Prologi: Ranskan Guiana, helmikuu 1938

TimPikkuisessa savesta ja puusta rakennetussa tuvassa lämpötila on 30 astetta. Ulkona jatkuva sade muuttaa vartiokylän kadut ja polut mutavelliksi. Benillä ja Maxilla on yllään vartijoiden univormut ja kannossa kiväärit, Siegfried ja Renata ovat työläisten vaatteissa ja heillä on pistoolit. Laverilla kuumeinen, Ranskan Guianan vankisiirtolasta pelastettu englantilainen Timothy Wilkins koettaa torkkua. Ikkunaluukkujen välistä näkyy, kuinka vartijat ihmettelevät kumiveneen raatoa, jonka he ovat paikantaneet viidakosta kilometrin päästä.

Tadley Venturesin ryhmä saapui neljä päivää sitten paikalle lentoveneellä, tehtävänään vapauttaa Tim. Vene jätettiin 10 kilometrin päähän, ja vankisiirtolan tuntumaan saavuttiin kumiveneellä Ranskan Guianan vankisiirtokunnan olot ovat epäinhimilliset, vartijoiden julmuus on hirveää ja vangit elävät kurjuudessa, jota on vaikea edes kuvailla. Lopulta vuoden täällä lusinut Tim löytyi metsässä olevasta tukkileiristä, hieman kuumeisena mutta tajuissaan ja kävelykykyisenä. Nyt hänet pitäisi jotenkin saada kuljetettua Curacaoon, Hollannin siirtokuntaan tuhat kilometriä pohjoiseen.

Vartijat tajuavat kumiveneen merkitsevän, että vankilassa on ulkopuolisia. Kaksi heistä lähetetään vankilan pääpaikalle viemään viestiä. Ben ja Max lähtevät sateeseen, kiertävät vartijoiden selustaan ja surmaavat heidät. Pian tämän jälkeen kylään ajaa sisämaasta nelivetokuormuri, mukanaan vuoronvaihtoon tulevia vartijoita. Vartiokersantti heittää kumiveneen kuormurin lavalle ja komentaa yhden miehistään mukaan: hän päättää, että pääsee viemään viestin nopeammin autolla kuin kävellen. Tim jätetään hetkeksi yksin kun Renata ja Siegfried livahtavat tielle kuormurin eteen. Mutavellissä kuormuri ajaa niin hitaasti, että mutkassa he pystyvät hyppäämään sen sivulaudoille. Pistooleilla uhkaamalla auto pysähtyy, ja sen ajajat kokevat toveriensa kohtalon. Ben ottaa kersantin takin. Benin kylmäverinen murhaaminen vaivaa Maxia ja Siegfriediä, mutta kukaan ei asetu poikkiteloin.

Kuorma-auto jätetään rikkinäisenä keskelle tietä. Vartijoiksi pukeutuneet noutavat Timin kylästä, mutta pari vartijaa jää katsomaan hieman pitkään tapahtuman perään. Kumiveneellä melotaan ensin kylän viertä kulkevaa pientä jokea merelle, ja siellä lähdetään sitten rannikkoa pitkin pohjoiseen. Ehkä parin tunnin kuluttua rannassa havaitaan etelästä tulevan toisen auton valot. Ryhmä menee veneessä matalaksi, ja ohi kiitävä kuorma-auto ei näytä huomaavan sateessa kelluvaa harmaata venettä. Tuntia myöhemmin takaapäin näkyy oikea pikavene. Ryhmä maastoutuu viidakkoon. Vene on menossa rannikkoa pitkin pohjoiseen, ja jos se jatkaa kurssillaan, se on tunnin kuluttua paikassa, jonne Delfiini jätettiin. Niinpä venettä kohti avataan tuli kivääreillä. Veneen kolmesta matkustajasta vain kuljettaja haavoittuu, mutta moottori menee rikki, ja runko tulee täyteen reikiä. Käskettynä veneessä olevat vartijat heittävät kiväärinsä yli laidan. Sen jälkeen Tadley Venturesin ryhmä laskee kumiveneensä takaisin vesille ja lähtee melomaan eteenpäin. Uppoavan veneen miehistö räpiköi rantaan.

Pari tuntia auringonlaskun jälkeen ryhmä pääsee Delfiinin luo. Siellä ei ole käynyt ketään. Veneeseen jäädään nukkumaan yöksi. Aamulla ei enää sada, ja auringonvalossa sekä nelikko että Tim näyttävät hirvittävän rähjäisiltä ja mutaisilta. Neljä päivää vankisiirtolassa on tuntunut viikoilta. Lento takaisin Karibianmeren suuntaan aloitetaan.

 (image: http://xibalba.karmavector.org/images/xibalba-justthelogo.gif)

018: Koodiviesti


<-- 017: Kapteeni Leen hauta - 019: Tuomion kivi -->

"Kuvernööri Denham sai sydänkohtauksen saatuaan koodatun sähkeen Lontoosta. Haluan tietää, mitä sähkeessä luki."
- lady Helena

 


Kingston, Jamaika, maanantai 21.2. 1938


Tim on jätetty hollantilaisille Curacaolla, ja ryhmä on viettänyt pari yötä kunnon hotelleissa. Aamupäivästä he laskeutuvat Kingstonin satamaan, ja siirtyvät Tadley Venturesin toimistolle. Gaspar tervehtii Renataa innoissaan, ja Zelig kyselee keikasta (tosin ei halua kuulla liian tarkkoja kuvauksia vankileirin hirveyksistä). Lady Helena ei ole paikalla - hän oli jättänyt Zeligille sanan, että hänelle oli tullut kiireistä menoa, ja että hän saapuu myöhemmin. Ryhmä syö lounasta ja juttelee maailmanpolitiikasta. Aasiassa soditaan, Euroopassa Suuren sodan jälkeinen rauha rakoilee - tähän verrattuna Karibianmeri työläismellakoineen ja kommunistiagitaattoreineen tuntuu leppoisalta ja rauhalliselta.

Lady Helena pyyhkäisee sisään, otsa rypyssä. Hän ilmaisee tyytyväisyytensä siitä, että kaikki ovat päässeet ehjinä takaisin ja Timothykin jätettiin hollantilaisten tuttaviensa huostaan (sotilaskarkurina mies joutuisi brittien käsissä hirteen). Juuri tänä aamuna Kingstonissa kuitenkin tapahtui odottamattomia, kun kuvernööri sir Edward Brandis Denham sai sydänkohtauksen kotonaan. 62-vuotias kuvernööri on lady Helenan hyvä ystävä, ja huolimatta levottomuuksista saarella, myös kohtalaisen suosittu. Helena ei ollut päässyt tapaamaan kuvernööriä, mutta hänelle oli selvinnyt, että tämä oli vastaanottanut Lontoosta koodisähkeen juuri ennen sydänkohtausta. Sähke oli tullut virkapostissa, eikä liittyne kuvernöörin henkilökohtaisiin asioihin mitenkään. Lady Helena tahtoo tietää, mitä viestissä sanottiin.

Ben muistaa, että Kingstonin posti- ja lennätinlaitos ottaa tyypillisesti saapuvista sähkeistä hiilikopiot. Siegfried käväisee postilaitoksella silmäilläkseen hieman ympärilleen, mutta kuusikymmenvuotias innokas lennätintyöntekijä vie hänen huomionsa uskomattomilla tarinoillaan upouudesta tavasta lähettää kuvia ja sanomalehtisivuja radioaaltojen ylitse. Siegfried palaa kertomaan viestintäteknologian ihmeistä, mutta osaa sentään kertoa, että kaikki hiilikopiot arkistoidaan. Arkistorakennus on piirustusten mukaan postin takana, ja Max pääsee juttelemaan arkistokärryä työntävän 16-vuotiaan mustan pojan kanssa. Tällä on avainkin arkistorakennukseen, mutta on selvää, että poikaa ei helposti osteta. Keskipäivän kuumuudessa Ben vilkaisee nopeasti arkistorakennuksen lukkoja, mutta ne näyttävät vaikeilta tiirikoida. Ehdotetaan, että Siegfried voisi yrittää vikitellä jotain arkistosihteereitä, mutta nämä ovat kaikki viisikymppisiä happaman näköisiä vanhojapiikoja, eikä heitäkään varmaan olisi helppo suostutella luopumaan avaimistaan.

Lady Helena ilmestyy ihmettelemään, mikä oikein kestää. Raportin saatuaan hän marssii itse arkistorakennukseen ja pelkällä röyhkeydellä saa hankittua sähkeen kopion. Valitettavasti sähke on täysin koodattu.

OCJGOENCGHJGKPZMUSIIWTZCAGGBPTPONOITAMPEGCIGKFLWNWEGKCLCKPSRWNXLT
QYGDICOOICGEPWPUCLEYEDNQBWVNMPICQKFETPFPYEBSNAZVSEGEAWOKGRFPECZPG
TNHEZQVIETQSVLQFXEAAEPTGKBLEGLEIRGEOYYQHGBOSTMNSGEEOCTVMGEKTPNVVD
EASZFTQVFJAGJVCRFOIDECGDHYHLDKHTNJBFEROEVYTZMGOMBEDPOIGKX


Koodinmurtamista


Koodi ei heti sano kenellekään mitään. Zelig on ryhmästä eniten ollut tällaisten kanssa tekemisissä, eivätkä ne ole hänenkään ominta alaa - hän sanoo, että hän tarvitsisi kirjan aiheesta. Ilmeisesti kyseessä on ajankohdan (päivän tai viikon?) avaimella aukeava koodi, mutta ilman avainta viestin murtaminen voi olla työlästä. Lady Helenan mukaan kuvernöörin hovimestari avaa useimmat koodatut sähkeet, mutta kaikkein arkaluontoisimmat menevät vain kuvernöörille itselleen: niinpä avain on luultavasti hänellä.

Siegfried, Ben ja Helena lähtevät käymään kuvernöörin talolla. Renata lähtee satamaan kuuntelemaan juoruja, mutta joutuukin tappeluun ensin lääppivän merimiehen, sitten tämän mustasukkaisen vaimon ja lopulta kokonaisen kapakan kanssa. Poliisikin tulee paikalle, ja Renata joutuu livistämään.

Kuvernöörin talolle Siegfied vie konjakkia ja kortin, jotka Lorant on hänelle järjestänyt. Hän ei pääse tapaamaan kuvernööriä, mutta juttelee tämän nelikymmenvuotiaan Lisa-tyttären kanssa. Saattaa olla, että kuvernöörin on hyvä päästä lepäämään viileämpään ilmanalaan, ja Siegfriediä pohditaan mahdolliseksi lennättäjäksi vaikkapa Floridaan.

Lady Helena puolestaan hämää palveluskuntaa sen verran, että Ben pääsee livahtamaan kuvernöörin työhuoneeseen. Tiirikoituaan oven hän löytää siistin, suuren toimiston, josta kuitenkin palveluskunta on siivonnut paperit kassakaappiin. Työpöydän laatikoistakaan ei löydy sähkettä, mutta sen sijaan löytyy viesti satamassa olevalta taisteluristeilijä HMS Repulsen komentajakapteeni John Henry Godfreylta. Godfrey on ilmeisesti saanut saman sähkeen ja sanoo, että hänen ja kuvernöörin pitäisi varmaankin tavata. Voisiko sähke kertoa sodasta? Mutta sen luulisi olevan jo uutisissakin.

Tieto kuvernöörin sydänkohtauksesta on levinnyt Kingstonissa; hallinto ei yritä erityisesti sitä salata. Tästä ei kuitenkaan seuraa mitään suuria levottomuuksia, plantaasityöläiset lakkoilevat edelleen. Seuraavana aamuna tehtävän ottaa vastaan vt. kuvernööri, muttei vielä tiedetä, kuka mahdollisista ehdokkaista tämä on.

Ryhmä tapaa illasta Tadley Venturesin toimistolla. Zelig on hakenut kirjoja koodinmurtamisesta, muttei ole vielä päässyt puusta pitkään: hän sanoo, että murtamisessa voi mennä päiviä. Lady Helena tahtoo tiedon ennen seuraavaa aamua - hän tahtoo olla edellä uutta kuvernööriä. Tieto HMS Repulsen ja sen komentajakapteenin mukanaolosta ei suinkaan täytä häntä riemulla: Godfreylla on myös suhteita Brittien laivaston tiedusteluun, ja joulukuisia inhottavuuskia ei ole annettu anteeksi.

Zelig työskentelee koodin parissa, ja muut koettavat auttaa. Koodi olisi helpompi murtaa, jos siitä olisi jokin sana tiedossa - miten olisi sota? Laivasto? Helpoimmin murtaminen onnistuisi, jos tiedettäisiin viestin ensimmäinen tai viimeinen sana. Ben ehdottaa huippusalaista, ja lady Helena tietää sanoa, että Brittien tiedusteluterminologiassa oikeat termi on "most secret". Zelig koettaa tätä - ja löytää koodiavaimen (Cornwall). Hän tulkitsee viestin ja kalpenee.

most secret stop observatory spotted large meteor to fall into 
caribbean march third multiple sources confirm exact site unknown 
potential disaster on scale of tunguska or greater stop evacuation 
not possible priority protect HM resources navy to assist as much 
as it can but panic to be avoided GSTK


Viesti mykistää koko ryhmän. Voiko tämä pitää paikkaansa? Tunguskan meteori muistetaan kyllä - 30 vuotta sitten Siperiassa räjähdys kaatoi tuhansia neliökilometrejä metsää. Mikäli tämä olisi sitä vielä suurempi, ja osuisi Karibianmeren kaltaiselle tiheään liikennöidylle alueelle, seuraukset voisivat olla hirveitä: maalle osuessaan meteori tuhoaisi kaiken, mereen osuessaan siitä syntyisi hirveä hyökyaalto. Aikaa olisi vain yhdeksän päivää. Ei ihme, että evakuointia pidetään mahdottomana, eikä myöskään ihme, että luettuaan tämän kuvernööri tuupertui sydänkohtaukseen.

Max on sitä mieltä, että viestin levittäminen ei ole hyvä ajatus: se aiheuttaisi paniikin, joka voisi olla vielä vaarallisempi kuin itse meteori. Mutta miten tähän sitten pitäisi suhtautua? Ryhmä ei pääse mihinkään järkevään lopputulokseen edes konjakin kanssa. Lopulta lady Helena toteaa, että lienee parasta itse kunkin vetäytyä yöpuulle: asian puimista voi jatkaa huomenna.

Nukkuminen on hankalaa. Renatan talo on aivan rannassa, ja hän tietää, että valtavat maanjäristyksen aiheuttamat hyökyaallot voivat nostaa vettä kymmenien metrien korkeuteen tai kilometrejä sisämaahan. Siegfriedin talo kukkulalla on kymmeniä metrejä merenpinnan yläpuolella, mutta sittenkin se vaikuttaa kovin haavoittuvaiselta. Max asuu onneksi sisämaassa, eikä Benillä ole vuokrahuoneessaan kiinni killinkiäkään.

Tiistai 22.2.: Tutkimustyötä


Aamun valjettua ryhmä tapaa jälleen toimistolla. Kingston on paikallaan sanomalehden iso uutinen on kuvernöörin sydänkohtaus, ja hänen tilalleen on nimitetty vt. kuvernööriksi Charles Campbell Woolley, josta ainakaan lady Helena ei osaa sanoa mitään. Päivänvalossa sähkeen kuvailema uhka tuntuu epätodelliselta, mutta sittenkin se on ilmeisesti tapahtumassa. Jossain ylhäällä avaruuden halki kiitää kivi, joka on osumassa Karibianmereen runsaan viikon päästä.

Monet ryhmästä haluavat varoittaa ystäviään tai omaisiaan, ja mietitään tähän veruketta: ehkä jonkun korkean kukkulan huipulla järjestettävät juhlat houkuttelisivat väkeä pois uhka-alueelta? Renata pohtii talonsa myymistä, mutta kenelle? Zelig tahtoo varoittaa Rosenbaumeja joiden luona hän asuu, koska heidän talonsa on rannassa, ja kiehahtaa kun Helena tuntuu olevan sitä mieltä, ettei tämä ole kannatettavaa. Tämän jälkeen Helena tajuaa, että salaisuus ei millään tule pysymään kätkössä: liian moni ihminen tietää siitä jo, he tulevat kertomaan läheisilleen, ja ennen kuin meteori osuu, paniikki tulee leviämään. Tämä tapahtuu muutaman päivän kuluessa. Jos halutaan mennä paniikin edelle, pitää toimia nyt.

Helena on omasta puolestaan päättänyt, että Jamaika on hänen kotinsa, eikä hän aio sieltä lähteä vaan jonkun putoavan kiven takia. Zeligiltä pyydetään tarkempaa arviota tilanteesta, mutta hän sanoo ettei ole mitään tapaa tietää - meteorin koko ja tarkempi putoamiskohta ovat vielä tuntemattomia. Karibianmeren karttaa vilkaisemalla Zelig toteaa, että on varmaan ainakin 30% mahdollisuus, että meteori putoaa niin kauas itään, ettei se kosketa Jamaikaa. Itäiset koloniat (tuulen- ja suojanpuolen saaret) ovat sitten asia erikseen. Zelig lähettää pari sähkettä enemmän astronomiasta tietäville tuttavilleen - viattomia kysymyksiä meteoriiteista ja niiden osumien vaikutuksista.

On varmaa, että kaikki Britannian koloniat alueella ovat saaneet saman viestin, ja niissä tehdään nyt korkealla tasolla toimenpiteitä. Helena toteaa, että hänen huolensa on tällä hetkellä Jamaica. Jos paniikki syntyy, ihmiset pakenevat sisämaahan, mutta siellä ei ole minkäänlaista infrastruktuuria ja siitä tulee tautipesäke hyvin nopeasti. Kuvernööri Denhamilla saattaisi olla jotain toimintasuunnitelmia, mutta tämä on vuoteenomana.

Kysytään, onko mitään keinoa hankkia lisätietoa uhkasta. Siegfried tietää kertoa, että muutaman kymmenen kilometrin päässä, Mandevillen kylässä, asui amerikkalainen astronomi William Henry Pickering, joka on hänen ystävänsä. Pickering menehtyi tammikuussa (Siegfried kävi hänen hautajaisissaan), mutta 79-vuotiaalla tähtitieteilijällä oli kotonaan Jamaikan suurin teleskooppi, joka varmaan kuului koko Karibianmeren suurimpiin. Teleskooppia sekä Pickeringin kirjastoa voisi varmasti saada käyttää.

Zelig ja Siegfried lähtevät autolla Mandevillen suuntaan. Helena ja Ben taas päättävät käydä tapaamassa kuvernööri Denhamia ja haastatella tätä siitä, mitä hän tekisi evakuoidakseen Kingstonin ja muun etelärannikon.

Toimenpiteitä


Kuvernöörin kartanolla on aamupäivästä käynnissä vallanvaihdon melske, ja Helenaa sekä Beniä kehotetaan lähtemään kotiin. 45-vuotias Woolley on ottamassa koloniaa hallintaansa ja haastattelee parhaillaan Denhamia. Helena ei suostu lähtemään, ja jää ennemmin odottamaan. Lääkäri ei päästä heitä Denhamin luo, joten he vetoavat Woolleyhin. Helena ei kuitenkaan saa tehtyä Woolley'iin vaikutusta, ja näiden välille syntyy riita. Lopulta Woolley määrää Helenan heitettäväksi ulos, jolloin tämä on pyörtyvinään. Ben ja Helena viedään salonkiin toipumaan. Siellä Ben järjestää nopeasti molemmille valeasut, ja palvelijoiksi pukeutuneina he lähtevät kohti Denhamin makuuhuonetta.

Ajomatka Mandevilleen sujuu välikohtauksetta. Brittiläistyylisen pikkukylän kukkulan huipulla on Pickeringin suuri talo, jota hänen kuolemansa jälkeen pyörittää hänen tyttärenpoikansa. Observatorion perään katsoo pari jatko-opiskelijaa, jotka viimeistelevät astronomin papereita. Talon isännän kuolema varjostaa yhä henkilökuntaa, mutta pahin suruaika on jo ohi, ja Siegfried toivotetaan tervetulleeksi. Hän saa kyllä kolmemetriselle, 12.5 tuuman linssillä varustetulle teleskoopille katseluaikaa, mutta päivällä sillä ei näe mitään. Kirjasto on sen sijaan vapaasti käytettävissä. Ilmenee, että katseluaikaa on varannut myös tohtori Edwards -niminen brittitutkija, mutta tämä saapuu paikalle vasta myöhään, ja ennen sitä Siegfried ja Zelig voivat katsella tähtiä.

Kuvernöörin kartanolla Ben ja Helena onnistuvat livahtamaan Denhamin makuuhuoneeseen. Kuvernöörin Lisa-tytär on hänen luonaan, mutta hänet suostutellaan ottamaan rauhallisesti: Helena tahtoo vain puhua Denhamin kanssa. Denham on kalpea ja näyttää vanhentuneen vuosia, mutta hän on tajuissaan. Hänen tyttärensä tietää myös sähkeen sisällön. Helena alkaa tentata Denhamia tämän suunnitelmista Jamaikan asukkaiden suhteen: hän sanoo, että hän ja hänen ryhmänsä voivat koettaa panna niitä täytäntöön, jos he vain saavat tietää mitä tehdä.

Denham on ehtinyt kehittää jotain ajatuksia, mutta selvästi tilanne on iso eikä mitään valmista evakuointikeinoa ole, tosin huolimatta siitä mitä Lontoo sanoi, kuvernööri oli ollut aikeissa yrittää tätä. Asiasta puhuminen kuitenkin kiihdyttää häntä, ja viidentoista minuutin keskustelun jälkeen hänen hengityksensä käy ohueksi. Yhtäkkiä kipu vääristää hänen kasvonsa, ja hän tarttuu vasempaan olkapäähänsä. Sir Edward Brandis Denham saa toisen sydänkohtauksen kahden päivän sisään. Lisa huutaa lääkäriä, hovimestari syöksyy sisään, Ben ja Helena pakenevat ikkunasta kartanon pihaan. He karkaavat puutarhan halki, ja lady Helenan nilkka nyrjähtää vauhdissa.

Helenan talolla he ehtivät hieman siistiytyä ennenkuin poliisi saapuu. Kingstonin poliisipäällikkö Adam Langdon ilmestyy henkilökohtaisesti jyrähtämään Helenalle, ja Helenan juristi puolustaa tätä. Sir Edward on selvinnyt, mutta on hyvin heikko, ja vt. kuvernööri on ollut aivan hilkulla määrätä Helenan pidätettäväksi. Mitään rikosta ei kuitenkaan varsinaisesti ole tapahtunut, mutta Langdon välittää Woolleyn terveiset, että Helenan ja hänen konniensa on parempi olla harvinaisen siivosti ainakin kesään asti, tai seuraukset ovat ankarat. Kun Langdon on poistunut, Helena murtuu: sir Edward oli hänen ystävänsä, eikä hän olisi voinut koskaan antaa itselleen anteeksi jos tämä olisi menehtynyt. Ben koettaa omalla viileällä tavallaan lohduttaa Helenaa, mutta vasta rommi tuntuu auttavan. Jotenkin juopottelun myötä tunnekuohu vaihtuu toisenlaiseksi, ja Ben sekä Helena vetäytyvät makuuhuoneeseen.

Observatoriolla


Sana sir Edwardin toisesta sydänkohtauksesta sekä lady Helenan osuudesta tähän tavoittaa Renatan, joka päättää käydä observatoriolla viemässä sanan Siegfriedille ja Zeligille. Hän saapuu paikalle alkuillasta, juuri kun tähdet ovat tulossa esiin.

 (image: http://xibalba.karmavector.org/images/Kuvitus/dr_jane_edwards.jpg) Zelig alkaa systemaattisesti jakaa taivasta sektoreihin ja tehdä Siegfriedin kanssa muistiinpanoja. Renatakin vilkaisee teleskoopista, ja Zelig näyttää hänelle Marsin sekä Saturnuksen renkaat.

Renata huomaa, että talolle saapuu auto, josta astuu ulos keski-ikäinen, ketjussa polttava, käytännöllisesti pukeutunut nainen ja tämän nuori kantaja. Nainen on tohtori Jane Edwards, joka on saapunut katsomaan tähtiä. Edwards paljastuu geofyysikoksi - varsinaista brittiläistä astronomia ei varmaan Jamaikalta löytänyt - ja hän kertoo kruunun toivoneen hänen tekevän muutamia havaintoja illan aikana. Vaikuttaa siltä, että Edwards ei tiedä koko kuvaa. Hän tapaa Siegfriedin ja Zeligin, ja keskustelun aikana selviää, että nämä ovat tekemässä samoja havaintoja. Hänen otsansa rypistyy, ja on ilmeistä, että hän aikoo kysyä kuvernööriltä, miten hänen kannattaisi suhtautua näihin. On aivan liian helppoa kuvitella, että kaksi saksalaista ja espanjalainen vaikuttavat vakoojilta, ja kuitenkin Edwardsin kanssa tahdotaan tehdä yhteistyötä. Hätätoimenpiteenä Renata livahtaa ulos ja katkaisee talon puhelinlinjat. Edwards ei saa yhteyttä kuvernööriin, mutta puhelinten toimimattomuus ei ole Jamaikalla harvinaista.

Siegfried kertoo olevansa lady Helenan työtoveri, ja tämä näyttää vakuuttaan Edwardsin siitä, että hän voi käyttää kolmen kingstonilaisen apua. Parin tunnin ajan katsellaan taivasta, ja tehdään muistiinpanoja kappaleesta, jonka Edwards paikantaa saamiensa ohjeiden mukaan. Siegfried vilkaisee sitä teleskoopin läpi: se ei näytä paljon miltään, tähdeltä muiden joukossa vain. Edwardsin tekemien havintojen perusteella siitä ei vielä voi sanoa oikeastaan mitään: ne ovat vain lisää datapisteitä, jotka yhdessä aiemmin tehtyjen havaintojen kanssa ehkä kertoisivat enemmän siitä, mitä oikein on tulossa.

Pickeringin talosta löytyy vierashuoneita kaikille, joten vieraat jäävät sinne yöksi.

Pelinjohtajan kommentit


Hienosti lähti peli käyntiin tauon jälkeen, tosin olin kyllä vaihteeksi tehnyt suunnittelutyöni huolella. Seuraavaan jaksoonkin jäi hyvin sisältöä, ja suunnitelmani vähän muuttuvat hahmojen toimien vuoksi.

Historiallisia henkilöitä tässä tarinassa olivat kuvernööri Sir Edward Brandis Denham, vt. kuvernööri Charles Campbell Woolley,, tähtitieteilijä William| Henry Pickering teleskooppeineen, sekä HMS Repulsen komentajakapteeni John Henry Godfrey. Kuten pelissäkin kerroin, oikea kuvernööri menehtyi sydänkohtaukseen toukokuussa 1938, ja tähtitieteilijä oli tosiaan historiallisestikin kuollut saman vuoden tammikuussa.

Ranskan Guianan vankisiirtolasta kiinnostuneille suosittelen Papillonin lisäksi tai sijasta René| Bebelnoitin kirjaa Dry Guillotine.



<-- 017: Kapteeni Leen hauta - 019: Tuomion kivi -->



CategoryPelit
There are no comments on this page.
(C) Dare Talvitie 2015 :: Runs on GURPS :: Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki