Revision history for Xibalba029


Revision [541]

Last edited on 2020-11-23 15:46:52 by AdminDare
Additions:
Samalla kun Siegfried ja Ben alkavat niputtaa ja suukapuloida Govea, Renata käy matsia guardian tyypin kanssa pimeässä huoneessa. Volkmar ryntää ovelle ja avaa sen. Sotilas koettaa heittää peiton Renatan päälle, mutta Renata perääntyy. Seuraavaksi hän koettaa sukeltaa ulos ikkunasta, mutta Volkmar saa kiinni hänen jaloistaan. Yhdessä Renatan kanssa guardian tyyppi painitaan nurin, kolkataan ja köytetään. Rios jätetään samoin tiedottomana guardian huoneeseen.
===Poistuminen===
Ryhmällä on vielä puolitoista tuntia aikaa ennenkuin taloudenhoitaja saapuu Goven taloon siivoamaan paikkoja. Niputettu Gove otetaan kantoon, ja ryhmä poistuu. He yhyttävät Maxin ja sukeltavat viidakkoon. Vartin taivalluksen jälkeen he pääsevät kumiveneille. Volkmar tarkastaa Goven, ja ottaa tältä pois solmioneulan sekä muut terävät esineet, jottei tällä olisi keinoa puhkaista venettä.
Sitten kahdella veneellä lähdetään melomaan alavirtaan. Gove herää puolen tunnin kuluttua, jolloin Max juottaa hänelle hieman rauhoittavaa uutetta jota on kokannut paikallisista kasveista. Vähän ennen auringonnousua ryhmä saavuttaa delfiinin. Siegfried ja Renata alkavat tehdä sille lentoonlähtötarkistusta, ja hätistelevät enimmät koneeseen pesiytyneet käärmeet pois.
Jossain vaiheessa yläjuoksulta kuuluu moottorin ääntä. Ryhmä maastoutuu, ja koneen yllä pysyy naamioverkko. Pian näkyviin ilmestyy pikavene Wirksworthista, kyydissä viisi guardian sotilasta kiväärien kanssa. He tähystelevät rannikkoa, mutta varhaisaamun hämärässä eivät huomaa naamioitua lentovenettä. He ohittavat ryhmän ja jatkavat alajuoksulle.
Viisikko ja vanki nousevat lentokoneeseen. Delfiini kiihdyttää joessa, ja kohoaa ilmaan. Se ottaa kurssin kohti alajuoksua, ja Siegfried ei voi vastustaa kiusausta lentää varsin läheltä guardian veneen ohi. Veneessä oivalletaan tämän olevan kaappareiden vene, ja kivääreillä yritetään ampua sitä, mutta osumia ei tule.
Max huomauttaa, että Goven kylästä karkoittamat Avaz ja pääinsinööri Puerta ovat veneellään jossain lähistöllä. Olisi humaania poimia heidätkin kyytiin, koska viidakossa heidän selviämisensä on epävarmaa. Kaksi matkustajaa mahtuisi vielä koneeseen, joten kun karkoitetun kaksikon vene tulee muutaman minuutin kuluttua näkyviin, Siegfried kiepauttaa delfiinin ympäri ja laskeutuu. Puerta ja Avaz ovat rantautuneet, ja viittilöivät koneelle molemmilla käsillä. Delfiini pysähtyy joen keskelle, ja kaksikko meloo oitis sen luokse. Ben kehottaa heitä nousemaan kyytiin nopeasti, sillä moottoriveneen ääni kuuluu jo. Puerta ja Avaz kiittävät pelastajia ja pyhimyksiä, ja kertovat Goven ajaneen heidät yöhön melkeinpä ilman varusteita. Tämä on yksi rikos lisää, josta mies joutunee vastaamaan.
Delfiini kiihdyttää ylävirran suuntaisesti, kun moottorivene ilmestyy näkyviin mutkan takaa. Ben roikkuu ulkona ovesta, ja kun guardia ampuu kivääreillään, hän laukaisee pistoolillaan kerran. Delfiini ei saa osumia, mutta moottoriveneeseen tulee reikä polttoainetankin kohdalle. Sitten Siegfriedin kone on ilmassa, ja se kaartaa viidakon suojaan. Reikätankkisella veneellä guardialla on kohtalainen soutaminen takaisin Wirksworthiin.
===Jamaikalle===
Muutamaa tuntia myöhemmin Siegfried laskee delfiinin rannikon tuntumassa olevaan kylään, jossa Puerta ja Avaz nousevat kyydistä. Yhteystietoja vaihdetaan ja molemmille tarjotaan mahdollisesti kyytiä Jamaikalle, mutta hondurasilaiset ovat ennemmin jäämässä kotimaahansa. Tuntia myöhemmin köytetty Gove luovutetaan brasilialaisen rahtilaivan kapteenille. Kapteeni sulkee Goven tyrmään ja tankkaa lentokoneen.
Viikon keikan jälkeen ryhmä selviää takaisin Kingstoniin, tehtävä onnistuneesti suoritettuna. Gove on matkalla Rio de Janeiroon oikeuden eteen, ja pankki vapauttaa koko sovitun palkkiosumman Tadley Venturesille. Pohditaan, kenelle Wirksworthin kaivos nyt kuuluu; ilmeisesti löydön oli tehnyt murhattu mies, joten kaivos saattaa kenties kuulua hänen leskelleen jos Gove menettää sen? Tai sitten Hondurasin valtio vain ottaa sen haltuunsa.
Tälle skenaariolle oli kaksi mahdollista kulkutapaa: joko Art of Actionin mukainen toimintapläjäys, tai Hitman-henkinen hiiviskely. Jälkimmäinen olisi saattanut muuttua ensimmäiseksi jos joku olisi ehtinyt ampua tai huutaa, mutta ryhmän ammattitaito esti tämän.
Deletions:
Samalla kun Siegfried ja Ben alkavat niputtaa ja suukapuloida Govea, Renata käy matsia guardian tyypin kanssa pimeässä huoneessa. Volkmar ryntää ovelle ja avaa sen. Sotilas koettaa heittää peiton Renatan päälle, mutta Renata perääntyy. Seuraavaksi hän koettaa sukeltaa ulos ikkunasta, mutta Volkmar saa kiinni hänen jaloistaan. Yhdessä Renatan kanssa guardian tyyppi painitaan nurin, kolkataan ja köytetään.
kuvaus aloittamatta


Revision [540]

Edited on 2020-11-23 15:05:23 by AdminDare
Additions:
Huussiin piiloutunut Ben on kärsimätön. Pimeyttä on jäljellä enää runsaat kolme tuntia, ja jos Gove meinaa valvoa aamuun asti, asiat käyvät hankaliksi. Kuitenkin jossain vaiheessa Goven kehonkieli kertoo Benille, että tämä aikonee pian käydä vessassa. Ben koputtaa seiniin valmistutumiskoodin Renatalle ja yläkerrassa oleville saksalaisille, ja varautuu itse. Renata tajuaa, että vuoteessa nukkuva sotilaskin herää koputukseen; ei varmaankaan täysin tiedä, mikä se oli tai odota pahinta, mutta on nyt valveilla.
Kun Gove avaa huussin oven, Ben iskee häntä vatsaan. Gove putoaa lattialle henkeään haukkoen. Pöydän ääressä Rios on hetken yllättynyt, joten Ben säntää huoneen poikki saadakseen tämän kiväärin. Sotilaan huoneessa Renata kiepsahtaa sängyn alta ja huitaisee vuoteesta ylös pomppaavaa guardian tyyppiä kiväärillä, mutta tämä saa torjuttua.
Siegfried ilmestyy portaisiin, ja osoittaa Riosia aseella. Hän sanoo, että he ovat tulleet viemään Goven oikeuden eteen vastaamaan murhasta. Rios nostaa kätensä ylös, mutta sanoo, etteivät tunkeutuja lähde täältä elävinä. Sitten Ben kiertää hänen taakseen ja kolkkaa hänet.
Samalla kun Siegfried ja Ben alkavat niputtaa ja suukapuloida Govea, Renata käy matsia guardian tyypin kanssa pimeässä huoneessa. Volkmar ryntää ovelle ja avaa sen. Sotilas koettaa heittää peiton Renatan päälle, mutta Renata perääntyy. Seuraavaksi hän koettaa sukeltaa ulos ikkunasta, mutta Volkmar saa kiinni hänen jaloistaan. Yhdessä Renatan kanssa guardian tyyppi painitaan nurin, kolkataan ja köytetään.
Deletions:
Huussiin piiloutunut Ben on kärsimätön. Pimeyttä on jäljellä enää runsaat kolme tuntia, ja jos Gove meinaa valvoa aamuun asti, asiat käyvät hankaliksi.


Revision [539]

Edited on 2020-11-10 15:36:30 by AdminDare
Additions:
===Rommia===
Viimein Gove palaa kotiinsa, mukanaan guardian vartija. Tadley Venturesin piiloutunut ryhmä seuraa, kuinka hän istuu olohuoneensa pöydän ääreen, ottaa kaapista rommipullon, ja pyytää vartijaa juomaan kanssaan. Kello on ehkä kaksi yöllä.
Vartija ei oikein voi kieltäytyä pomon kutsusta ryypiskelemään. Juominen ei ole superreipasta, ja enemmän kyseessä on Goven tarve avautua siitä, miten paljon häntä raivostuttaa uskollisuuden puute. Jutuista käy ilmi, että Goven naisystävä Consuela Avaz oli pettänyt häntä pääinsinööri Jeronimo Puertan kanssa. Gove oli saanut molemmat kiinni rysän päältä, ja rangaistukseksi antanut kummallekin potkut ja ajanut heidät pois kylästä, yöhön, veneellä. Gove kokee olleensa jalomielinen ja laupias, vaikka järkevästi veneellä selviämismahdollisuudet ovat korkeintaan 50/50.
Ulkona Max näkee, kuinka guardian sotilas käy viereisessä talossa antamassa raportin guardian päällikkö Manuel Riosille. Rios pukeutuu, ja menee sitten tapaamaan Govea tämän taloon.
Gove päästää Riosin sisään. Rios varmistaa, että kaikki on kunnossa, ja vapauttaa sitten sotilaansa nukkumaan ja jää itse juomaan pomonsa kanssa. Sotilas vetäytyy alakerrassa sijaitsevaan makuuhuoneeseensa, jonka sängyn alla Renata piileksii. Kun sotilas on sammuttanut kynttilän ja hänen hengityksensä on tasaantunut, Renata kierii pois sängyn alta, ottaa sotilaan kiväärin seinän vierestä, ja livahtaa sen kanssa takaisin piiloonsa.
Huussiin piiloutunut Ben on kärsimätön. Pimeyttä on jäljellä enää runsaat kolme tuntia, ja jos Gove meinaa valvoa aamuun asti, asiat käyvät hankaliksi.


Revision [538]

Edited on 2020-11-04 14:52:06 by AdminDare
Additions:
Kun yö on koittanut ja kaivoskylä käynyt nukkumaan, Tadley Venturesin ryhmä ylittää joen kumiveneillä, ja livahtaa viidakkoon Wirksworthin pohjoispuolella. Yö on sysipimeä, eikä valoja uskalleta käyttää. Max johdattaa ryhmän parin sadan metrin matkan raivatun alueen laitaan. Sieltä livahdetaan tiilisen varaston nurkalle karttaen kiertovartiota. Max kiertää kauas jalostamon takanurkalle polttopullon kanssa, muut etenevät Goven talolle. Se on kaksikerroksinen pieni omakotitalo keskeisellä paikalla, ja se on aivan pimeänä. Sama pätee muuhun kylään; vain parista harvasta ikkunasta näkyy valonkajoa. Kirkolla palavat kynttilät ovat melkeinpä kirkkain valonlähde. Kiertovartiolla on lyhty, samoin laiturilla istuvalla vartiokaksikolla.
Kuluu kymmeniä minuutteja. Max havaitsee jotain liikettä laiturilla: ihmisiä, valoja. Kaksi ihmistä nousee soutuveneeseen suurten säkkien kanssa, ainakin kolme muuta on laiturilla. Joelle tai viidakkoon lähteminen yöllä on aika kahelia, mutta näin kuitenkin tehdään: veneessä oleva pieni lyhty lipuu selvästi alavirtaan ennenkuin viidakko kätkee sen näkyvistä. Max livahtaa jalostamon nurkalta varastolle saadakseen parempaa kuvaa siitä mitä on tekeillä.
Laiturilla on ollut pari ylimääräistä guardian sotilasta, jotka kulkevat Maxin ohi rupatellen. Toisen mielestä oli aika kylmää lähettää ketään joelle ilman aseita, mutta toinen on sitä mieltä, että pomo olisi myös voinut antaa ampua heidät niille sijoilleen. Ilmeisesti laiturilla tapahtui jokin yöllinen karkoitus? Vartijat siirtyvät vartijoiden parakkiin, ja Max palaa aiemmalle tarkkailupaikalleen.
Deletions:
Kun yö on koittanut ja kaivoskylä käynyt nukkumaan, Tadley Venturesin ryhmä ylittää joen kumiveneillä, ja livahtaa viidakkoon Wirksworthin pohjoispuolella. Yö on sysipimeä, eikä valoja uskalleta käyttää. Max johdattaa ryhmän parin sadan metrin matkan raivatun alueen laitaan. Sieltä livahdetaan tiilisen jalostaman nurkalle karttaen kiertovartiota. Max jää jalostamon nurkalle polttopullon kanssa, muut etenevät Goven talolle. Se on kaksikerroksinen pieni omakotitalo keskeisellä paikalla, ja se on aivan pimeänä. Sama pätee muuhun kylään; vain parista harvasta ikkunasta näkyy valonkajoa. Kirkolla palavat kynttilät ovat melkeinpä kirkkain valonlähde. Kiertovartiolla on lyhty, samoin laiturilla istuvalla vartiokaksikolla.


Revision [537]

Edited on 2020-11-04 14:43:52 by AdminDare
Additions:
{{image url="images/ww-aerial.png" width="800"}}
Kun yö on koittanut ja kaivoskylä käynyt nukkumaan, Tadley Venturesin ryhmä ylittää joen kumiveneillä, ja livahtaa viidakkoon Wirksworthin pohjoispuolella. Yö on sysipimeä, eikä valoja uskalleta käyttää. Max johdattaa ryhmän parin sadan metrin matkan raivatun alueen laitaan. Sieltä livahdetaan tiilisen jalostaman nurkalle karttaen kiertovartiota. Max jää jalostamon nurkalle polttopullon kanssa, muut etenevät Goven talolle. Se on kaksikerroksinen pieni omakotitalo keskeisellä paikalla, ja se on aivan pimeänä. Sama pätee muuhun kylään; vain parista harvasta ikkunasta näkyy valonkajoa. Kirkolla palavat kynttilät ovat melkeinpä kirkkain valonlähde. Kiertovartiolla on lyhty, samoin laiturilla istuvalla vartiokaksikolla.
Ikkunat ovat kiinni, joten Ben käy lukon kimppuun. Sen parissa menee hetki, ja ryhmä joutuu piiloutumaan kiertovartion kävellessä ohi. Kuitenkaan pimeydessä heitä ei huomata. Lopulta ovi saadaan auki, ja talo tutkitaan - mutta se paljastuu täysin tyhjäksi. Goven vuoteessa ei ole nukuttu, alakerrassa olevassa palvelijan huoneessa (jossa oletettavasti yöpyy guardian sotilas) on sijaamaton vuode. Missä kaivoksen omistaja on? Siegfried epäilee, että hän saattaa olla kirkolla katumassa pahoja tekojaan. Arvellaan, että ennemmin tai myöhemmin hän sieltä kyllä palaa, joten ryhmä piiloutuu eri puolille taloa ja odottaa.
Deletions:
Kun yö koittaa, Tadley Venturesin ryhmä ylittää joen kumiveneillä, ja livahtaa viidakkoon Wirksworthin pohjoispuolella.


Revision [536]

The oldest known version of this page was created on 2020-11-04 06:32:58 by AdminDare
(C) Dare Talvitie 2015 :: Runs on GURPS :: Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki