee liikkeelle. Professori Hastingsia seurueineen ei näy kylässä, mutta heidän lentokoneensa on edelleen ankkuroitu jokeen. Professori Gyaneshwar Reddy ei ole täysin tyytyväinen vaimonsa oma-aloitteisuuteen ja on lähdössä itsekin mukaan, samoin Kalpesh-poika. Selvästikään professori ei epäile, että Tadley Ventures olisi vaaraksi hänen vaimonsa turvallisuudelle, ainoastaan että olisi vaan akateemisesti sopimatonta päästää antropologivaimo yksin viidakkoon. Sureeshalle asia tuntuu olevan yhdentekevä.

Viidakkoon


Veneillä melotaan puolitoista tuntia alavirtaan Caquetáa. Gaspar haukkuu krokotiileja, ja Siegfriedin mieleen palaa Hastingsin kertomus piraijoista, joita pinnan alla väijyy. Sentään makean veden haita ei näin kaukana ole. Kun oikea sivuhaara viimein löytyy, veneet ohjataan ylös sitä. Se on vain parikymmentä metriä leveä, ja viiadkko on molemmilla puolilla aivan vieressä. Matka taittuu nopeasti, mutta sitten vastaan alkaa tulla koskia, joiden yli koverretut kanootit pitää kiskoa. Max sanoo huomaavansa, että joku ihminen on liikkunut täällä vastikään, ja lopulta kolmannen kosken kohdalla rannalta löytyy sinne vastikään jätetty koverrettu kanootti, sekä saappaanjälki. Ilmeisesti Hastings ja hänen seurueensa ovat täällä myös.

Ryhmä jättää seuraavalla koskella omatkin veneensä, ja jatkaa matkaa jalan. Max löytää reitin, jota on huomattavan helppo kulkea, ja vaikka prof. Reddy nappaakin matkan varrelta hyönteisiä ja kuumuus on huomattava, ryhmä etenee hyvin nopeasti. Iltapäiväsateilta suojaudutaan pikaisesti rakennettaviin laavuihin. Eräässä kohdassa Gaspar osoittaa kiinnostusta syvempään pensaikkoon, ja sieltä löytyy kivinen, tuiman näköinen vartijapatsas. Sammal peittää sitä, mutta sen kasvot on raaputettu esiin. Kivityö näyttää Sureeshan mielestä hyvin inkamaiselta: hyvin taitavalta ja huolelliselta. Toinenkin samanlainen patsas löytyy muutaman sadan metrin päästä.

Kun ilta koittaa ja seurue leiriytyy, Max haistaa paistettavan lihan ja mausteiden tuoksun. Hän tekee pienen kierroksen, ja neljännestunnin kuluttua havaitsee Hastingsin seurueineen parinsadan metrin päästä omassa leirissään. Hän hiipii huomaamatta pois ja palaa ryhmän luo.

Ihmetellään, miksi Hastings todella on täällä. Professori Reddy kertoo kysyttäessä, että mies on roisto ja huono tieteentekijä, ja jatkuvasti törmäilee hänen apajilleen (tosin Hastingsin oma erikoisala on ornitologia, siinä missä Reddy on ekologi ja entomologi). Sureeshan näkemys kilpailevasta akateemikosta on hieman maltillisempi, mutta hänestäkin Hastings on epäilyttävä, ei vähiten koska hänen miespalvelijansa on vulgääri ja ruokkoamaton irlantilainen.


Pelinjohtajan kommentteja



Kesken.


<-- 003: Caquetá-joki - 005: -->


CategoryPelit
There are no comments on this page.
(C) Dare Talvitie 2015 :: Runs on GURPS :: Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki