Revision [395]

This is an old revision of Xibalba018 made by AdminDare on 2018-11-21 21:33:03.

 

Prologi: Ranskan Guiana, helmikuu 1938


Pikkuisessa savesta ja puusta rakennetussa tuvassa lämpötila on 30 astetta. Ulkona jatkuva sade muuttaa vartiokylän kadut ja polut mutavelliksi. Benillä ja Maxilla on yllään vartijoiden univormut ja kannossa kiväärit, Siegfried ja Renata ovat työläisten vaatteissa ja heillä on pistoolit. Laverilla kuumeinen, Ranskan Guianan vankisiirtolasta pelastettu englantilainen Timothy Wilkins koettaa torkkua. Ikkunaluukkujen välistä näkyy, kuinka vartijat ihmettelevät kumiveneen raatoa, jonka he ovat paikantaneet viidakosta kilometrin päästä.

Tadley Venturesin ryhmä saapui neljä päivää sitten paikalle lentoveneellä, tehtävänään vapauttaa Tim. Vene jätettiin 10 kilometrin päähän, ja vankisiirtolan tuntumaan saavuttiin kumiveneellä Ranskan Guianan vankisiirtokunnan olot ovat epäinhimilliset, vartijoiden julmuus on hirveää ja vangit elävät kurjuudessa, jota on vaikea edes kuvailla. Lopulta vuoden täällä lusinut Tim löytyi metsässä olevasta tukkileiristä, hieman kuumeisena mutta tajuissaan ja kävelykykyisenä. Nyt hänet pitäisi jotenkin saada kuljetettua Curacaoon, Hollannin siirtokuntaan tuhat kilometriä pohjoiseen.

Vartijat tajuavat kumiveneen merkitsevän, että vankilassa on ulkopuolisia. Kaksi heistä lähetetään vankilan pääpaikalle viemään viestiä. Ben ja Max lähtevät sateeseen, kiertävät vartijoiden selustaan ja surmaavat heidät. Pian tämän jälkeen kylään ajaa sisämaasta nelivetokuormuri, mukanaan vuoronvaihtoon tulevia vartijoita. Vartiokersantti heittää kumiveneen kuormurin lavalle ja komentaa yhden miehistään mukaan: hän päättää, että pääsee viemään viestin nopeammin autolla kuin kävellen. Tim jätetään hetkeksi yksin kun Renata ja Siegfried livahtavat tielle kuormurin eteen. Mutavellissä kuormuri ajaa niin hitaasti, että mutkassa he pystyvät hyppäämään sen sivulaudoille. Pistooleilla uhkaamalla auto pysähtyy, ja sen ajajat kokevat toveriensa kohtalon. Ben ottaa kersantin takin. Benin kylmäverinen murhaaminen vaivaa Maxia ja Siegfriediä, mutta kukaan ei asetu poikkiteloin.

Kuorma-auto jätetään rikkinäisenä keskelle tietä. Vartijoiksi pukeutuneet noutavat Timin kylästä, mutta pari vartijaa jää katsomaan hieman pitkään tapahtuman perään. Kumiveneellä melotaan ensin kylän viertä kulkevaa pientä jokea merelle, ja siellä lähdetään sitten rannikkoa pitkin pohjoiseen. Ehkä parin tunnin kuluttua rannassa havaitaan etelästä tulevan toisen auton valot. Ryhmä menee veneessä matalaksi, ja ohi kiitävä kuorma-auto ei näytä huomaavan sateessa kelluvaa harmaata venettä. Tuntia myöhemmin takaapäin näkyy oikea pikavene. Ryhmä maastoutuu viidakkoon. Vene on menossa rannikkoa pitkin pohjoiseen, ja jos se jatkaa kurssillaan, se on tunnin kuluttua paikassa, jonne Delfiini jätettiin. Niinpä venettä kohti avataan tuli kivääreillä. Veneen kolmesta matkustajasta vain kuljettaja haavoittuu, mutta moottori menee rikki, ja runko tulee täyteen reikiä. Käskettynä veneessä olevat vartijat heittävät kiväärinsä yli laidan. Sen jälkeen Tadley Venturesin ryhmä laskee kumiveneensä takaisin vesille ja lähtee melomaan eteenpäin. Uppoavan veneen miehistö räpiköi rantaan.

Pari tuntia auringonlaskun jälkeen ryhmä pääsee Delfiinin luo. Siellä ei ole käynyt ketään. Veneeseen jäädään nukkumaan yöksi. Aamulla ei enää sada, ja auringonvalossa sekä nelikko että Tim näyttävät hirvittävän rähjäisiltä ja mutaisilta. Neljä päivää vankisiirtolassa on tuntunut viikoilta. Lento takaisin Karibianmeren suuntaan aloitetaan.

 (image: https://xibalba.karmavector.org/images/xibalba-justthelogo.gif)

018: Koodiviesti


<-- 017: Kapteeni Leen hauta - 019: -->

"Kuvernööri Denham sai sydänkohtauksen saatuaan koodatun sähkeen Lontoosta. Haluan tietää, mitä sähkeessä luki."
- lady Helena

 


Kingston, Jamaika, maanantai 21.2. 1938


Tim on jätetty hollantilaisille Curacaolla, ja ryhmä on viettänyt pari yötä kunnon hotelleissa. Aamupäivästä he laskeutuvat Kingstonin satamaan, ja siirtyvät Tadley Venturesin toimistolle. Gaspar tervehtii Renataa innoissaan, ja Zelig kyselee keikasta (tosin ei halua kuulla liian tarkkoja kuvauksia vankileirin hirveyksistä). Lady Helena ei ole paikalla - hän oli jättänyt Zeligille sanan, että hänelle oli tullut kiireistä menoa, ja että hän saapuu myöhemmin. Ryhmä syö lounasta ja juttelee maailmanpolitiikasta. Aasiassa soditaan, Euroopassa Suuren sodan jälkeinen rauha rakoilee - tähän verrattuna Karibianmeri työläismellakoineen ja kommunistiagitaattoreineen tuntuu leppoisalta ja rauhalliselta.

Lady Helena pyyhkäisee sisään, otsa rypyssä. Hän ilmaisee tyytyväisyytensä siitä, että kaikki ovat päässeet ehjinä takaisin ja Timothykin jätettiin hollantilaisten tuttaviensa huostaan (sotilaskarkurina mies joutuisi brittien käsissä hirteen). Juuri tänä aamuna Kingstonissa kuitenkin tapahtui odottamattomia, kun kuvernööri sir Edward Brandis Denham sai sydänkohtauksen kotonaan. 62-vuotias kuvernööri on lady Helenan hyvä ystävä, ja huolimatta levottomuuksista saarella, myös kohtalaisen suosittu. Helena ei ollut päässyt tapaamaan kuvernööriä, mutta hänelle oli selvinnyt, että tämä oli vastaanottanut Lontoosta koodisähkeen juuri ennen sydänkohtausta. Sähke oli tullut virkapostissa, eikä liittyne kuvernöörin henkilökohtaisiin asioihin mitenkään. Lady Helena tahtoo tietää, mitä viestissä sanottiin.




Pelinjohtajan kommentit
There are no comments on this page.
(C) Dare Talvitie 2015 :: Runs on GURPS :: Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki