015: Navassasaari



<-- 014: Kääntymys - 016: Epäonnen vene -->

"Olet nähnyt sen, etkö olekin? Kasvoistasi näen, että tiedät mistä puhun."
- noitatohtori Port-au-Princellä

 


Jamaika, joulukuun alku


Kaliforniasta palaamisen jälkeen Tadley Ventures on tehnyt pari kuukautta rutiinikeikkoja Karibianmerellä: postilentoja, varjostuksia ja henkivartijakeikkoja. Näistä mikään ei ole ollut poikkeuksellisen vaarallinen tai kiinnostava, mutta finanssit ovat sentään pysyneet kunnossa.

Joulukuun alkupäivinä Max on istumassa iltaa mustien ja värillisten kaveriensa kanssa, ja rastafarien pyhä mies antaa hänelle profetian: kun hänen ystävänsä ovat menossa harmaan kautta kohti mustaa, hänen on mentävä mukaan, tai he kuolevat. Rastafari ennustaa muillekin, mutta Maxin ennustus on ainoa, johon sisältyy näin selvä varoitus.

 (image: http://xibalba.karmavector.org/images/ltcmdr_davies.jpg) Seuraavana iltana Ben on menossa lady Helenan luo pelaamaan bridgeä, mutta peli-ilta on peruttu: lady Helena on saanut odottamattoman vieraan. Häntä tenttaa kapteeniluutnantti Davies laivaston univormussa. Davies lähtee tyytymättömänä, ja Helena kertoo Benille, että hän tahtoo puhua Tadley Venturesin kenttäryhmän kanssa toimistolla mahdollisimman pian. Hän myös sanoo, että on parasta tarkkailla, ettei ketään seurata.

Vajaata tuntia myöhemmin ryhmä tapaa toimistolla, lady Helena saapuu itse paikalle valepukeutuneena. Hän kertoo, että hänen majesteettinsa laivaston tiedustelu on jo hyvän aikaa pitänyt Zeligiä silmälläpidettävänä henkilönä tämän insinööritaitojen vuoksi, ja on seurannut tätä. Nyt seurausta suorittanut tiedustelualikersantti nimeltä Pullman on kuitenkin kadonnut eilisiltana jäljettömiin. Tiedustelun upseeri Davies oli koettanut tentata lady Helenalta asioita, mutta ei ollut suostunut itse kertomaan mitään, eikä Helenan vakuuttelu siitä, että Zelig ei ole mikään vakooja ollut tehonnut. Ilmeisesti Davies piti itsekin Helenaa hieman epäilyttävänä, ja oli vaatinut, että tämä ei kerro asioista eteenpäin. Helena ei tietenkään lotkauttanut tälle korvaakaan. Hänellä on aiemmin ollut hyvät suhteet laivaston tiedusteluun, mutta kommodori Godfrey, joka oli toiminut välittäjänä Tartarus-säteen ja sir Cliven tapauksessa ei ole tällä hetkellä Karibianmerellä, ja nykyinen tiedustelun johto ei tunne häntä.

Kukaan ei tiedä, mitä Pullmanille on voinut tapahtua, mutta kukaan ei hetkeäkään usko Zeligin tälle mitään tehneen. Zelig on ainakin tänään ollut kunnossa, ja Ben ja Renata päättävät käydä juttelemassa hänen kanssaan seuraavana päivänä. Todetaan, että Zeligille ei vielä paljasteta koko kuviota, koska jos hän tietäisi siitä, hän ei osaisi käyttäytyä luontevasti.

Pohditaan, kuka voisi olla tällaisen takana. Epäiltyjä ei ole kovin monia, Britannian laivaston tiedustelu on voimakas ja pystyvä organisaatio. Ainakaan kukaan mister Maungin kaltainen gangsteri ei sen kanssa haluaisi häiriköidä. Tuumitaan, että joku voi hyvinkin olla Zeligin vesikeuhkon suunnitelmien ja prototyypin perässä. Suunnitelmat ovat kuitenkin turvassa kassakaapissa, ja Zeligillä on niistä luultavasti kopiot.

Kestit


Max järjestää muutamia katulapsia tutkimaan, onko lady Helenalla ja Siegfriedillä seuraajia. Lady Helenaa pidetään selvästi silmällä, Siegfriedin talo taas on kaupungin itäpuolen kukkuloilla varakkaalla alueella, ja sinne on liki mahdotonta jättää huomaamattomia seuraajia.

Lauantaisella lounaalla Zelig vaikuttaa omalta itseltään, ja kertoo mielellään puuhistaan. Hän on saanut kuninkaalliselta patenttitoimistolta patentin vesikeuhkoon, mutta tällä hetkellä tekee enimmäkseen työtä konsultoidakseen vedenalaisia ja hyvin painetta kestäviä venttiileitä. Häntä pyydetään kertomaan tästä lisää, ja hän sanoo työskentelevänsä venezuelalaisen merentutkimuslaitoksen laskuun. Hän on suunnitellut ja melkein jo toteuttanutkin sukelluskellon luukun, tiivisteet ja muita järjestelmiä, käytännössä toistanut ja parantanut Bartonin ja Beeben muutamaa vuotta aiemmin kehittämää syvänmerensukellusjärjestelmää. Hän kertoo kontaktinsa olevan mies nimeltä tohtori Hugo Einbund.

 (image: http://xibalba.karmavector.org/images/hugo_einbund.jpg) Pikavilkaisu paljastaa Einbundin olevan professori Universidad Central de Venezuelassa. Hän on saksalaistaustainen ja iältään kolmen- ja neljänkymmenen välissä, ja asuu Hotel Victoriassa. Ben näkee hänet vilaukselta: tropiikkiin tottunut saksalainen mies, siististi pukeutuva ja tavallisen oloinen. Siegfried tuntee kyllä kaupungin saksalaisväestöä, mutta Einbund ei ole hänelle tuttu. Hän päättää tutustua mieheen paremmin, ja järjestää kotonaan pienet kestit johon hän kutsuu myös Einbundin, tämä kun on maanmies ja hänelle ennestään tuntematon. Ben, Max ja Renata ovat myös paikalla.

Einbund vastaa kutsuun myöntävästi, ja paria päivää myöhemmin Siegfriedin talolle saapuukin vieraita kestittäväksi. Siegfried isännöi tilaisuutta, joka on myyty pääasiassa Jamaikan saksalaisen expat-yhteisön tapaamisena. Politiikka ja muut mahdollisesti häiritsevät aiheet pidetään poissa (Kingstonin saksalaiset ovat käytännössä järjestään Hitleriä ja Saksan nykyistä menoa vihaavia, mutta Einbundin politiikasta ei tiedetä mitään).

Einbund saapuu paikalle ilman seuralaista. Hän osoittautuu nopeasti mainioksi seuramieheksi. Hän on kielitieteen tohtori ja Venezuelan yliopiston kunniaprofessori, mutta hänen todellinen intohimonsa on meren elämä, etenkin tuntemattoman syvänmeren. Hän osaa kertoa taruja ja yhdistää niitä tieteellisiin löytöihin, ja kertoo kiinnostuksestaan Karibianmeren syvempiin kohtiin. Renata puhuu hänen kanssaan merenalaisista asioista, ja Einbund on innostunut tämän tapaamisesta (vaikka Zeligin vesikeuhkosta ei puhutakaan). Hän kertoo, ettei itse ole koskaan todella päässyt sukeltamaan, mutta sanoo Beeben ja Bartonin sukelluskellotutkimusten Bermudalla inspiroineen häntä. Hän puhuu valaiden sukeltamisesta - kukaan ei tiedä, miten syvälle ne todella menevät, tai mitä ne saattavat syvyyksistä löytää. Syvää merta tunnetaan tuskin lainkaan, lähes yksinomaan sieltä rannalle huuhtoutuneiden näytteiden pohjalta.

Sitten hän alkaa yskiä, ja yhtäkkiä hänen kädessään näkyy veripisaroita. Siegfried kutsuu Lorantia, ja miespalvelija ehtii paikalle juuri sopivasti saadakseen kiinni Einbundista kun tämä tuupertuu tajuttomana lattialle. Hänet on selvästi myrkytetty.

Myrkyttäjän jahti


Siegfried ja Lorant kiidättävät tajuttoman ja heikkenevän Einbundin autolla kukkulan juurella asuvan lääkärin luo. Myrkky on ollut konjakkilasissa joka on tullut keittiöstä, ja yksi juhlissa toimivasta keittiöhenkilökunnasta on lähtenyt talosta. Renata lähtee Gasparin kanssa jäljittämään tätä, ja vaikka Gaspar ei yleensä ole jälkikoirana kunnostautunut, Renata saa tämän kuitenkin keskittymään ja osoittamaan reitin, jossa myrkyttäjä on poikennut talojen väliselle polulle ja suunnannut alas kukkulaa.

Max ei tunnista myrkkyä, mutta osaa puhelimessa kuvailla lääkärille sen hajun. Lääkäri vie Einbundin vatsahuuhteluun ja arvailee sopivia vastamyrkkyjä. Siegfried on järkyttynyt: hänen luonaan vieraillut mies on myrkytetty, hänen kattonsa alla. Tunnin kuluttua lääkäri sanoo, että hän uskoo Einbundin selviytyvän, mutta tämän kanssa ei varmaankaan voi puhella ennen huomisaamua. Miehelle järjestetään poliisivartio, koska ei ole epäilystäkään, ettikö tässä olisi kysymys murhayrityksestä. Poliisit käyvät myös Siegfriedin talolla jututtamassa vieraita ja ottamassa raportin.

Renata seuraa jälkeä kukkulan juurelle ja sieltä mustien ja värillisten työläisten asuttamiin vuokrakasarmeihin. Jälki johtaa Freeman-nimisen henkilön yksiön ovelle. Renata on ainoa valkoihoinen täällä, ja herättää liikaa huomiota, joten hän painaa osoitteen mieleen ja palaa Siegfriedin luokse. Siellä juhlat ovat päättyneet, vieraat poistuneet ja catering-liikkeen omistaja on tullut pyytämään henkilökohtaisesti anteeksi tapahtunutta. Myrkyttäjä oli Thomas Hatchings-nimellä esiintynyt sijainen, joka oli tullut viime hetkellä paikkaamaan sairastunutta keittäjää. Lorant haukkuu catering-johtajan isäntänsä sijasta, ja sitten pyytää itse anteeksi Siegfriediltä: yksityiskohdat olivat hänen vastuullaan, ja hän sanoo, että hänen olisi täytynyt olla paljon varovaisempi. Sekä Siegfriedillä että Lorantilla on huomattava henkilökohtainen motivaatio löytää myrkyttäjä.

Renata ilmestyy paikalle kertomaan, että hän ja Gaspar ovat jäljittäeet miehen osoitteen. Tämä päätetään käydä hakemassa saman tien, jotta häntä voitaisiin kuulustella hetki ennen luovuttamista poliisille Tadley Venturesin ryhmä sekä Lorant pukeutuu yöhiippailuun sopivasti, ja lähtee autolla vuokrakasarmien luo.

Muut odottavat autolla kilometrin päässä, kun Ben ja Max murtautuvat Freemanin asuntoon. Freeman herää ja ehtii huutaa apua ennenkuin hänet saadaan taltutettua. Vihaiset naapurit ovat tulossa väliin, mutta Freeman evakuoidaan ikkunan kautta. Hän nyrjäyttää operaatiossa nilkkansa, mutta muuten hänet saadaan ehjänä ja pussi päässä autolle. Ryhmä ajaa rantakalliolle muutaman kilometrin päässä, ja alkaa kuulustella vankiaan, joka selvästi on sama mies joka juhlissa näkyi keittiössä. Aluksi mies koettaa vakuuttaa, ettei tiedä mistään mitään, mutta Ben on hyvä olemaan todella pelottava. Parin lyönnin jälkeen Freeman tuntuu tajuavan, että hän ei pääse täältä kertomatta jotain, mitä kyselijät tahtovat kuulla. Hän alkaa puhua omituista kieltä, jota kukaan ei tunnista, ja parin lauseen (?) jälkeen Ben kolkkaa hänet tajuttomaksi.

Freemanin vasemmassa olkapäässä selän puolella havaitaan tatuointi: pyöreä kuvio jossa on kahdeksan sakaraa, keskellä pieni tähti ja tähdessä silmä. Kukaan ei välittömästi tunnista symbolia. Freemanista ei varmaankaan saada enempää irti, joten hänet toimitetaan poliisille. Poliisi kiittää Siegfriediä avusta. Tottakai aatelismiehen, vaikka sitten saksalaisen, odotetaankin itse tarttuvan asioihin jos joku värillinen roisto on koettanut murhata vieraan tämän kotona, ja Freeman on kuitenkin yhtenä kappaleena.

Freemanin oudot puheet ja tatuointi johtavat epäilemään, että myrkytyksen takana saattaisi olla kultti tai salaseura.

Einbundin salaisuudet


Seuraavana aamuna Tadley Venturesin ryhmä käy jututtamassa Einbundia. Saksalainen on kalpea, mutta virkeä, ja tuntuu järkyttyneen kuullessaan, että joku oli yrittänyt murhata hänet. Hänellä ei ole aavistustakaan mahdollisesta tekijästä, eikä hän liioin tunnista Renatan piirtämää kuvaa. Ben kuitenkin arvioi, että hän ei ole täysin rehellinen, vaikka selvästikin väkivallan kohteeksi joutuminen on hänelle uusi kokemus.

Myrkky on lääkärille tuntematonta, mutta hän sanoo sen olevan eläinperäistä. Lady Helenalle ja Zeligille annetaan tilannekuva. Zelig järkyttyy yhteistyökumppaninsa murhayrityksestä, ja lupaa varoa syömisiään sekä katsoa ympärilleen. Siegfried käy tapaamassa mister Maungia, ja kysyy tältä näkemästään tatuoinnista. Maungia on vaikea lukea, eikä hän ainakaan heti myönnä tunnistavansa sitä, mutta sanoo, että hän voi kysellä mikäl Siegfried on halukas maksamaan tästä, tosin sanoo, että hänen kulunsa voivat olla joskus melko korkeat. Maungilla kuitenkin on hyviä kontakteja, joten Siegfried hyväksyy tämän.

Einbundin yhä levätessä lääkärin hoivissa päätetään vilkaista hänen hotellihuonettaan. Max järjestää siivoojan päästämään Renatan ja Benin sisään. Nämä löytävät karttoja ja kirjeenvaihtoa; Renata panee merkille karttoihin merkityn alueen Karibianmerellä Jamaikan ja Haitin välissä. Ben puolestaan alkaa käydä läpi kirjeitä, kun käytävässä odottavalta Maxilta tulee varoitus. Renata ja Ben pakenevat parvekkeiden kautta, Einbundin kirjeet mukanaan. Ulkopuolella Max näkee kerrossiivoojien esimiehen päästävän saksalaisen näköisen kaksikon, lyhyen viisikymppisen naisen ja nuoren, kookkaan miehen, sisään hotellihuoneeseen. Näiden mentyä sisään Ben ja Renata tulevat ulos viereisen huoneen ovesta.

Toimistolla luetaan kirjeitä. Siinä on henkilökohtaista kirjeenvaihtoa Venezuelassa asuvan Anita-vaimon kanssa (espanjaksi), artikkelikommenttipyyntöjä romaanisen filologian alalta, sekä hakaristimerkein varustettuja konekirjoitettuja viestejä Venezuelan natsipuolueelta, joiden tapahtumissa Einbund on käynyt puhumassa. Einbund ei toistaiseksi ole vaikuttanut natsilta, ja hän on ilmeisesti mennyt naimisiinkin ei-saksalaisen kanssa. Kuitenkin hän on selvästi ainakin hyvissä väleissä venezuelalaisten saksalaisten natsijärjestön kanssa. Saksassa tämä on toki lähes välttämättömyys tällä hetkellä, mutta expat-yhteisöissä asiat eivät ainakaan Jamaikalla tai Yhdysvalloissa ole näin.

 (image: http://xibalba.karmavector.org/images/emilie_essig.jpg) Siegfriedille kerrotaan, että Emilie Essig -niminen saksalainen nainen on pyytänyt saada käydä tapaamassa Siegfriediä. Siegfried palaa kotiin ja ottaa Essigin vastaan. Essig on sama 150-senttinen vanhempi nainen, jonka Max näki menevän Einbundin hotellihuoneeseen aiemmin. Vaikka Essigillä ei ole sotilasarvoa eikä hän aloita keskustelua Hitler-tervehdyksellä, hän antaa vaikutelman Kolmannen valtakunnan tosiuskovasta. Hän esittäytyy olevansa osastopäällikkö Saksan tiede-, opetus- ja kulttuuriministeriöstä, sekä Hugo Einbundin yhteistyökumppani. Hän haluaa kuulla Siegfriediltä tämän myrkytyksestä, ja kiittää tätä ripeästä toiminnasta joka luultaasti pelasti miehen hengen. Essig ei tunnu uskovan, että poliisin hallussa oleva mielipuoli on murhan todellinen tekijä, ja sanoo, että hän epäilee Britannian tiedustelupalvelun olevan attentaatin takana. Essig ei paljasta tarkalleen syytä epäilyilleen, mutta vihjaa, että Einbundin työssä on seikkoja, jotka saisivat "kierot, vainoharhaiset ja murhanhimoiset Tommyt" kenties intoutumaan murhaan. Hän sanoo, että Siegfriedin on myös parasta olla varpaillaan.

Einbundin kirjeenvaihdosta saadaan vahvistus sille, että Einbund on ollut Jamaikalla syyskuusta lähtien - samoihin aikoihin kuin Britannian sotilastiedustelun tämänhetkinen alus, HMS Repulse, saapui maisemiin. Myös tälle toimitettu rahti Venezuelasta pystytään jäljittämään Kingstoniin. Max löytää varaston, jossa sitä säilytetään: se on vartioitu, muttei mitenkään raivokkaasti. Hän järjestää itselleen parin tunnin hanttihommat varastolta, ja näkee suuret laatikot, joissa voisi hyvin olla sukelluskello. Normaalin varastovartoinnin lisäksi niillä on omana vartiona kaksi kookasta ja sotilaallisen näköistä saksalaista - ei näkyvästi aseistettua, mutta selvästi vaikeuksiin varautunutta.

Vaikuttaa siltä, että Einbundin aikeet ovat yksinkertaista sukelluskellotutkimusta, ilmeisesti Venezuelan merentutkimuslaitoksen laskuun, mutta osittain Saksan tiedeministeriön rahoittamana. Tämä ei kuulosta sellaisenaan minkäänlaiselta syyltä murhaan, eivätkä Essigin epäilykset Britannian tiedustelupalvelusta tunnu olevan perusteltuja. Kuitenkin brittitiedustelu selvästi nuuskii Zeligin ympärillä. Renata vertaa toimistolla kopioimiaan karttakoordinaatteja Tadley Venturesin karttoihin, ja tajuaa alueen, johon ne keskittyvät olevan hieman erikoinen. Se on kohta, jossa Hispaniolan saaren ympäri puhaltavat tuulet kohtaavat, ja jossa tuloksena merenkäynti on hyvin kovaa ja myrskyjä lähes päivittäin: aluetta yleensä vältetään, koska siellä purjehtiminen tai lentäminen on tarpeettoman raskasta, pahimmillaan vaarallistakin. Alueella on pieni Navassasaari, joka on enimmäkseen asumaton. Tällä merialueella sukelluskellon käyttäminen olisi hyvin vaikeaa ja vaarallista: pinta-alus heittelehtisi epävakaassa säässä, ja sukelluskellon kaapeli olisi vaarassa katketa. Huonompaa paikkaa syvänmerentutkimukseen olisi vaikea keksiä.

Vakoojapeliä


Siegfriedin kotona Tadley Ventures pyörittelee ideoita ja jakaa tietoja, kun Lorant kertoo, että ovella on rikospoliisi. Muu ryhmä poistuu kirjastosta, jossa Siegfried ottaa etsivät vastaan. He kysyvät, milloin hän on nähnyt Ben Sabirifin viimeksi: Beniä epäillään murhasta, ja hänestä on pidätysmääräys. Oven takana kuunteleva Ben yllättyy tästä: väkivaltaisesta menneisyydestään huolimatta hän ei ole Jamaikalla tappanut ketään. Siegfried ei myönnä poliisille Benin olevan itse asiassa talossa, eikä poliisi koeta häntä tästä haastaa. He vain sanovat Benin olevan vaarallinen ja aseistettu, ja kehottavat Siegfriediä ilmoittamaan poliisille jos hän saa tietoa tämän olinpaikasta.

Kun poliisit ovat lähteneet, Ben sanoo muille, ettei ole surmannut ketään, mutta arvelee, että joku koettaa nyt lavastaa kadonneen brittialiupseeri Pullmanin kohtalon hänen tekosikseen. Hän sanoo aikovansa mennä piiloon, ja pyytää dead drop -viesteillä kerrottavan, miten tilanne etenee. Sitten hän häipyy paikalta.

Illan aikana muut Tadley Venturesin työntekijät saavat vastaavanlaisia tiedusteluja, ja erityisesti Renataa koetetaan pelotella, mikä nyt ei tietenkään onnistu. Kun poliisit ovat lähteneet, Zelig ilmestyy Renatan luo: häntäkin on käyty jututtamassa. Hän kysyy, ettei Ben kai ole oikeasti murhannut ketään, ja Renate vakuuttaa, ettei näin ole. Zelig sanoo, ettei haluaisi tässä tilanteessa olla kotonaan: hän asuu Rosenbaumin pariskunnan talossa, eikä tahdo aiheuttaa heille vaikeuksia. Renatasta tämä kuulostaa viisaalta. Hän sijaa Zeligille vuoteen olohuoneeseen.

Seuraavana aamupäivänä pystytään vahvistamaan, että Beniä tosiaan epäillään nimenomaan Pullmanin murhasta. Lady Helena on mobilisoinut asianajajansa puhdistamaan Benin mainetta, mutta toistaiseksi tuloksetta. Sen sijaan iltapäivänä lady Helenalta tulee viesti, jonka mukaan brittilaivaston tiedustelupalvelu on aikeissa pidättää kaikki Tadley Venturesin työntekijät. Rivien välistä käy ilmi, että lady Helena itse aikoo kyllä antautua (koska aatelisena häntä ei tosiaankaan aiota sulkea mihinkään koppiin), hän odottaa ryhmänsä kieltäytyvän yhteistyöstä ja katoavan maan alle. Näin tapahtuukin. Max, Renata, Siegfried ja Zelig häipyvät kaikki kodeistaan, lähettävät Benille viestin tapaamisesta, ja kohtaavat alkuillasta kievarissa muutaman kilometrin päässä Kingstonin pohjoispuolella.

Kapteeniluutnantti Daviesin toimintaa manataan. Davies ei luota lady Helenaan, ja on selvästi päätellyt (oikein), että mikäli hän ei tavoita Beniä, hänen työtoverinsa auttavat häntä. Ei vieläkään ole tietoa siitä, mitä Pullmanille oikein tapahtui, mutta todennäköisimpiä epäiltyjä ovat joko Emilie Essig ja hänen natsipartionsa, tai Einbundin myrkyttänyt salaseura. Näistä jälkimmäistä pidetään hieman todennäköisempänä, koska saksalaisilta olisi hyvin riskialtis siirto murhata brittisotilas Britannian koloniassa; vähintään siitä seuraisi huomattava diplomaattinen kriisi maiden välillä.

Zeligille kerrotaan koko tilanne. Insinööri ei keksi alkuunkaan, miksi hänen työnsä aiheuttaisi tällaisen hämmennyksen: hän oli tekemässä Einbundille sukelluskellon osia, osaksi rauhanomaista merentutkimushanketta. Hän ei myöskään usko Einbundin olevan natsi, ja on pettynyt kuullessaan, että tällä on yhteyksiä Natsi-Saksan ministeriöön. Sukelluskellotutkimuksen oli määrä tapahtua venezuelalaiselta laivalta; Zelig ei tiedä tarkemmin sijaintia, koska asia ei sinänsä häntä kiinnostanut. Hän oli kyllä ollut aikeissa lähteä itse mukaan laivalle, siltä varalta että kellossa olisi jotain vikaa jota pitäisi korjata paikan päällä.

Pidätysmääräys on joka tapauksessa vain hetkellinen taktiikka: ajan kanssa lady Helena onnistuu varmasti saamaan sen katoamaan. Tätä ei kuitenkaan aiota jäädä odottelemaan. Sen sijaan ryhmä päättää lähteä käymään Navassasaarella katsomassa, löytyisikö sieltä jotakin selitystä sille, mitä Einbund ja Essig oikein ajavat takaa.

Autiosaari


Ben käy viemässä Zeligin kotoa sukelluslaitteiston, Siegfried ja Renata puolestaan livahtavat Tadley Venturesin laituriin, leikkaavat poliisin tai laivaston asettamat lukot irti lentokoneesta ja lentävät sillä tiehensä ennen kuin läheisen partioveneen torkkuva miehistö ehtii reagoida. Ryhmä torkkuu alkuyön poukamassa Jamaikan etelärannikolla, ja ennen aamun valkenemista lentää kolmisensataa kilometriä itään, Les Cayesin kylään Haitille. Sieltä ostetaan polttoainetta sekä tarvikkeita, ja sitten palataan länteen, 50 kilometriä Haitin länsikärjestä sijaitsevalle Navassasaarelle.

Merestä kohoava pisaranmuotoinen saari on kärjestä kärkeen tuskin kahta kilometriä, ja sen ympärillä näyttää vallitsevan erikoinen mikroilmasto. Puolenpäivän aikaan sää on kuitenkin kirkas, ja Delfiini lasketaan veteen saaren itäpuolen hiekkarannalle. Saarella ei näy ihmisiä, ja viidakon reunassa sijaitsevat muutamat talot näyttävät asumattomilta. Ilmeisesti täällä on ihmisiä aika ajoin; edellisen hurrikaanikauden jälkeen saarella on varmasti käyty, mutta juuri nyt ketään ei ole paikalla.

Erään talon sisäseinästä löytyy suuri, valkoisella maalilla maalattu kuvio, joka on samanlainen kuin tatuointi, joka Thomas Freemanin selästä löytyi. Renata paikantaa hiekan alta haudatun työkalulaatikon, joka on ilmeisesti kätketty mahdollisilta varkailta. Työkalut ovat rakennus- ja kalastusvälineitä, ja selvästi ne soveltuvat mainiosti suuren saaliin käsittelyyn. Eräästä puusta viidakon laidalta löytyy kaiverrettuna valtava määrä samanlaisia silmäympyrä-symboleita. Viidakko tuntuu tyhjältä, mutta pikaisella silmäilyllä on mahdotonta sanoa varmasti, etteikö siellä voisi piileskellä joku joka tuntee seudun.

Parin tunnin jälkeen sää saarella näyttää kääntyvän myrskyiseksi, ja lentoveneellä ajetaan suojaisammalle länsipuolelle muutamaksi tunniksi. Tuuli yltyy, vettä sataa ja aallokko on kovaa: sää ei ole täysin mahdoton veneilyyn tai lentämiseen, mutta sukelluskelloa ei tällaisessa säässä olisi turvallista käyttää. Ilmeisesti tämä on alueella suunnilleen jokapäiväinen ilmiö ja hurrikaanikaudella se on varmasti vielä pahempi.

Ryhmä torkkuu lentoveneessä sen minkä keinunnalta pystyy. Kun sää on kunnolla rauhoittunut, kello on kuusi illalla ja aurinko alkaa laskea. Siegfried nostaa koneen ilmaan. Sieltä käsin saaren rannassa näkyy ruskea kumivene, pieni ja moottoroimaton. Mitään laivaa mistä se olisi voinut saapua ei kuitenkaan ole havaittavissa.

Mökeistä astuu rannalle kolme valkoista miestä. Kiikareiden läpi eräs heistä tunnistetaan Hugo Einbundiksi. Hän viittilöi koneelle, ja koettaa kutsua sitä laskeutumaan; mitään hätämerkkiä hän ei kuitenkaan näytä.

Koneessa pohditaan tilannetta, mutta asioiden valossa laskeutumista ei haluta. Kumiveneen tukialusta pohditaan - olisiko vene ollut piilossa viidakossa, vai onko joku pudottanut sen lentokoneesta? Tai olisiko se voinut tulla sukellusveneestä? Toista konetta ei kuitenkaan ole kuulunut, eikä sukellusvenettäkään näy - mutta se varmaan olisi vaikea havaita lentokoneesta jos se pyrkii olemaan piilossa. Mutta miksi täällä olisi sukellusvene? Sitten Zelig sanoo, että jos sukelluskello laskettaisiin pinnan alla olevasta aluksesta, sää ei vaikuttaisi tutkimuksiin. Lisäksi sukellusveneen avulla sukelluskellolla pääsisi syvemmälle.

Mutta: sukellusvenettä pidetään lähes varmasti indikaationa siitä, että Saksan valtio on sekaantunut asiaan. Lisäksi sukellusvene indikoisi varmasti, että operaatiossa on sotilaallinen dimensio. Zelig on todella harmistunut: hän ei halua olla missään tekemisissä aseteknologian kanssa, kahta kertaa vähemmän Hitlerin Saksan aseteknologian, mutta ilmeisesti ihmisen loputon kyky militarisoida mitä tahansa on jälleen jallittanut hänet.

Port-au-Prince


Siegfried lentää ensin länteenpäin antaakseen vaikutelman paluusta Jamaikalle, mutta sitten hän kääntää koneen itään, ja lentää Port-au-Princeen. Kone lasketaan ja ryhmä hankkiutuu Hotel Olofssoniin syömään, juomaan ja juttelemaan. Brittien laivaston tiedustelu haluaisi varmasti tietää saksalaisesta sukellusveneestä - mutta Zeligin mukaan laivan, jolla sukelluskelloa käytettiin, piti olla venezuelalainen. Siegfried ei myöskään ole innokas pettämään synnyinmaataan, eikä todellista todistusaineistoa vielä ole.

Navassasaarelta löytynyt merkki johtaa epäilyyn siitä, että tiedustelukersantti Pullmanin katoamisen takana oli todellisuudessa ssama salaseura, joka koetti murhata Einbundin. Kummastellaan, miten saksalaiset ovat välttäneet brittitiedustelun pidättämäksi tulemisen, mutta arvellaan, että todennäköisesti nämä ovat tehneet samoin kuin Tadley Ventures ja paenneet Kingstonista. Sukelluskello on voitu siirtää sukellusveneeseen tukialuksen avulla. Kaikki tämä on toki spekulaatiota, mutta se tuntuu sopivan hyvin yhteen tapahtumien kanssa. Vieläkin on toki selvittämättä, mitä tarkalleen jokin sotilasoperaatio saattaisi meren syvyyksistä haluta.

Joitakin päiviä Tadley Venturesin ryhmä päättää kuitenkin oleskella Haitilla, brittiviranomaisten tavoittamattomissa. Jamaikalta pakeneminen oli kuitenkin nopea operaatio, joten rahat eivät loputtomiin riitä, edes törkeän halvalla Haitilla.

Seuraavana päivänä Max lähtee etsimään kaupungista noitatohtoria, joka voisi kertoa hänelle Navassasaarellakin nähdystä symbolista. Muutaman tunnin haeskelun jälkeen tällainen löytyykin. Noitatohtori tekee pahuudelta suojaavia merkkejä, ja kertoo tämän olevan Leviathanin symboli - meren syvyyksissä asuvan, kahlitun hirviön, jonka Raamatun mukaan Jumala kahlitsi ennen kuin loi maailman. Symboli kuuluu hänen kulttilaisilleen. Max kysyy, koettavatko kulttilaiset kalastaa Leviathania, ja noitatohtori sanoo asioiden olevan suunnilleen päinvastoin: Leviathan löytää joskus ihmisiä, ja ne jotka näkevät hänen silmänsä ovat hänen palvelijoitaan, hän tunkeutuu heidän mieliinsä valveilla ja unissa. Tohtori koettaa kaupata Maxille Leviathanilta suojaavaa taikakalua, mutta kauppoja ei synny.

Palattuaan hotellille Max kertoo löydöistään, sekä ennustuksesta, jonka rastafarien pyhä mies hänelle oli edellisviikolla lukenut. Jotkut ottavat tämän vakavasti, toiset puistelevat päätään taikauskoiselle hölynpölylle.


Pelinjohtajan kommentit


Dekkarointia, vakoojatarinaa ja okkultismia yhdessä pakkauksessa. Tämän pelin juoni meni tosiaan ihan eri tavoin kuin olin kuvitellut, mutta onneksi kokonaisuus oli suunniteltu eri porukoiden keskinäiseksi jallitukseksi, ja oli suht helppo miettiä, mitä kukin näistä tekisi muuttuneessa tilanteessa.

Vaihteeksi jopa hahmojen esilläolo tuntui melko tasa-arvoiselta. Ensi pelissä varmaan jatkuu meininki Haitilla, ainakin aluksi.


<-- 014: Kääntymys - 016: Epäonnen vene -->



CategoryPelit
There is one comment on this page. [Display comment]
(C) Dare Talvitie 2015 :: Runs on GURPS :: Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki