020: Aarteet avaruudesta


<-- 019: Tuomion kivi - 021: Kiristys -->

"Valo välähtää joka 1499 sekunnin välein."
- Fred

 


Kingston, Jamaika, maanantai 7.3. 1938


 (image: http://xibalba.karmavector.org/images/team_moros.jpg) Royal Caribbean -klubilla lady Helena on puhunut Tadley Venturesin ryhmän mukaan tapaamiseen. Hänen majesteettinsa hallituksen ilmailuministerin virkamies nimeltä Norman Blunkett on lentänyt Kingstoniin, tarkoituksenaan käynnistää ensimmäinen vaihe Morosin luonnontieteellistä tutkimusta. Nopeasti koottuun työryhmään kuuluvat tohtori Jane Edwards (geologi), Fred Hoyle (matemaatikko) sekä Britanniasta tuotu vahvistus, tohtori Peter Anderson (kemisti). Tadley Ventures on tuotu mukaan tiedepuolen asiantuntijoina, vaikka heidän oikeat meriittinsä alalta vaihtelevat vähäisistä fiktiivisiin. Zelg on sentään oikea insinööri. Operaatio toimii hävittäjä HMS Morleylta käsin; aluksen komennossa on komentajakapteeniksi ylennetty Davies laivaston tiedustelusta. Davies ei selvästikään ole hyvillään siitä, että epäilyttävä Tadley Ventures on mukana tässä hankkeessa, mutta Blunkett on vastannut tähän vain, että lady Helenalla on kuvernöörin luottamus, ja niinpä myös hänen luottamuksensa.

Blunkett haluaa kuulla tutkimusprojekteista, jotka ryhmä voisi tällä kokoonpanolla toteuttaa. Budjetti on ilmeisesti varsin pieni - suurin panostus tulee sotilasaluksesta, jolta käsin operaatio toimii. Edwards haluaa tutkia seismologisia vaikutuksia. Anderson tahtoo näytteitä meteoriitista. Todetaan, että näytteiden kerääminen merenpohjasta sekä osuma-alueen pohjan kartoitus muutenkin on tarpeen.

Kokous ei ole pitkä. Blunkett hyväksyy tutkimussuunnitelman, ja totaaa tohtori Edwardsin olevan tiedepuolen päällikkö senioriteetin vuoksi. HMS Morley on lähdössä vielä samana aamupäivänä liikkeelle, ja laivaan pakataan Zeligin kaipaamaa teknistä mittaus- ja tutkimusvälineistöä. Muista aluksista seudulla tiedetään, että sir Cliven Cassandra on ainakin ollut lähistöllä, ja saksalainen sukellusvene U-34 oli saapunut Karibianmerelle ennen kuin Moros iskeytyi. Epäilemättä muitakin alueelle pian saapuu; se on kuitenkin kansainvälisillä vesillä. Cassandra purjehtii tällä hetkellä Irakin lipun alla, ja Irak on itsenäinen valtio ja Britannian liittolainen. Sir Clivellä on epäilemättä jälleen aatelissukulaisia korkeissa paikoissa suojaamassa häntä diplomaattisesti.

Renata ja Siegfried käyvät Delfiinillä tekemässä osuma-alueen pikaisen tarkistuksen. Kymmenien kilometrien paksuinen, merenpinnasta pilvien tasolle yltävä sumualue vallitsee 120 kilometriä Jamaikasta etelään. Sumussa radio toimii surkeasti ja kompassi pyörii miten sattuu. Navigointi oletetulle alueelle johon Moros osoui on vaikeaa, ja korkeusmittarin kalibraatiokin on pielessä; vesilasku on töyssyinen. Merivesi on pari astetta lämpimämpää kuin voisi olettaa. Siitä kerätään näytteitä, ja Zeligin mukaan lähettämällä geigermittarilla varmistetaan, että merkkejä radioaktiivisuudesta ei ole. Renata käy pikaisesti sukeltamassa ja toteaa näkyvyyden pinnan alla olevan verrattaen huono - vain viitisentoista metriä, kun se normaalisti olisi täällä lähempänä kuuttakymmentä. Meteoriitti on myllännyt meren. Pohja on arviolta kahden kilometrin syvyydessä.

Näytteiden keräämisen jälkeen koneella lennetään sumumuurin läpi ja kierretään takaisin Kingstoniin.

Tällä välin Morley on jo päässyt lähtemään. Blunkett ja lady Helena ovat jääneet kaupunkiin toimimaan taustatukena, muu ryhmä on laivalla. Ben tarkistaa hävittäjän turvallisuuden. Zelig valtaa konepajan. Max juttelee aliupseeriston kanssa. Laiva saavuttaa iltaan mennessä sumuverhon reunan, ja sukeltaa sisään jonkin matkaa. Tutkijat keräävät näytteitä ja kaikuluotaavat pohjaa, mutta ainakaan täällä kaukana mitään kovin epätavallista ei löydetä. Yö vietetään verhon länsipuolella.

Renata ja Siegfried ehtivät pikaisesti tavata Tania Hockstetterin, joka on niinikään lähdössä Morosin perään, mutta amerikkalaisessa retkikunnassa. Kansainvälistä yhteistyötä ei olla virallisesti tekemässä - sekä britit että amerikkalaiset tahtovat toimia omillaan - mutta Hockstetter ja Tadley Venturesin työntekijät pitävät tätä hölmönä. He vaihtavat radiotaajuuksia, jotta voivat tarvittaessa viestiä toisilleen. Yön Renata ja Siegfriefd viettävät mukavasti Siegfriedin talolla.

Sumuun


Merikortti Morosin iskemästä. Sumu yltää noin 20 km päähän keskipisteestä.
Aamulla Siegfried ja Renata lentävät Morleylle. Lentoonlähtiessä nähdään amerikkalaisten tutkimusalus: se on valtavan kokoinen Texacon tankkeri. Moisen aluksen lähettämistä pidetään vähän omituisena, mutta amerikkalaisten kai on oltava kaikessa suurempia.

Tunnissa Delfiini löytää Morleyn. Lentovene kiinnitetään vaijerilla hävittäjän perään, ja hävittäjä suuntaa usvamuuriin. Jo ulkopuolelta on otettu paljon näytteitä, mutta tiedeväki haluaa tarkempaa dataa.

Sisällä suunnistaminen on vaikeaa, mutta kaikuluotauksen avulla löydetään ensimmäinen kiintoisa kohde: Eve's Ridge -niminen merenalainen rinne, jossa pohja kohoaa 2000 metristä vain hieman yli 300 metriin. Meteoriitti ei ainakaan ole pyyhkinyt rinnettä olemattomiin, ja kaapeleilla nostetaan näytteitä.

Zelig näyttää Renatalle laivan varastossa olevan Britanniasta tuodun Tritonia-syväsukelluspuvun, jonka pitäisi toimia 370 metriin saakka. Jos jossain haluttaisiin käydä fyysisesti vilkaisemassa maisemia, tämä olisi paras paikka, Tritonia väline, jolla sen voisi tehdä ja Renata henkilö, jolla on kokemusta kypäräsukelluksesta ja vedenalaisesta ympäristöstä. Zelig on varmistanut laitteen toimintaa ja on sitä mieltä, että sen avulla uskaltaa käydä pohjassa.

Ben on kuulevinaan sumun läpi ääniä - ehkä toisen aluksen. Tähystysmatruusi vahvistaa kuulleensa samaa. Lähellä saattoi olla toinenkin laiva. Mitään merkkiä siitä ei kuitenkaan näy.

Tohtori Edwards haluaisi ensi tilassa saada näytteen meteorin osumapaikasta. Niinpä Morley lähtee sumun läpi itäänpäin, kohti alueen keskipistettä. Kompassi on hyödytön, mutta Maxilla on ilmiömäinen suunnantaju ja hän päätyy ohjaamaan alusta. Kellon ja nopeusmittarin avulla hän arvioi hetken, jolloin alus on suunnilleen siinä pisteessä, jossa Moros iskeytyi pohjaan.

Kilometrikaupalla kaapelia lasketaan veteen kun erilaisilla keinoilla koetetaan kiskoa pohjasta näytteitä. Tulokset ovat melko laihoja. Meteoriitin isku on putsannut pohjasta kaiken irtonaisen maa-aineksen ja jäljellä on ainoastaan peruskalliota kaksi kilometriä pinnan alapuolella. Ainoastaan pieniä kivisiruja saadaan ylös, eikä noin syvällä magneetissakaan riitä akku. Veden lämpötilamittaukset kertovat, että meri on myllerretty pahasti, mutta Edwards toteaa parin tunnin jälkeen, että ainakaan ei ole mitään syytä uskoa, että maankuoressa olisi reikä. Ei tämä ollut todennäköistäkään: Karibianmeren pohjakallio on paksua ja vailla vulkaanisia railoja.

Kohtaaminen


Jälleen tähystäjille tulee sellainen olo, että sumussa on jokin muukin. Sumutorven soittamista harkitaan, mutta siihen ei kuitenkaan ryhdytä. Tieto siitä, että alueella on saksalainen sukellusvene huolestuttaa. Ben aavistaa pahaa, ja kenties haistaa jotakin: hän komentaa Tadley Venturesin työntekijöitä menemään matalaksi. Hetkeä myöhemmin konekiväärin sarja osuu hävittäjän paapuurin puolen runkoon.

Vaikka hävittäjä ei ole varsinaisessa taisteluvalmiudessa, se pystyy kevyillä aseilla vastaamaan tuleen saman tien. Renata, Zelig ja Ben suojautuvat kannen alle samalla kun Morleyn omat konekiväärit avaavat tulen. Komentakapteeni Davies määrää aluksen peruuttamaan, mutta sen takana on Siegfriedin lentokone. Siegfried sukeltaa kannelta veteen ja ui Delfiinin luo, mutta hän on hieman liian hidas. Hän onnistuu pääsemään sisään koneeseen juuri ennen kuin laivan kylki osuu siihen, mutta saa käynnistettyä moottorin ja kallistettua konetta siten, ettei hävittäjä kuin kolhaise koneen siipeä. Delfiini on Morleyn paapuurin puolella, siis hävitttäjän ja sitä ampuneen vihollisen välissä. Siegfried nostaa koneen kierroksia nopeasti, ajaa eteenpäin ja kohoaa ilmaan. Hän kääntyy vihollista kohti, ja sumun läpi näkyviin ilmestyy amerikkalainen tankkeri, joka ampuu Morleyta kansikonekiväärillään. Tässä ei ole mitään järkeä: amerikkalaiset ovat korkeintaan brittien kilpailijoita, ja sitäapaitsi tankkerille olisi itsetuhoisaa käydä hävittäjän kimppuun. Joku on hämännyt kuninkaallisen laivaston ja amerikkalaiset ampumaan toisiaan.

Konekivääri ei ole Morleylle vaaraksi, mutta hävittäjä avaa isoja aseitaan. Radio ei varsinaisesti sumussa toimi, mutta lähietäisyydeltä morsettaminen onnistuu. Siegfried lähettää "Tuli seis, amerikkalaisia" -morseviestin radiolla, ja kapteeni ottaa sen vastaan. Saman tien Siegfried lähetttää morsetusta myös Tania Hockstetterin kanavalla, ja pian tankkerikin lakkaa ampumasta. Hiljaisuus laskeutuu sumuun. Morley soittaa sumutorveaan, tankkeri vastaa, ja muutamaa minuuttia myöhemmin veneet vievät kenttäpuhelinkaapelin alukselta toisille.

Keneenkään ei ole osunut, tosin molemmilla laivoilla jännityksessä on tullut liukastumisia, nyrjähdyksiä ja kuhmuja. Molempien laivojen kapteenit ovat hyvin kireällä päällä, ja kumpikin syyttää toista ensin ampumisesta. Vaikuttaa kovasti siltä, että paikalla oli jokin kolmas taho. Yleisin veikkaus on Natsi-Saksan sukellusvene. Samalla kun britit jatkavat pohjan haravointia heille valkenee, että amerikkalaiset aikovat oikeasti käyttää käsittämättömän kokoista nuottaa ja koettavat sillä saada ylös pohjasta jotain. Nuotta vaatii kuusi kilometriä kaapelia: ei ihme, että käytössä on valtava Texacon tankkeri eikä mikään pieni sota-alus. Fred Hoyle arvelee, että amerikkalaisilla on brittejä varmaan 5-10 kertaa suuremmat mahdollisuudet löytää jotain - mutta siltikään mahdollisuudet eivät ole suuren suuret.

Ben käy varmuuden vuoksi tiirikoimassa itsensä tohtori Edwardsin hyttiin. Mitään epäilyttävää ei löydy: Edwards on varsin epäjärjestelmällinen, kirjeet ovat normaaleja perheasioita (hänellä on ilmeisesti tytär sisäoppilaitoksessa Englannissa, mahdollisesti avioton). Illan lähestyessä Morley lähtee takaisin länteen, ja viettää yön sumuverhon ulkopuolella, lähellä Eve's Ridgeä.

Siegfried on ajautunut koneellaan sumuun, eikä löydä enää laivoja. Niinpä hän suuntaa Kingstoniin. Hänen siivessään on vikaa, mutta hän onnistuu silti lentämään perille saakka. Siellä hän antaa tilanneraportin lady Helenalle, ja korjauttaa siiven kruunun rahoilla. Morleylla kannetaan huolta hänen kohtalostaan, mutta ei häntä sumusta voida etsiäkään. Arvellaan, että hän kyllä selviytyy sumun ulkopuolelle, joten vaikka lentokone päätyisikin mereen, hän saisi yhteyden johonkin toiseen laivaan ja voisi pyytää apua.

Siegfried käyttää illan kiertelemässä Kingstonin hotelleja ja koettaa arvailla, ketä kaikkia Moros on tuonut kaupunkiin. Selvästi monia toimittajia ja tutkijoita on ilmestynyt alueelle, samoin kuin lintuharrastajiksi naamioitunut joukko amerikkalaisia vakoojia. Saksalaiset tuntuvat olevan hyvin piilossa.

Eve's Ridge


Melko varhain aamulla Siegfried lentää jälleen Morleyn luokse. Kone kiinnitetään taas laivan perään, ja sitten suunnataan sumuverhoon. Matkalla Renata testailee Tritonia-puvun toimintaa matalassa vedessä, mutta mitään paikkaa jossa hän voisi koettaa kävellä puvussa ei ole. Kohdassa, jossa Eve's Ridge on lähimpänä pintaa alus pysäytetään.

Morleyn läheltä tuntuu kuuluvan ääniä, joten Max ja Ben ottavat soudettavan kumiveneen ja kaapelin, ja tekevät kierrosta läheltä. Pian sumun seasta paljastuukin toinen alus: sir Cliven Cassandra-jahti, joka näyttää olevan saman jyrkänteen päällä. Kumivene pyrkii pysymään näkymättömissä sumun suojassa, joten on mahdotonta sanoa, mitä Cassandra tekee.

Samoihin aikoihin Max havaitsee, että Morleyn pilssivesi on korkeammalla kuin sen pitäisi. Tämä huolettaa laivan konekannen miehistöä ja aliupseeristoa. Mitään järkevää selitystä tälle ei löydy.

Renata kiipeää sisään monisatakiloiseen metallipukuun, ja hänet lasketaan mereen. Valo hänen ympärillään vähenee, ja kun hän saavuttaa pohjan kolmensadan metrin syvyydessä, ainoa valo tulee puvun lam,pusta. Merenalaisen jyrkänteen huippu on muutamia satoja metrejä pitkä, ja suunnantaju tahtoo kadota. Renata viestii pinnan kanssa morsettamalla ja kerää samalla mutaa, kiviä ja muita näytteitä. Jyrkänteen itäreuna lähtee jyrkästi alaspäin, ja sen pohja on kahden kilometrin päässä.

Renata havaitsee pukunsa sivuikkunasta valonvälähdyksen. Hän lähtee sitä kohti, mutta se ei toistu - mutta sitten toisesta ikkunasta näkyy toinen. Lyhyt välähdys on epäilemättä todellinen. Muutamaa minuuttia myöhemmin näkyy kolmas, paljon syvemmällä, ja neljäs, kauempana.

Renata päätyy lähelle erästä pistettä, ja näkee selvästi välähdyksen muutaman metrin päässä. Hän jää odottamaan kärsivällisesti, ja yli 20 minuutin kuluttua sama välähdys toistuu. Renata erottaa nyrkinkokoisen kiven, josta valo lähti, ja kerää sen näytekoriinsa. Tämän jälkeen hänen on aika nousta ylös. Kaapeli hinaa hänet takaisin pinnalle ja nostaa laivalle.

Mudan seasta löytyy rapuja ja kiviä, mutta ehdottomasti kiinnostavin ylös tuotu asia on osittain levän peittämä välähtelevä kivi. Muutaman minuutin kuluttua se välkähtää taas. Siegfried käynnistää sekuntikellon ja tiedeihmiset raapivat levää kiven pinnalta. Levän alta paljastuu hyvin säännöllisen muotoinen kivi, jonka pinta on tasaisen käänteisen suomukuvion peitossa. Todetaan, että kivi välähtää tasaisesti 24 minuutin ja 59 sekunnin välein.

Samalla kun löytöjä ihmetellään, laivalle palannut Ben saa kapteenilta tiedon, että aluksen kuuntelumatruusi on juuri kuullut äänen, joka toi mieleen vedenalaisen räjähdyksen. Se kantautui sisemmältä sumusta. Samalla kiun tätä pohditaan, kuuluu toinen ääni. Ben nappaa toiset kuulokkeet, ja kuulee vääntyvän metallin kirskunaa. Laiva, joka osuisi pohjaan kuulostaisi tuolta.

Tämä on mahdollinen merihätä. Davies toteaa, että Morleyn velvollisuus on käydä vähintään tarkistamassa asioita. Hetken pohditaan, pitäisikö aluksen paljastaa itsensä Cassandralle ja värvätä se mukaan pelastukseen, mutta kapteeni päättää että näin ei tehdä. Vaikka Cassandra epäilemättä tietää hävittäjän olevan täällä, se saattaa yhä kuvitella olevansa piilossa. Morley lähtee itään, ja alkaa pian soittaa sumutorveaan. Ensin mitään ei näy, mutta sitten usvan läpi erottuu hätäraketti. Torvea soitetaan, ja vastauksena kuuluu vihellys. Kotvasen kuluttua laineilla näkyy pyöreä ilmatäytteinen pelastuslautta - saksalainen malli, Siegfried tunnistaa. Siinä on vain kaksi ihmistä, joista toinen on Benille tuttu. Waffen SS -upseerin univormuun pukeutunut nelikymppinen mies on Mr. Wulf, joka viimeksi tavattiin sir Cliven jahdilla. Hänen toverinsa on Kriegsmarinen aliupseeri.

Sebastiann KreizSaksalaiset näyttävät märiltä mutta ehjiltä. Heidät pelastetaan alukseen. Sir Cliven laivalla palvelleet Max ja Renata pysyvät piilossa samalla kun pelastettuja haastatellaan. He kertovat olleensa sukellusvene U-34:ssä tutkimassa meteoriitin osuma-aluetta. Sukellusveneessä tapahtui räjähdys - tarkempia detaljeita he eivät anna - ja sen runko murtui. Wulf - oikealta nimeltään Sebastiann Kreiz - kertoo, että muita selviytyjiä he eivät ole nähneet. Molemmat ovat selvästi järkyttyneitä ja vaikka he eivät varmastikaan kerro kaikkea, tarina sinänsä kuulostaa enimmäkseen totuudenmukaiselta. Saksalaiset pyytävät saada puhua pastorin kanssa, ja sen jälkeen heidät suljetaan hytteihin.

Tutkijat ovat löytäneet Renatan ylös tuomien näytteiden seasta tummia lasinpalasia, pienen kivenmurikan kokoisesta sormen kokoiseen. Palaset ovat todella kovia ja lähes tuhoutumattomia. Kemisti Anderson toteaa näiden olevan timanttia, mutta ei yhtä haurasta kuin timantti tavallisesti on. Samalla mietitään, mitä valoa sykkivälle kivelle uskallettaisiin tehdä. Todetaan, että ennenkuin tehdään mitään vaarallista sille tai laivalle, on vähintään tarpeen saada viesti Blunkettille.

Samana päivänä ei ole enää mahdollista löytää takaisin Eve's Ridgelle, joten Morley purjehtii ulos sumusta ja viettää yön ulkopuolella.

Uudelleen syvyyksiin


Aamunkoitteessa Siegfried lähtee viemään sukellusveneestä pelastettuja lentoveneellä Kingstoniin, koska heitä ei haluta pitää laivalla. Matkan aikana Kreiz jututtaa häntä, ja saa urkittua tiedon, että pohjasta on löytynyt jotain kiintoisaa. Kingstonissa Siegfried antaa tilanneraportin lady Helenalle, joka tahtoo itsekin nähdä tapahtumat. Siegfried koettaa estellä, mutta jotenkin Helena päätyy mukaan delfiiniin lennolle takaisin.

Aamupäivästä Morley purjehtii takaisin Eve's Ridgen luo. Ben toteaa Cassandran olevan yhä seudulla, ja sen kannella touhutaan; ilmeisesti sir Clivenkin vene tutkii matalaa kohtaa. Pilssivesi nousee edelleen, mutta todella hitaasti. Renata ui laivaa ympäri ja koettaa löytää vuotokohtaa, mutta tuloksetta. Hän kuitenkin tajuaa, että pintavesi on epätavallisen kuollutta: pieniä katkoja tai muita pintaelilöitä ei ole juuri lainkaan. Laivan pinnassakaan ei ole merirokkoa siinä määrin kuin voisi olettaa. Kemisti Anderson vahvistaa arvion: pinnassa on paljon vähemmän elämää kuin kuvittelisi.

Renata pukeutuu sukelluspukuun ja lähtee alas. Nyt hän tietää mitä odottaa, ja onnistuu paikantamaan pari säkenöivää kiveä lisää, sekä uusia timanttisirpaleita. Sitten hän tuntee nykäisyn kaapelissaan. Kun hän katsoo ylös, hän näkee valkoisen syväsukelluspuvun rinteellä parikymmentä metriä yläpuolellaan, hänen kaapelinsa kimpussa. Hän morsettaa ylös, mutta toinen sukeltaja on katkaissut hänen viestikaapelinsa ja koettaa nyt polttoleikata rikki hänen varsinaista kaapeliaan. Jos se onnistuu, Renata jää vangiksi pohjaan.

Renata sammuttaa valonsa, ja lähtee toista sukeltajaa kohti. Ainoa valo pohjassa on vedenalainen leikkausliekki. Laivalla Siegfried ja Zelig tajuavat, että viestintäkaapeli on poikki, ja he alkavat nostaa sukelluspukua. Kaapelissa tuntuu moninkertainen paino, ja he arvelevat, että Renata on löytänyt jotain suurta.

Toinen sukeltaja pitää kiinni Renatan kaapelista kun se alkaa nousta, ja jatkaa leikkaamista. Renata saavuttaa tämän ja tarttuu kiinni tämän nilkasta juuri ennen kuin se nousee ulottumattomiin. Hetken aikaa kaksi hidasta sukeltajaa koettavat painia, ja molempien kaapelit uhkaavat sotkeutua. Sitten toisen sukeltajan ote lipeää ja hän putoaa pohjaan. Renata kohoaa pintaan. Minuutteja kestävä kohoaminen on piinallinen, mutta kaapeli kestää, ja Renata nostetaan takaisin kannelle.

Toinen sukeltaja oli varmasti Cassandralta, ja koetti murhata Renatan. Kapteeni Davies soittaa oitis sumutorvea ja määrää sotilaansa valtaamaan jahdin. Murhat merellä eivät ole lainkaan hyväksyttävää toimintaa, eivätkä edes sir Cliven aatelissukulaiset voi suojata häntä tässä tilanteessa. Kuitenkin Cassandralta raportoidaan, että vaikka kannella on kaapelinosturi, ei sen kaapeli ole meressä tai sen päässä ole sukeltajaa. Ilmeisesti Cassandran miehistö oli tylysti hylännyt sukeltajan pohjaan.

Renata hyppää jälleen pukuun ja laskeutuu 300 metriä syvyyteen. Siellä toinen sukeltaja kulkee ylös rinnettä, toivottomassa yrityksessä päästä lähemmäs pintaa. Renata tarttuu sukeltajan peränä roikkuvaan pohjassa olevaan kaapeliin ja komentaa laivaa nostamaan hänet. Hänen pukunsa pihtikoura pitää toisesta kaapelista kiinni, ja Cassandran sukeltajakin alkaa nousta. Toisen puvun saaminen kannelle vaatii hieman säätämistä, ja matriisit miltei pudottavat hänet, mutta lopulta se onnistuu kuitenkin. Puvusta kuoriutuu hapenpuutteesta tajuton nuori arabimies, jonka laivan lääkäri kuitenkin saa elvytettyä.

Nyt Davies pystyy osoittamaan, että mies oli peräisin Cassandralta. Jahti vallataan ja otetaan saattoon. Sukeltaja, nimeltään Rayhari, lankeaa polvilleen kiitollisena pelastuksesta, ja väittää, että hänet pakotettiin yrittämään katkaista Renatan kaapeli tai muuten hänet oltaisiin jätetty pohjaan. Cassandran kapteeni ja päällystö pidätetään murhayrityksestä epäiltyinä. Sir Cliveä tai hänen lähimpiään ei laivalta löydy.

Muutaman tunnin ajan Eve's Ridgeä vielä kolutaan, mutta Morleyn pilssiveden huolestuttava tilanne ajaa laivaa pois. Cassandralla näyttää olevan sama ongelma. Jokin pintavedessä tunkee rungon läpi ja on laivoille vaarallinen. Kenties tämä jokin aiheutti myös saksalaisen sukellusveneen tuhon? Morley lähtee kohti Kingstonia, mukanaan neljä välähtelevää kiveä sekä monta kiloa timanttisäikeitä. Suunnilleen jokainen tiederyhmän ja/tai Tadley Venturesin jäsen ottaa itselleen tällaisen muistoksi, vaikkei saisi.

Pelinjohtajan kommentit


Tritonia-sukelluspanssari tosiaan mahdollisti tämän pelin. Otin melkoisesti vapauksia sen kykyjen suhteen, samoin kuin amerikkalaisen panssarin jota Cassandra käytti.

Todella hyytävä peli, jossa syvä vesi ja käsittämättömät ilmiöt toimivat minusta juuri oikealla tavalla karmivasti. Mutta edelleen reippaat sankariteot pelastivat päivän, ja mahdollistivat jopa varsin onnistuneen lopputuloksen kaikelle.

Morosiin varmaan palataan vielä, mutta tuskin ihan seuraavassa pelissä.


<-- 019: Tuomion kivi - 021: Kiristys -->



CategoryPelit
There are no comments on this page.
(C) Dare Talvitie 2015 :: Runs on GURPS :: Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki