017: Kapteeni Leen hauta



<-- 016: Epäonnen vene - 018: Koodiviesti -->

"Ette toivottavasti ole niin paatunut, että haluaisitte vuodattaa verta kirkkomaalla jouluyönä!"
- isä Phil

 


Kingston, Jamaikan kruununkolonia, jouluaatonaatto


Lady Helena on lähettänyt Siegfriedin ja Maxin liikemies Andrew Broken konkurssihuutokauppaan huutamaan itselleen tämän kirjakokoelma - 200 varsin mitäänsanomatonta nidettä. Ainoat kirjat, mitkä ovat millään tavalla tavallisesta poikkeavia, ovat joukko päiväkirjoja. Siegfried huutaa näistä, ja päätyy kilpahuutoon hyvin pukeutuneen mustan miehen kanssa. Lopulta hän voittaa kirjat 60 punnalla, joka on noin kolme kertaa minkäänlainen järkevä hinta tästä kokoelmasta.

Kilpahuutajan mukana kauppakamarilla näyttää olevan Kolumbiasta tuttu lentäjänainen Hazel Thompson, joka tarkkailee huutajia. Kun kirjat menevät Siegfriedille, musta mies ja Hazel poistuvat paikalta. Max jäljittää heitä, ja päättää seurata miestä. Tämä ottaa taksin ja menee majataloon Kingstonin pohjoisosassa. Miehen nimeksi paljastuu Walter Morgan, ja hän puhuu englantia amerikkalaisittain.

Kirjat otetaan vastaan ja ne viedään lady Helenalle. 60 punnan hinta hieman hirvittää häntä; hän ei ollut ennakoinut, että joku muukin olisi tahtonut huutaa niistä. Hän kertoo, että häntä kiinnostvat teokset ovat nimenomaan päiväkirjat - Andrew'n isoisän, Ernie Broke -nimisen miehen päiväkirjat 1800-luvun alkupuolelta. Nämä ovat hänestä kiinnostavia, koska Ernie palveli teini-ikäisenä kapteeni James Lee -nimisen merirosvon laivalla. Kapteeni Lee oli viimeisiä merirosvoja ja kaappareita alueella, ja hän vaikutti merillä vuoden 1812 sodassa. Sekä britit että amerikkalaiset väittävät hänen olleen heidän puolellaan, ja historioitsijoilla on edelleen debattia siitä, miten asia oli. Renata on myös paikalla, tulkitsemassa kirjoja sailorikokemuksellaan.

Käy kuitenkin ilmi, että päiväkirjat alkavat vuodesta 1814, jolloin Ernie oli juuri saapunut maihin Jamaikan kruununkoloniaan. Max saapuu omalta retkeltään, ja kertoo Morganista sekä tämän majapaikasta. Morgan ei ole tuttu, mutta majatalo on hyvin diskreetin maineessa. Lady Helena ottaa koko joukkueen tutkimaan päiväkirjoja, jotka valitettavasti eivät ole kovin selkeitä eivätkä johdonmukaisia kronologialtaan. Välissä Siegfried piipahtaa lentokentällä vilkaisemassa Hazel Thompsonin konetta. Hän ei saa tämän matkustajaluetteloa, mutta lähtökentän kyllä: Nicaraguassa. Tämän tiedon myötä hän palaa lady Helenan luo, joka soittaa ja saa tietää, että rouva Violet Gloverin vierashuone on varattu. Ilmeisesti Nightingale on saapunut jälleen Kingstoniin, ja Hazel sekä herra Morgan ovat hänen palveluksessaan. On myös käynyt ilmi, että huutokaupan tuloksen ratkettua joku oli yrittänyt murtautua takahuoneeseen, mutta ei ollut onnistunut. Epäillään, että tavoitteena oli ryöstää päiväkirjat, koska mitään muuta erityisen arvokasta huutokauppatavarassa ei ollut.

Kirjoja luetaan yömyöhään. Kapteeni James Lee oli jo menehtynyt 1814 kun päiväkirjat alkoivat, mutta Ernie muistelee kapteeniaan lämmöllä. Vaikka Ernie jäi asumaan Britannian koloniaan, jää epäselväksi minkä lipun alla Lee purjehti. Eräässä muistelossa kapteenin Clea-laiva kyllä pakenee amerikkalaisia sotalaivoja, mutta kaappari saattaisi tehdä niin lojaliteetista huolimatta. Ernien liikeuran alkuvaiheita kartoitetaan. On oletettavaa, että kapteeni Lee on haudattu Jamaikalle.

Lopulta pikkutunneilla ihmiset vetäytyvät nukkumaan. Max jää lady Helenan vierashuoneeseen kirjojen turvaksi, Siegfried puolestaan ottaa Volkmarin, Renatan ja Gasparin vieraikseen, samoin kuin muutaman Maxin tutun valvomaan puutarhaansa. Yön aikana Gaspar haukkuukin pariin otteeseen, ja epäillään, että joku oli tunnustellut kartanon maita, mutta koira oli saanut hänet luopumaan mahdollisista murtoaikeista.

Jouluaatto


Aamulla tutkimukset jatkuvat. Päiväkirjoista selvitetään Ernien taustoja: hän oli oppinut lukemaan ja kirjoittamaan Cleian baptistipastorin vaikutuksesta. Satamassa brittiläiset merimiehet tietävät kertoa Renatalle legendoja James Leestä, mutta näiden totuudenmukaisuuteen ei ole luottamista. Max koettaa penkoa kirkonkirjoja. Päiväkirjoista löytyy sen sijaan oikea syy siihen, miksi lady Helena on kiinnostunut James Leestä: hänet on ilmeisesti haudattu Jamaikalle, ja ilmeisesti hänen mukanaan on haudattu melkoinen hopea-aarre. Ernie Broke viittaa hautaan ja aarteeseen pariin otteeseen; hän ilmeisesti tiesi missä se oli, koska oli aina välillä käynyt lainaamassa siitä rahaa. Hän oli ollut haluton tekemään sitä, ja lopulta oli ilmeisesti päässyt jaloilleen liikemiehenä vain vähäisellä pesämunalla aarteesta.

Päätellen päiväkirjoista kapteeni Leen hauta on 10 kilometrin säteellä vuoden 1814 Kingstonista - viiden kilometrin säteellä nyky-Kingstonista siis. Jos kapteeni on haudattu jollekin tavalliselle hautausmaalle, näitä olisi tällä alueella 12. Veikataan, että merikapteeni olisi haudattu rannikon tuntumaan; tämän ja ajankohtien eliminaatiolla jäljelle jää vain neljä hautausmaata. Kaksi näistä on Kingstonista itään, kaksi länteen.

Lady Helena lähtee juttelemaan Andrew Broken kanssa saadakseen lisätietoja. Muu Tadley Venturesin ryhmä, mukaanlukien Zelig ja vahvistuksena Volkmar lähtevät silmäilemään hautoja. He suuntaavat ensiksi itään. Harbour Viewin esikaupunkialueen hautausmaa pystytään käymään läpi ja pudottamaan laskuista. Seuraava kohde itäänpäin on Bull Bay -niminen kylä, mutta sen vanhalle kirkolle johtava tie on poikki. Kirkko sijaitsee kivisen rinteen huipulla, ja sinne johtaa hankalaukulkuisen näköinen polku. Zelig jää autolle, neljä muuta lähtevät polkua ylöspäin.

Polku ei ole ainoastaan vaikeakulkuinen, se on suorastaan vaarallinen. Max kulkee edellä varoen. Ylhäältä putoaa kiviä - ensin yksi, sitten useampia. Vaikuttaa siltä, että joku ylhäällä pudottelee niitä. Max juoksee polun yläpäähän, ja päätyy kiviselle ylängölle sadan metrin korkeudelle kylästä. Siellä on romahtamispisteessä oleva hylätty kivikirkko, sekä jotenkuten hoidettu kirkkomaa. Ketään ei näy, eikä huhuiluihin vastata. Kirkkomaa on melko lähellä kukkulan huippua, mutta ylöspäin rinne jatkuu viidakkoisena vielä joitain kymmeniä metrejä.

Muutkin nousevat kirkkomaalle. Se näyttää olleen käytössä 1800-luvun loppuun, eivätkä haudat noudata mitään selvää kaavaa. Kirkkorakennuksen takana muutamalla haudalla palaa kynttilä. Joku on ollut täällä sytyttämässä niitä. Kello on viisi illalla, aurinko on laskemassa. Alas polkua palaaminen pimeässä olisi todella vaarallista touhua.

Max kiipeää sisään kirkkoon korkealla olevasta ikkunasta, ja avaa sivuoven muulle ryhmälle. Sisällä on hämärää, mutta taskulampun ja kynttilän valossa kirkkoa tutkitaan. Se näyttää tulleen hylätyksi eikä ryöstetyksi, ja pienen haeskelun jälkeen sieltä löytyy portaat kellariin. Siegfried ja Max laskeutuvat tarkistamaan, Volkmar ja Renata jäävät kirkon ovelle vahtiin.

Kirkossa


Alhaalta löytyy krypta, jonka ensimmäiset haudat ovat 1700-luvun puolivälistä. Seuraavassa huoneessa ollaan 1800-luvun alussa; sieltä lähtee kaksi sivuovea, joista toisessa on 1830-luvulla haudattuja, ja toisen takaa kryptan katto on romahtanut. Romahduksen läpi voisi ehkä ryömiä, mutta se olisi hidasta ja huolellisuutta vaativaa puuhaa.

 (image: http://xibalba.karmavector.org/images/Kuvitus/father_phil.jpg) Ylhäällä Renata huomaa viidakosta valon, joka laskeutuu rinnettä kirkkomaata kohti. Pian näkyviin ilmestyy iltahämärässä yksittäinen musta, iäkäs mies lyhdyn kanssa. Hänellä on papin kaulus eikä hän näytä pelokkaalta taikka uhkaavalta. Renata astuu esiin juttelemaan miehen kanssa. Mies esittäytyy isä Philiksi, Bull Bayn pastoriksi, jonka vastuualueeseen tämäkin nyttemmin hylätty kirkko kuuluu. Renata sanoo olevansa kiinnostunut historiasta ja etsivänsä tuntemansa merimiehen sukulaisen hautaa; hän sanoo jo eräässä haudassa näkemänsä nimen, ja pastori tarjoutuu näyttämään haudan hänelle. Hän kysyy, onko Renata herra Morganin tuttuja; Renata yllättyy nimen mainitsemisesta, mutta sanoo ettei ole.

Max ja Siegfried nousevat kryptasta pinnalle juttelemaan myös isä Philin kanssa. Isä Phil kertoo, että rinteen suoraa polkua ei juurikaan enää käytetä kirkkomaalle päästäkseen, ja että nykyään silloin kun täällä käydään, tullaan yleensä viidakon kautta kiertävää pidempää polkua pitkin. Hän kertoo sisarenpoikansa olleen täällä aiemmin sytyttämässä kynttilöitä haudoille. Hän kertoo kirkon ja kirkkomaan historiasta: kirkko oli 1700-luvulla perustettu merimieskappeli, joka sijoitettiin kukkulalle, koska merimiehet tahtoivat kirkkomaalta nähdä merelle. Lisäksi saattoi olla, että kirkon perustajista jotkut olivat merirosvoja ja halusivat nähdä, mikäli Kingstonin suuntaan oli purjehtimassa jokin sellainen laiva, jota heillä olisi syytä välttää. Pastori tarjoutuu saattamaan seikkailijat takaisin alas viidakkopolkua pitkin, ja kertomaan lisää tarinoita. Ryhmä lähteekin illan pimetessä polulle, joka ensialkuun kohoaa viidakkoon. Max mainitsee, että polkua noustessa ylhäältä oli putoillut kiviä, ja isä Phil näyttää järkyttyneeltä.

Viiden minuutin nousun jälkeen joku kysyy kapteeni Leestä. Isä Phil hätkähtää, mutta myöntää, että kapteeni Lee on myös haudattu kirkkomaahan. Samalla takana kirkkomaalla huomataan valoja - pari taskulamppua. Joku on taas saapunut kirkkomaalle.

Isä Phil vaikuttaa tästä myös hämmentyneeltä, mutta sanoo, että hänen velvollisuutensa on käydä katsomassa, kuka paikalla oikein on. Tadley Venturesin ryhmä lähtee mukaan. Melkein heti kun lyhty lähtee takaisin kirkkomaata kohti taskulamput siellä sammuvat ja niiden käyttäjät katoavat. Parin minuutin kuluttua ryhmä päätyy aution näköiselle kirkkomaalle. Aurinko on jo laskenut mutta kuu ei ole vielä noussut, ja tähtien valossa piha on tyhjä. Isä Phil aikoo vilkaista sisään kirkkoon, ja muut ovat menossa mukaan. Volkmar jätetään ovelle vartioon.

Haudanryöstäjät


Kryptasta loistaa valoa, ja sortuman äärestä löytyykin Walter Morgan sekä Hazel Thompson, nyt reippailuvarusteisiin pukeutuneina. He tervehtivät Siegfriediä ja tunnistavat selvästi ryhmän Tadley Venturesin työntekijöiksi. Hetken aikaa rupatellaan muka mukavia hieman kireissä tunnelmissa. Isä Phil toivoisi selvästi ihmisten lähtevän kryptasta, mutta Morgan ei näytä mitään merkkejä poistumisaikeista.

Sitten ylhäältä ilmestyy kryptaan Volkmar - suuren, vaalean skandinaavin taluttamana, ilmeisesti ase selkää vasten. Skandinaavi vaikuttaa psykoottisen hyväntuuliselta ja valmiilta ampumaan. Hän sanoo, että kaikkien tulee nyt pysyä rauhallisena. Hän näyttää mieheltä, jolle tappaminen ei ole mikään ongelma, ja joka ehtisi ampua Volkmarin sekä varmaan jonkun muunkin ennenkuin aseita olisi edes esillä. Tadley Venturesin ryhmästä ainoastaan Siegfried on aseistettu, eikä hänenkään aseensa ole esillä. Morganilla näyttää myös olevan pistooli.

 (image: http://xibalba.karmavector.org/images/Kuvitus/resolvers.jpg) Kryptaan johtavasta lohkareikosta näkyy valoa, ja sieltä ryömii esiin ryhmän neljäs jäsen, italialaisamerikkalainen mies, joka esittäytyy kysyttäessä Luca Longariksi. Hän vaikuttaa olevan ryhmän johtaja, ja silmäilee tilannetta itsevarmasti. Väkivallan uhka on ilmassa. Isä Phil muistuttaa, että paikka on kirkko ja ajankohta on jouluyö, ja Longari toteaa, että hän ei tahdo vuodattaa verta täällä. Sen sijaan hän antaa sitoa Tadley Venturesin työntekijöiden sekä isä Philin kädet. Siegfriedin pistooli poistetaan, samoin suuremmat veitset.

Sidotut onnensoturit talutetaan kryptasta ylös ja viedään kirkkomaalla sijaitsevaan hautausmaatyöntekijän koppiin, joka nyttemmin toimii varastona. Hazel tiirikoi lukon, ja kaikki paiskataan sisään. Ovi lukitaan heidän takanaan. Parissa minuutissa Siegfried on kuitenkin avannut Maxin köydet, ja hieman myöhemmin muutkin ovat vapaita. Renatan saappaassa olleessa veitsellä ikkunan edessä oleva säppi avataan, ja kaikki viisi hiippailevat ulos. Kirkkomaa on autio ja pimeä, ja ryhmä poistuu viidakkoon.

Isä Phil vahvistaa, että kryptan romahtaneessa osassa, lohkareiden takana, sijaitsee kapteeni Leen hauta. Epäilemättä tällä hetkellä Nightingalen kätyrit ovat ryöstämässä sitä. Isä Phil kuitenkin sanoo, että he tulevat jäämään tyhjin käsin: haudan yhteydessä oleva, aiemmin hopearahoilla täytetty kirstu sisältää nykyään pelkkiä velkalappuja, kun Leen miehistön jäsenet, heidän perillisensä ja kirkkomaan pastorit ovat ryömineet kryptaan ja hakeneet sieltä hopeaa tarpeisiinsa. Isä Phil sanoo itse käyttäneensä arkun viimeiset hopeat 30 vuotta sitten. Kryptassa on jäljellä enää kapteenin luut sekä hänen lippunsa.

Siegfried kysyy, minkä lipun kanssa kapteeni oli haudattu. Phil vastaa lippuja olleen kaksi: vanha Union Jack, sekä Yhdysvaltain tähtilippu 15 tähdellä. Liput olivat olleet hänen laivallaan, ja ilmeisesti hän oli kaapparina käyttänyt niitä ristiin rastiin sen mukaan, mitä saalis milloinkin vaati. Tämä huvittaa kaikkia. Britannia ja Yhdysvallat eivät kumpikaan voi oikein ottaa kapteenia sankarikseen. Hänen aarteensakin on mennyt vuosien saatossa hyvään käyttöön, Phil vakuuttaa, kapteenin viimeisen tahdon mukaisesti.

Kynttilöiden valossa viidakkopolkua kuljetaan kolmisen varttia, ja sitten päästään tielle. Autolta tavataan Zelig, joka kertoo nähneensä neljän henkilön nousseen polulle runsas tunti sitten. Hän osoittaa näiden auton, josta viedään virranjakajan kansi ja jätetään vastineeksi hyvän joulun toivotus Siegfriedin käyntikortille. Sen jälkeen haudanryöstäjistä tehdään ilmoitus poliisille.

Kingstoniin


Kun poliiseille on kerrottu aseilla uhkailusta ja muista rikoksista, ryhmä palaa Kingstoniin raportoimaan lady Helenalle. Hän on saanut selville, että rouva Gloverin vierashuoneessa ei majaile Bill Nightingale, vaan hänen nuorempi veljensä Stephen. Lady Helena harmistuu siitä, että mitään aarretta ei ollut löydettävänä, eikä hän voi edes myydä kuvernöörille tietoa siitä, että kapteeni Lee oli varmasti uskollinen kruunun alamainen. Sentään Nightingalen joukko kärsii vähintään yhtä suuret tappiot, asianajopalkkioissa jos ei muussa.

Ryhmä jää lady Helenan talolle syömään jouluateriaa ja viettämään iltaa.

Pelinjohtajan kommentit


Historian oppitunniksi ja korvamadoksi Three Dead Trolls in a Baggie ja War of 1812: https://www.youtube.com/watch?v=o7jlFZhprU4

Nopeasti kyhätty suoraviivainen välityö, joka toimi hyvin kolmellakin pelaajalla. Vaikka neljällä vastustajalla ei ollutkaan paljon aikaa pelissä, jokaisen tyyli ilmeni varsin hyvin. Jos Ben olisi ollut mukana, skenaario olisi voinut mennä paljon rumemmaksi.


<-- 016: Epäonnen vene - 018: Koodiviesti -->



CategoryPelit
There are no comments on this page.
(C) Dare Talvitie 2015 :: Runs on GURPS :: Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki