025: Hanan Kamaq


<-- 024: Karibian merirosvot - 026: Feeniks-linnun muna -->

"Kirouksen suhteen kannattaa noudattaa tavanomaista varovaisuutta."
- Dary ten Velde

 

Oranjestad, Aruba, Alankomaiden kuningaskunta, syyskuu 1938


Lansing saapuu Aruballe puolenpäivän jälkeen. Merirosvot luovutetaan rannikkovartiostolle, joka kuulustelee miehistöä ja Tadley Venturesin työntekijöitä pikaisesti. Lansingissa olevaa asesalakuljetusta ei löydy.

Rättiväsynyt nelikko siirtyy hotelliin. Rankkasade piiskaa pikkuista Oranjestadin kaupunkia, ja hotellissa ei ole muita vieraita. Kuivien vaatteiden vaihtamisen jälkeen ryhmää tulee tapaamaan Eva ten Veldeksi esittäytyvä tummaihoinen nainen, joka näyttää Ten Velde van Aruba -yhtiön paperit ja ottaa lastin vastaan. Hän suorittaa maksun, ja sanoo sitten, että hänen isoisänsä Dary ten Velde haluaisi mieluusti tavata ryhmän illallisella talollaan, jos tämä sopii. Tarjous otetaan vastaan.

 (image: http://xibalba.karmavector.org/images/dary_ten_velde.jpg) Päivä käytetään torkkumiseen, ja illalla auto tulee noutamaan ryhmän sateen läpi. Aruba on litteä ja sen isoin kaupunki pieni; ten Velden kartano sijaitsee kaupungin ulkolaidalla. Kartanoksi se on vaatimattoman kokoinen, mutta sekä talo että piha ovat hyvin hoidettuja. Sisällä itse Dary ten Velde saapuu tervehtimään ryhmää. Dary on yli 80-vuotias pyörätuolia käyttävä mies, mutta hänen silmänsä ovat kirkkaat ja ajatuksensa selvästi terävä. Päivällistä syödään suuressa salissa; talon asukkaat ovat ilmeisesti vain Eva ja Dary, plus suuri joukko palveluskuntaa. Keskustelu on eloisaa: Dary haluaa kuulla matkan vaiheista, ja suhtautuu merirosvoihin lähinnä verenhimoisesti. On ilmeistä, että vanha mies on itselkin joskus ollut sotilas tai onnensoturi tai jotain vastaavaa. Ben on kiinnostunut jalokivistä, ja Dary kertoo yrityksensä toimista sekä tarjoutuu esittelemään sen tiloja huomenissa.

Herra ten Velde kysyy, mitä ryhmä aikoo seuraavaksi, ja kuullessaan ettei näillä ole varsinaisia suunnitelmia, tarjoaa työtä. Hän sanoo olevansa ajautunut riitaan amerikkalaisen akateemikon kanssa - Brownin yliopiston prof. Clarence Turnerin, jonka toimiin Tadley Ventures on myös törmännyt. Turner on Watts Destiny, Inc:in perustaja ja puheenjohtaja, ja tämä organisaatio oli järjestänyt mm. Caqueta-joen oudon inkatemppelin valtauksen, jossa hänen nuorempi poikansa Joshua oli menehtynyt. Ten Velde sanoo prof. Turnerin olevan harhainen rasisti, ja tällä hetkellä toinen hänen pojistaan jahtaa muinaisesinettä Caracasissa, Venezuelassa. Turhia hienostelematta ten Velde sanoo, että hän tahtoo että tämä esine varastetaan Turnerin pojalta ja tuodaan hänelle. Hän sanoo, että Turner on vienyt häneltä itseltään antiikkia, ja hän haluaa maksaa samalla mitalla takaisin. Hän myös olettaa, ettei Tadley Venturesilla ole suuremmin syytä rakastaa Turneria.

Ryhmä pyytää miettimisaikaa, ja ten Velde hyväksyy tämän. Asiaan luvataan palata huomenna. Ryhmälle tarjotaan yösijoja kartanolta, ja tähän suostutaan. Kartanolla on hyvin tilaa vieraille, ja vaikka talo ei olekaan valtava, sisältä katselu on osoittanut, että herra ten Velde on selvästi hyvin varakas. Palveluskunta vaikuttaa lojaalilta ja hyvin kohdellulta, kaikki huonekalut ovat kalliita, mitään ei ole päästetty ränsistymään ja yleensä tarkka silmä huomaa kaiken olevan vähän arvokkaampaa kuin miltä heti päällepäin näyttää.

Max viettää illan kartanon kirjastossa ja lukee hollanninkielisiä kirjoja, sekä katselee matkamuistoja. Hän epäilee, että 1850 syntynyt herra ten Velde saattoi puoli vuosisataa sitten aloittaa omaisuutensa tekemisen orjakaupalla, tai ainakin jollain osalla siitä. Kartanon valokuvista päätellen herralla on myös suuri suku, lapsia ja lapsenlapsia, mutta hän on tehnyt omaisuutensa itse, ei perinyt sitä. Eva ten Velde tuntuu isoisänsä luotetulta sihteeriltä, joka jakaa hänen salaisuutensa ja hoitaa yksityiskohtia.

Kun yö koittaa, Ben käy vielä hiiviskelemässä pitkin kartanoa. Hän löytää lukittuja ovia, joiden lukot ovat kalliita, ja arvelee, että erään alakerran lukitun oven takana on kallisarvoisia aarteita: huoneen ikkunoissa on kalterit ja ovi on vahva.

Toimeksianto


Aamiaisen jälkeen ryhmää käytetään tutustumassa Ten Velde van Aruban työtiloihin. Jalokivikaupan yhteydessä on koruhiomo ja -leikkaamo, jossa raakakivistä muokataan koruja. Henkiökuntaa ei ole paljon, mutta heidän taitonsa on selvästi sitäkin suurempi, ja operaatiota esitellään ylpeänä. Valtaosa jalokivistä on smaragdeja Kolumbista tai topaaseja Brasiliasta. Dary ten Velde ei itse leikkaa enää jalokiviä, mutta hän valvoo toimintaa, ja monet työntekijöistä ovat hänen kouluttamiaan; toiset hän on vain napannut de Beersiltä tai muilta yrityksiltä.

Esittelykierroksen jälkeen ryhmä palaa kartanolle keskustelemaan työstä. Tadley Ventures on puhunut sitä ennen keskenään asioista. Puhtaaseen varkauteen osallistuminen on hivenen epäilyttävää, mutta toisaalta kyse näyttää olevan kahden rikkaan miehen keskinäisestä kiistasta, eikä Turner ole oikein ansainnut kenenkään rakkautta. Ryhmä päättää hyväksyä tehtävän, olettaen että siitä ei paljastu mitään poikkeuksellisen arveluttavaa.

Ten Velde kertoo yksityiskohdat. Tohtori Howard Turner, prof. Clarence Turnerin 35-vuotias arkeologipoika, on Caracasissa Universidad Central de Venezuelassa, ostamassa yliopiston museon kokoelmista pronssista inkaveistosta. Veistoksen sanotaan olevan kirottu ja tuottaneen kuolemaa konkvistadoreille, jotka sen vuosisatoja sitten löysivät. Veistos on 30 cm korkea ja painaa kuutisen kiloa. Ten Velde on kiinnostunut myös kaikesta dokumentaatiosta, jota veistoksen mukana tulee. Hän toivoo, että varkaus tehdään suhteellisen huomaamattomasti: hän haluaa itse omalla valitsemallaan tavalla ilmoittaa prof. Turnerille, että veistos on nyt hänellä. Yksityiskohdista ten Velde ei halua ainakaan etukäteen kuulla, mutta maksun suhteen hän on hyvin avokätinen.

Veistoksen tarkkaa ulkonäköä ei ole tiedossa, mutta se on ilmeisesti hyvin tunnistettavaa inkataidetta. Veistos kulkee nimellä Hanan Kamaq, joka quechuasta käännettynä tarkoittaa suunnilleen "taivaan rakentajaa".

Veistoksen ryöstäminen voisi olla hankalaa, mutta Venezuela on Benin kokemuksen mukaan laiton ja epämääräinen paikka, ja sen presidentti on jossain samassa kategoriassa Trujillon kanssa. Caracas on laiton ja rauhaton paikka, ja asioiden varastaminen siellä on huomattavasti yksinkertaisempaa kuin vaikkapa Britannian tai Alankomaiden imperiumissa. Todetaan, että näillä ehdoilla tehtävä otetaan vastaan.

Ryhmä saa käteiskassan ja ohjeet siitä, miten sitä voi täydentää. Aikataulua ei ole sovittu, mutta luultavasti veistos ja Howard Turner pysyvät Caracasissa vielä ainakin viikon tai pari. Viestintäyhteyksistä sovitaan ja kulkukeinot hankitaan. Siegfried lähettää merirosvoilta viemänsä konepistoolin postissa Kingstoniin, muuten ryhmä lähtee Curacaon kautta kohti Venezuelaa. Lady Helenalle lähetetään sähke aikeista, sekä hieman lisätietopyyntöjä prof. Turnerista ja Watts Destinystä.

Curacaolla ostetaan hieman tarvikkeita, kuten ammuksia. Peitetarinana on, että ryhmä on menossa Venezuelaan metsästämään. Sadekautena tämä voi olla vähän hölmöä, mutta hölmöyskin on hyvä peitetarina. Curacaolta otetaan vielä reittilaiva etelään, ja seuraavana aamuna laiva saapuu La Guairan satamakaupunkiin.

Caracas


Trooppinen sade piiskaa rannikkoa kun ryhmä nousee bussiin ja lähtee kohti Caracasia. Caracas sijaitsee linnuntietä vain 15 kilometrin päässä, mutta rannikon korkeat vuoret estävät sinne pääsyn suoraan. Bussi kiemurtelee kapeaa ja hidasta vuoristotietä pitkin vuorten yli, ja kun se pääsee toiselle puolelle, sade laantuu. Ben on käynyt täällä 15 vuotta sitten, ja muistaa eloisan mutta vaarallisen pikkukylän. Se on kuitenkin kokonaan muuttunut: Caracas on kasvanut moninkertaisesti, ja laakson reunalta erottuu keskustassa amerikkalaistyylisiä pilvenpiirtäjiä. Venezuelan öljylöydöt ovat johtaneet dramaattiseen kasvuun.

Ryhmä jää suureen hotelliin, jossa heitä odottaa pari sähkettä. Ensimmäinen on Eva ten Veldeltä, joka kertoo paikallsen pankin josta voi käydä tarvittaessa nostamassa lisää käteisvaroja. Toinen on lady Helenalta, ja se on joukko artikkeliviitteitä prof. Turnerista. Ben lähtee tutustumaan kaupunkiin, muut käyvät kirjastossa lukemassa artikkeleita. Ne maalaavat prof. Turnerista kuvan Etelä-Amerikan korkeakulttuurien tuntijana -- mutta akateemisen julkaisemisensa lisäksi hän kirjoittaa toisella nimellä jokseenkin korkealentoista salaliittoteoriaa avaruudesta tulleesta viisaudesta, jota vain valkoinen rotu on osannut käyttää oikein ja jonka avulla siitä on tullut maailman mahtavin (johtuen tietysti valkoisen rodun ylivertaisesta älystä).

 (image: http://xibalba.karmavector.org/images/universidad_central_venezuela.png) Universidad Central de Venezuelassa vaikuttaa myös yksi ryhmän tuttu, kunniaprof. Hugo Einbund, kielitieteilijä ja meribiologi, joka koetettiin myrkyttää Siegfriedin talolla viime jouluna. Einbundia ei tavoiteta, mutta hänelle jätetään viesti. Yliopisto on jylhä uusgoottilainen rakennuskompleksi.

Benin paikallistuntemus on täysin vanhentunutta, ja hän saa kaivella melkoisesti ennenkuin löytää alamaailman kauppapaikkoja. Hän hankkii kloroformia ja tyrmäystippoja. Hän huomaa myös kaupungilla vahvan sotilaspresenssin - ei ihan Dominikaaniseen tasavaltaan verrattavaa, mutta riittävästi huolehtimaan, ettei kukaan harkitse presidentti Eleazar Lopez Conterasin haastamista. Sotilaat pitävät erityisesti silmällä yliopistoa, koska se on menneisyydessä ollut protestien ja vastarinnan tyyssija.

Seuraavana päivänä käydään lounaalla Hugo Einbundin kanssa. Lounas venyy pitkälle iltapäivään. Einbund on puhelias ja naiivi akateemikko, joka katsoo yliopiston olevan politiikan ulkopuolella. Keskustellaan Morosin pintaan nostamista syvänmereneläimistä, yliopiston tilapulmista ja muusta tapaukseen liittymättömästä. Yritetään urkkia Einbundilta tietoja amerikkalaisista yliopistolla, ja käy ilmi, että Einbund on kääntänyt vanhan konkvistadorien käsikirjoituksen tohtori Turnerille pari viikkoa sitten. Käsikirjoitus pyydetään nähtäväksi, ja Einbund järjestää asian ilahtuneena kiinnostuksesta espanjalaista filologiaa kohtaan.

Konkvistadorien jäljillä


Vuonna 1526 konkvistadori Berdinado Carvel Davilla kohtasi Kolumbian vuoristossa joukon pakanoita, ja voitti nämä taistelussa. Muistiinpanojen mukaan nämä pakanat toivat vaatteiltaan ja kieleltään mieleen etelässä kohdatut inkat. Jotenkin (käsikirjoitus ei kerro miten) konkvistadorien haltuun päätyi näiltä kalleuksia, joihin kuului pronssinen veistos. Veistoksesta on kuva: se on selkeästi inkatyylinen, ja sen silminä on jalokivet.

Veistoksen saamisen jälkeen 30-henkinen ryhmä koki kuitenkin huonon onnen iskuja toisen perään, ja monet seurueesta menettivät järkensä ja kävivät toistensa kimppuun. Lopulta kirous voitettiin (käsikirjoituksesta puuttuu sivu, joka kertoisi miten), ja seurue jatkoi matkaa rannikolle. Davilla itse menehtyi matkalla, ja lopulta vain kuusi espanjalaista ritaria selvisi Kolumbian rannikolle perustettuun kylään. Käsikirjoitus ei kerro, mitä myöhemmin tapahtuu.

Einbundin omien arvioiden mukaan vaikka käiskirjoitus onkin aito, sen sisältö on luultavasti valetta: inkavaltakunta ei todellakaan yltänyt näin kauas pohjoiseen. Häneltä pyydetään kopiota käännöksestä, ja hän antaa tekstin jatko-opiskelijalle jäljennettäväksi. Tohtori Howard Turner, joka käännöksen pyysi, ei ole Einbundille erityisen tuttu, mutta tämä kai lähtee olettamuksesta, että teksti on totuudenmukainen.

Einbund Tadley Venturesin kotiinsa syömään. Hugon vaimo Anita on venezuelalainen, maatalon tytär joka oli tullut kaupunkiin töihin, ja pariskunnalla on kolme pientä lasta. Illallinen on hyväntuulinen ja rauhallinen, ja perhe-elämä vaikuttaa onnelliselta. Tadley Ventures ei paljasta oikeaa tavoitettaan Einbundille, vaan väittää olevansa täällä metsästämässä.

Seuraavana päivänä yliopistolle lähdetään etsimään patsasta ja tri. Turneria. Max jututtaa opiskelijoita ja nuorta kokoelmakuraattoria, ja saa selville, että historiallisen museon näyttelystä valtaosa tavarasta on varastossa ja että sieltä jotain saatettaisiin hyvinkin myydä rahapulassa. Kuraattori tietää kertoa, että inkaveistos (jota laitos pitää väärennöksenä) on myyty Howard Turnerille. Veistoksen löytöpaikan tietoja saa katsella: se on peräisin Kolumbiasta, ja on siirtynyt Venezuelaan jonkun rajaselkkauksen yhteydessä. Samalla löytyi jotain muitakin arvoesineitä. Veistoksella ei tosiaan ollut enää silmissä jalokiviä; joku oli ehtinyt ryöstää ne.

Tri Turnerilla on työhuone historian siivessä, lukusalin naapurissa. Se päätetään tarkastaa. Muu ryhmä pitää vahtia kun Ben livahtaa sisään huoneeseen. Oven tiirikointi vaatii hieman lukisalissa olevien hämäämistä, mutta pian Ben saa oven auki ja pääsee sisään. Mutta työhuoneessa viettää siestaa amerikkalaisen näköinen mies, joka havahtuu Benin astuessa sisään. Ben astuu tämän luo, lyö tätä kurkkuun estääkseen.tätä huutamasta, ja sitten tainnuttaa kloroformilla. Pikainen vilkaisu paljastaa, että mies on tosiaan Yhdysvalloista, Mississippistä; hänen tavaroistaan löytyy avainnippu (mm. autoon) sekä revolveri. Mies vaikuttaa entiseltä sotilaalta ja nykyiseltä kovanaamalta. Ben jättää hänet sidottuna ja suukapuloituna pöydän alle. Hän vie huoneesta Turnerin muistiinpanot, mutta patsasta ei siellä ole. Kuitenkin Turnerin päällystakki löytyy, joten tohtori on ilmeisesti yliopistolla.

 (image: http://xibalba.karmavector.org/images/dr_howard_turner.jpg) Ryhmä hajaantuu etsiäkseen hänet; Siegfried lähtee paikantamaan autoa, mutta laihoin tuloksin. Einbund oli maininnut Turnerin viettävän paljon aikaa yliopiston arkistossa, mutta sinne pääsy on kontrolloitua ja vaatii opiskelijakortin. Renatalla on arkeologian osaamista ja hän onnistuu puhumaan itsensä päivystäjän ohi sisään näyttämättä opiskelijakorttia. Arkistosta hän löytääkin korttilaatikon ylle kumartuneen tutkijan, joka vastaa tohtori Howard Turnerista olevaa valokuvaa. Veistosta hänellä ei näytä olevan mukanaan. Renata jää pitämään miestä silmällä.

Vajaan tunnin kuluttua Turnerin työhuoneesta alkaa kuulua mekastusta, kun Benin sitoma tyyppi herää. Opiskelijat tajuavat, että sisällä on jotain hätänä, ja rikkovat lasin; he kauhistuvat nähdessään sidotun miehen. Tilannetta sivusta seuraillut Max käy raportoimassa Benille. Pian pari vahtimestaria sekä horjuen kulkeva Turnerin kovis lähtevät arkistoon ja menevät siellä tapaamaan tohtori Turneria. Tälle kerrotaan mitä on tapahtunut, ja Turner jättää työnsä. Amerikkalaiset siirtyvät dekaanin toimistoon. Tadley Ventures pitää heitä silmällä. Siegfried tuodaan ulkoa etsimästä autoa paikalle.

Pian yliopistolle saapuu kolme amerikkalaista kovanaamaa lisää, sekä siviilipukuisia poliiseja. Opiskelijat katsovat epäillen kun Turnerin palkolliset suojaavat häntä turvamuodostelmassa ryhmän siirtyessä ulos. Tadley Ventures on tilannut taksin, ja kun ryhmä lähtee autolla liikkeelle, he seuraavat. Ben opastaa taksikuskia pysymään kaukana taustalla, jottei varjostusta huomattaisi.

Turnerin tukikohta


Kukkulalla laakson yläpuolella kiemurtelevan tien varrella on siistillä alueella rivitaloja. Turnerin auto pysähtyy erään asunnon eteen, ja ryhmä siirtyy sisään. Tadley Ventures ajaa taksillaan ohi ja ylöspäin, ja jää sitten kyydistä. Tilannetta arvioidaan. Veistos on luultavasti asunnossa, mutta Turner ja hänen väkensä ovat nyt varuillaan. Riippuen siitä, mitä kaikkea he ovat löytäneet, he saattavat koettaa pian lähteä kaupungista. Ryhmä tarkkaillessa asuntoa siellä käy toinen auto ja paikallinen nuori mies, joka saapuu, viipyy kymmenisen minuuttia, ja lähtee.

Turnerin työhuoneelta viedyissä muistikirjoissa on pari piirrosta veistoksesta, sekä merkintöjä arkistolaatikoista, jotka hän on jo ehtinyt käydä läpi - ja mainintoja joistakin, mistä on löytynyt jotain. Max soittaa historian laitokselle yleisestä puhelimesta, ja pyytää toimittamaan lupaavimman tällaisen arkistolaatikon tohtori Einbundin toimistolle.

Kaksi amerikkalaista kovanaamaa poistuu asunnosta ja lähtee kävelemään tietä ylöspäin, ilmeisesti kiertovartiona. Heillä on takit käsissään, ja takkien sisällä mahdollisesti revolverit. Kaksikon tyrmäämistä harkitaan, mutta siestan aika on ohi, ja naapurustossa on vähän liikaa mahdollisia silminnäkijöitä. Mikäli täällä ammuttaisiin pistoolilla, poliisi olisi varmaan paikalla hyvin nopeasti.

Kuitenkin asunnossa on nyt vähemmän ihmisiä, joten Tadley Venturesin ryhmä piilotuu vartijoilta, ja sitten päättää koettaa rynnäköidä asuntoon ja viedä patsaan. Ensin Renata kävelee asunnon eteen, iskee auton ikkunan rikki, ja hyppää sisään. Samalla muut laskeutuvat takakautta pienelle takapihalle ja livahtavat sivuovelle, jonka he avaavat Benin viemällä avaimella. Asunnon ikkunoiden edessä on verhot, joten ei voi sanoa, mitä sisällä tapahtuu.

Etuovi aukeaa, ja kaksi kovanaamaa syöksyy ulos. Renata yhdistää auton johdot, ja saa sen käynnistymään. Sisällä hämärässä Max tuntee kynttilöiden ja suitsukkeiden tuoksun. Ben melkein törmää yhteen Turnerin kätyreistä, mutta saa tämän taltutettua parilla iskulla. Siegfried ja Max puolestaan hyökkäävät keittiön kautta etuovelta tulleiden selustaan, ja saavat molemmat siellä olleet kätyrit tyrmättyä. Yksi näistä ehtii ampua autoa, mutta osuu vain runkoon. Sitten kätyrit tempaistaan takaisin sisään asuntoon, ja laukausta kummastelevat naapurit näkevät vain liikkeelle lähteneen auton sekä kiinni pamahtavan ulko-oven. Renata ajaa tietä mutkaan, ja sitten kääntää auton ympäri ja ajaa hitaasti takaisin talon ohi

Asunnon alakerta on rauhoitettu, mutta Ben arvelee, että täällä on vielä ainakin yksi aseistettu vihollinen. Hän veikkaa tämän olevan portaiden yläpäässä. Siegfried kiertää ulos kiivetäkseen yläkertaan parvekkeen kautta. Ben ja Max lähtevät portaikosta sisään. Max heittää pussillisen jauhoa portaikkoon sotkeakseen näkyvyyden, ja Ben hiipii portaat ylös. Yläkerran käytävässä odottaa tosiaan yksi kätyreistä, ja Benillä ja tällä puhkeaa lyhyt tulitaistelu, jonka päätteeksi kätyri haavoittuu ja tuupertuu.

Siegfried kapuaa parvekeelle, heittää puutarhatuolin ikkunan läpi ja seuraa sisään. Makuuhuoneessa lattiassa on suolalla piirretty pentagrammi ja kynttilöitä. Pentagrammin keskellä seisoo inkapatsas, ja sen vieressä inkakaapuun pukeutunut tohtori Turner, rituaaliveitsi kädessään. Siegfried sotkee kehän ja painii veitsen pois tohtorilta, tosin saa tämän kyynärpäästä naamaansa. Hän saa kuitenkin tohtorin kolkattua samalla kun Ben ja Max syöksyvät sisään. Veistos napataan mukaan.

Autossa Renata kuulee laukaukset, ja näkee kuinka ylärinteeseen lähteneet kaksi Turnerin kätyriä lähtee juoksemaan alaspäin. Naapuritkin ovat tulleet ikkunoihin melua kummastelemaan, ja joku varmasti jo soittaa poliisia. Siegfried hyppää parvekkeelta alas kadulle ja hyppää Renatan kyytiin, Ben ja Max seuraavat ulko-ovesta vähän myöhemmin. Renata painaa kaasua, ja ryhmä lähtee alaspäin kohti keskustaa. Parin minuutin kuluttua heitä vastaan tulee poliisiauto pillit ulvoen, mutta se ei ole kiinnostunut heistä.

Jälkiselvittely


Ryhmä käyttää hermostuneen illan hotellilla, mutta kukaan ei heitä tule etsimään. Patsas viedään pankin tallelokeroon, ja Max näkee yöllä unta siitä, miten se katoaa sieltä aamuun mennessä. Einbundilta saadaan viesti: yliopiston arkistosta oli löytynyt lisää käsikirjoituksen palasia, ja ne oli toimitettu hänen huoneeseensa; hän olettaa, että oli itse pyytänyt jotakuta etsimään näitä tai vähintään kehottanut kertomaan hänelle, jos jotain löytyy. Sivuista pyydetään kopiota Kingstoniin, ja Einbund lupaa lähettää.

Seuraava päivä käytetään suolla metsästämässä peitetarinan mukaisesti; kokemus on kurja ja märkä.

Suolta palaamisen jälkeen ryhmä noutaa patsaan ja palaa satamaan. 24 tuntia myöhemmin he ovat jälleen Aruballa, ja toimittavat patsaan Dary ten Veldelle. Vanha mies on tyytyväinen tulokseen ja kyselee yksityiskohtia, mutta melko paljon jätetään sanomatta. Turnerin kummallinen inkakaapurituaali mainitaan kyllä, ja hänen muistikirjansa annetaan veistoksen mukana. Ten Velde toivottaa ryhmälle kaikkea hyvää, ja lupaa ottaa heihin yhteyttä jos hän tarvitsee vastaavan työn tekijöitä jatkossakin.

Muutamaa päivää myöhemmin ryhmä on hakenut Delfiinin Haitilta ja palannut Kingstoniin. Siellä he antavat lady Helenalle tarkemman selonteon tapahtuneesta. He myös lukevat Einbundin lähettämän käsikirjoituksen sivun. Siinä mainitaan, että patsaan silminä olleet timantit kaivettiin sen päästä ja paiskattiin suohon, ja tämä tuntui rikkovan kirouksen. Ben tarkistaa sanavalinnan, ja pitää sitä kummallisena - 1500-luvulla ainoa paikka maailmassa, josta timentteja löytyi oli Intia, eikä inkoilla ollut niitä lainkaan. Vieläkään niitä ei löydy Etelä-Amerikasta. Kuitenkin konkvistadorit olisivat tunnistaneet kaikenlaiset jalokivet, joten kyseessä tuskin on virhe. Joten miten patsaan silminä saattoi olla timantteja?

Sivujen avulla myös eräs Turnerin muistiinpanojen kohta selkiytyy: mies oli kirjoittanut silmätimanttien tarkat mitat. Alkuperäiset timantit ovat lähes varmaan kateissa jossakin Kolumbian erämaassa.

Ryhmä pohtii, mistä oikein oli kysymys. Ben muistaa ten Veldelle toimitetut jalokivileikkuuvälineet: ne oli tilattu nimenomaan Kingstonista, koska täällä pystyttiin tuottamaan teriä, jotka pystyisivät jopa timanttiin. Hänellä ei välttämättä sellaisia ollut valmiina, koska timantteja hänen tarvitsisi hioa harvoin, smaragdeja ja topaaseja pääasiassa. Voisiko tällä tilauksella olla jotain tekemistä veistoksen silmän timanttien kanssa?

Pelinjohtajan mietintöjä


Kuten taisin sanoakin, tämä peli oli hirveän hankala kirjoittaa, ja vielä pelipäivän aamunakin monet palaset olivat ilmassa. Sentään kokonaisuus toimi varsin hyvin.

Dary ten Velde oli mahtava, ja pöhköt amerikkalaiset inkafanboyt oli hauska tuoda taas framille. Hieman harmitti talohyökkäystä edeltänyt jumitus, mutta tosiaan en ollut ehtinyt kauheasti ennakoida asioita jotka johtivat siihen. Tämän vuoksi peli junnasi hetken paikallaan. Onneksi se sitten ratkaistiin reippaalla ryminällä!



<-- 024: Karibian merirosvot - 026: Feeniks-linnun muna -->

CategoryPelit
There are no comments on this page.
(C) Dare Talvitie 2015 :: Runs on GURPS :: Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki