Revision [137]
This is an old revision of Xibalba001 made by Heikki on 2015-08-12 21:31:04.
Prologi: Uusivuosi, 1937
Amerikkalaisen äkkirikkaan liikemiehen uudenvuodenjuhlissa Ben Sabirif on ostamassa safiiria Vargas-nimiseltä venezuelalaiselta hämärämieheltä. Kesken kaupanhieronnan juhlavieraita huvittanut papukaija syöksyy pöydän luo ja nappaa nahkaremmissä olevan korun kynsiinsä. Vargas, joka on jo ennestään epäillyt petosta, lähettää kaksi kovanaamaansa Benin kimppuun. Benin tukena paikalla olleet muut Tadley Venturesin työntekijät alkavat jahdata papukaijaa.
Juhlissa syntyy kaaos, tosin swingbändi ei missään vaiheessa lakkaa soittamasta. Max Lent ehtii sulkea juhlasalin ulko-ovet juuri ennenkuin papukaija lentää niistä ulos, joten se lähtee portaikkoon etsimään uutta reittiä. Renata Gonzalez Martin ja Siegfried von Falkenhausen juoksevat papukaijan perässä toisesen kerrokseen ja törmäilevät vieraisiin, tuohduttaen etenkin valkoiseen pukuun pukeutuneen nelikymppisen amerikkalaismiehen. Ben väistää Vargasin veitsin aseistautuneet kovanaamat ja usuttaa juhlien turvamiehet heidän kimppuunsa. Max huomaa erään palvelijoista antaneen linnulle merkkejä, ja lähtee Benin kanssa seuraamaan tätä.
Toisessa kerroksessa Renata saa hetkeksi pysäytetty papukaijan pöytäliinalla, ja Siegfried saa sen napattua kiinni. Safiirikoru löydetään. Ulkona Max ja Ben saavat kiinni palvelijan, ja kovistelevat tältä tietoa linnusta. Palvelija on nuori kundi, ja hän sanoo linnun kuuluvan neiti Ozalinelle, jalokivivarkaalle Kingstonin alamaailmassa.
Turvamiehet heittävät Vargasin kovanaamoineen ulos. Siegfried tekee vahinkokontrollia sisällä ja saakin lepyteltyä juhlien isäntäväen sekä vieraat joihin törmäiltiin. Amerikkalainen liikemiesvieras hyväksyy, että koruvaraslintu oli tarpeen pysäyttää, vaikka se vaatikin hieman tönimistä.
001: Bonafortunan viimeinen matka
002 -->
"Tämä vasta on nykyaikaa!"
- Siegfried von Falkenhausen
- Siegfried von Falkenhausen
Tammikuun alkupäivät 1937, Kingston, Jamaikan kruununkolonia
Lady Helena kutsuu Siegfriedin ja Renatan aamiaiselle tapaamaan Lymburner-nimistä kauppiasta ja banaanitilayrittäjää. Tältä on uponnut banaanilastissa oleva pieni rahtialus Bonafortuna matkalla Costa Ricasta ja Jamaikalle myrskyssä juuri ennen joulua. Lastin joukossa oli myös arkku, jossa oli sata naulaa historiallisia hopeaesineitä, antiikkiarvoltaan jopa £4000. Helena tahtoo Renatan arvion siitä, olisiko uponnut laiva mahdollista löytää, ja saatuaan myöntävän vastauksen sekä useita ajatuksia siitä miten asiassa voisi edetä, ottaa Lymburnerin Tadley Venturesin ensimmäiseksi varsinaiseksi asiakkaaksi. Osuuspalkkiolla Tadley Ventures lupaa etsiä ja nostaa hopean meren pohjasta.
Tadley Venturesin toimistolla pohditaan tarkempaa suunnitelmaa. Laivan todennäköinen viimeinen sijainti selvitetään, ja siitä päätellään parhaat kohdat joista etsiä. Quimbayan matalikolla merenpohja nousee kilometristä vain vajaaseen sataan metriin, ja alueella on neljä riuttaa, joihin laiva olisi voinut törmätä; sen hylyn todennäköisimpiä sijainteja merkitään merikorttiin. Laivan kuuden hengen miehistöstä kolme on kateissa, kolme selvinnyttä taas on pelastettu mutta he eivät ole Jamaikalla vaan jossain mantereella.
Ben ja Helena alkavat Kingstonissa varustaa laivaa aarteenetsintää varten. Siegfried, Renata, Max sekä insinööri Zelig Helfgott nousevat Siegfriedin lentoveneeseen ja tekevät alustavan ylilentokatselmuksen matalikolle. Vesi on kirkasta, ja monesta kohdasta nähdään, ettei pohjassa ole mitään, mutta riuttojen lähellä on alueita, joissa uponnut vene saattaisi hyvinkin olla. Lennon yhteydessä huomataan, että alueella on toinenkin laiva, Panaman lipun alla purjehtiva kalastusaluksen näköinen Rosamaria, joka ei kuitenkaan näytä kalastavan. Se on ankkurissa erään suuren riutan vieressä.
Lentovene laskeutuu toisen riutan tuntumaan. Renata pukee ylleen ilmapullot ja naamion, ja valmistautuu sukeltamaan. Helfgottin kehittämä pieni sukelluslaitteisto hämmästyttää kaikkia - se muistuttaa hieman laivaston sammakkomiesten laitteita, mutta on selvästi paljon yksinkertaisempi ja Renata ja Helfgott sanovat onnistuneesti käyttäneensä tätä yli 30 metrin syvyydessä. Parissa minuutissa Renata on saanut laitteet ylleen, ja sukeltaa veteen lentokoneen ponttoonilta.
Helfgottin vesikeuhkolaite ("Se ei ole lopullinen nimi!") toimii ongelmitta, ja Renata käväisee yli 45 metrin syvyydessä etsimässä merkkejä törmäyksestä ja hylystä. Puoli tuntia kestävän sukelluksen aikana hän tulee siihen tulokseen, että ainakaan tähän pieneen riuttaan Bonafortuna ei törmännyt. Hän nousee pintaan, ja lentokone miehistöineen lähtee kohti Kingstonia.
Ben on tarkistanut Lymburnerin sekä tämän miehistön taustoja. Kolme eloonjäänytttä - kokki ja kaksi merimiestä - on pelastettu kuuden tunnin pelastusveneessä ajelehtimisen jälkeen piskuiselle Isla de la Providencialle 150 kilometrin päässä riutoista, ja he ovat siellä vieläkin. Lymburner taas vaikuttaa tavalliselta liikemieheltä, jonka kieroin toiminta on ollut koettaa tuoda mantereelta löytämäänsä antiikkihopeaa Jamaikalle tullien ohitse. Helena on saanut varustettua ryhmälle Betelgeuse-nimisen pienehkön mutta pitkän kantaman kalastusaluksen, joka lähtee merille illan suussa. Siegfried kohtaa Betelgeusen paluumatkalla, ja laskeutuu sen viereen jotta Max, Renata ja Zelig voisivat nousta laivaan (Renatan koira Gaspar juoksee heitä vastaan iloisesti). Hän itse suuntaa vielä Kingstoniin yöksi, ja käy siellä keskustelun Benin kanssa seuraavan päivän suunnitelmista.
Maanantai, 4. tammikuuta 1937
Aamusta Siegfried ja Ben lentävät laivojen ylitse ja siitä vielä parisataa kilometriä mannerta kohti, Isla de la Providecialle. Se on pikkuinen kalastajasaari, Kolumbian hallinnoima, ja siellä asuu alle sata ihmistä. Saaren kaikki pienet lapset tulevat ihmeissään katsomaan laskeutuvaa lentovenettä. Siegfried jää tankkaamaan konetta jerrykannuista, Ben käy saarella tavoitteenaan tavata Bonafortunasta pelastunut kolmikko. Nämä eivät kuitenkaan ole paikalla - he ovat kalastajien mukana kalassa, ansaitsemassa elantoaan. Ben juttelee heitä majoittavan Valdezin perheen kanssa, mutta kielimuuri on vaikeuttanut merimiesten ja saarelaisten viestintää. Kolmikko on kuitenkin ollut aivan kunnossa ja odottaa tilaisuutta matkustaa takaisin Jamaikalle kun kyyti jossain vaiheessa tarjoutuu. Saarelta tieto lähti eteenpäin sähkeillä, ja se päätyi Jamaikalle kierrettyään mantereen kautta: tieto haaksirikosta oli ehtinyt moniin korviin ennenkuin se oli saavuttanut Lymburnerin. Merimiehet ovat palaamassa kalasta vasta illalla, ja Ben ja Siegfried päättävät etteivät jää odottelemaan tätä. Sen sijaan hekin lentävät Quimbayan matalikolle liittyäkseen aarteenetsintään.
Iltapäivällä Betelgeuse saapuu Quimbayan matalikolle, ja ankkuroituu Rosamariasta seuraavalle riutalle. Matalat pintavedet kartoitetaan vapaasukelluksilla, ja näillä löytyy paitsi värikkäitä kalaparvia, myös merkkejä siitä, että jokin laiva on lähimenneisyydessä törmännyt riuttaan. Sen jälkeen Renata aloittaa varsinaisen sukellustoiminnan. Laivalla on kompressori, jolla Zelig täyttää ilmapulloja sitä mukaa kun Renata on hengittänyt ne tyhjäksi. Kokonaisuudessaan Zeligin kehittämä uudenlainen sukelluslaitteisto tukijärjestelmineen on monta kertaa pienempi ja kätevämpi kuin yleensä käytetyt kypäräsukellusratkaisut, ja vapaasti sukeltava Renata pystyy vedessä liikkumaan sekä nopeammin että vaikeammissa paikoissa kuin sukeltajat yleensä. Radiokeskustelut Rosamarian siltavahdin kanssa kertovat, että laiva on kolumbialaisen yliopiston tutkimustehtävällä, ja että tutkimuksen johdossa on amerikkalainen mies. Max väittää Betelgeusen toiminnan olevan uudenlaisen sukelluslaitteiston testaamista, joka on puoliksi totta.
Matalikolla Rosamaria on nostanut ankkurin, ja lähtenyt purjehtimaan kohti Betelgeusea. Siegfried ja Ben saapuvat juuri ennen laivaa. Rosamaria ankkuroituu samalle suurelle riutalle jossa Betelgeusekin on, vain muutamien satojen metrien päähän tästä. Lähietäisyydeltä kiikaroimalla on selvää, että Rosamaria operoi tavallista kypäräsukellustoimintaa: lyijykengin varustautunut sukeltaja laskeutuu mereen köysien avulla, ja saa ilmansa pinnalta tulevista letkuista pumpuilla. Rosamaria ja Betelgeuse kiikaroivat toisiaan, ja Siegfried yllättyy kun Ben osoittaa hänelle laivalla komentoa pitävän amerikkalaisen: tämä on uudenvuodenjuhlissa vilaukselta näkynyt valkopukuinen Bill Nightingale. Juhlissa Nightingale oli sanonut olevansa Karibanmeren alueella toimiva liikemies, mitä tekemistä hänellä on kolumbialsisen yliopistotutkimuksen kanssa? Pidetään selviönä, että Rosamaria ja Betelgeuse ovat molemmat tarkalleen samalla asialla. Nightingalen paikallaolo antaa Rosamarian toiminnalle selvän aikaikkunan: se ei ole voinut olla täällä kuin 24 tuntia pidempään kuin Betelgeuse.Sukeltaessa Renata näkee vilaukselta suuria riuttahaita, jotka pysyvät kuitenkin kaukana hänestä. Kompressori ja sukelluslaitteet pidetään piilossa Rosamarialta, ja Renata laskeutuu aina veteen Rosamarian vastakkaiselta puolelta. Hän käy myös vilkaisemassa Rosamarian sukeltajaa tämän huomaamatta. Pohjassa kävelevä kypäräsukeltaja ei tosiaan näytä keräävän mitään näytteitä, vaan etsii pohjasta jotain aivan muuta - oletettavasti laivankappaleita. Eräällä sukelluksella Renata löytääkin pohjasta sellaisen: merkin siitä, että jotain täällä on riuttaan törmännyt viimeisen muutaman kuukauden aikana. Illan tullen sukellukset lopetetaan.
Auringon laskettua meri tyyntyy. Siegfried ankkuroi lentoveneensä köysillä riutan matalimpaan kohtaan yöksi, ja jää Gasparin kanssa koneeseen nukkumaan. Betelgeuse ja Rosamaria ovat ainoat valot tyynellä merellä. Betelgeusella kannetaan huolta mahdollisesta sabotaasista (ajatus moisen tekemisestä käväisee myös joidenkin Tadley Venturesin työntekijöiden mielessä), ja laivalla pidetään tuplavahdit. Ben on aivan varma, että yön pimeydessä Betelgeusea tarkkaillaan, mutta kukaan ei vielä tule laivan tai lentoveneen lähelle. Hän kuitenkin epäilee, että seuraavana yönä jotain tulee tapahtumaan.
Tiistai 5. tammikuuta
Aamunkoitteessa Rosamarialta tulee Betelgeuselle tervehdys: Bill Nightingale haluaisi käydä vierailulla. Tähän ei suostuta (ainakin osittain, koska Helfgottin sukelluslaitteet tahdotaan pitää häneltä piilossa), mutta sen sijaan Nightingalen kutsuun käydä Rosamarialla tartutaan. Betelgeusen 1. perämies, Siegfried ja Ben käyvät kylässä naapurilaivalla. Nightingale tarjoaa vieraanvaraisesti viskiä ja juttelee yläluokkaisen joviaalisti Siegfriedin kanssa. Vaikka tätä ei ääneen myönnetäkään, molemmille on selvää että täällä ollaan samalla asialla, ja tiedostetaan, että yhteenotto jossain vaiheessa voi olla välttämätön. Mutta juuri nyt herrasmiehet puhuvat kuin herrasmiehet. Selviää, että Nightingale asuu normaalisti Nicaraguassa, mutta on kotoisin Mississippistä (vaikka käy siellä hyvin harvoin), ja hän sanoo olevansa kolumbialaisen yliopiston tutkimusretkellä, koska hän on eräs yliopiston lahjoittajista. Etelän herrasmiehellä on selvästi vanhan polven asenne latinalaisen amerikan valtioita ja niiden asukkaita kohtaan, mutta peruskohteliaisuutta se ei haittaa. Vaikutelma miehestä kuitenkin on, että hän osaa tarvittaessa olla vaarallinen ja häikäilemätön.
Ben ei näe Rosamarialla aseita (mutta ne voisivat olla helposti piilossa), ja hän panee merkille, että Nightingalella on kaksi amerikkalaista kovanaamaa henkilökohtaisina turvamiehinä. Rosamarialla näyttää olevan 12 henkeä ja Betelgeusella 9. Mikäli laivojen välille tulisi avoin yhteenotto, se olisi todella ruma: miehistöt ovat varsin tasaväkisiä, eikä kukaan voisi etukäteen olettaa selviävänsä varmana voittajana.
Renata jatkaa sukellustoimintaa. Arvioidaan, että tämän koko alueen tutkimuseen tarvitaan noin 20 sukellusta, niistä ehkä kolmannes on tehty. Renatan sukellukset vievät häntä lähemmäs neljää riuttahaita, ja päivän viimeinen sukellus pitäisi tehdä niiden keskelle. Ne olisi hyvä houkutella muualle. Renata koettaa ensin pyytää houkuttimeksi mureenan, mutta löytyvä yksilö on liian pieni ja päätyy vaan Betelgeusen kokille. Niinpä Siegfried ja Max lentävät tunnin matkan Isla de la Providencialle ja ostavat sieltä sian, jonka Max lopettaa. Siasta tulee syötti, joka lasketaan mereen Betelgeusen purjehtiessa haiparven läpi. Syötti toimii toivotulla tavalla, hait villiintyvät sianraadosta, ja illan viimeisenä sukelluksena Renata laskeutuu niiden aiemmalle parveilupaikalle.
Lauma pikkukaloja ui 30 metrin syvänteessä riutan keskellä, ja yksi hai on vielä paikalla. Pohjassa on paksu juuttisäkki kiinnitettynä ankkuriin, ja hai näyttää näykkivän säkkiä. Epäilys säkin sisällöstä sekä edelleen paikalla oleva suuri hai tuovat Renatan takaisin ylös. Ei merkkejä laivasta, mutta veikataan, että laiva ei ole välttämättä täällä ollenkaan. Säkki on kuitenkin nostettava, mutta tähän tarvitaan köysiä, ja sitä ei voi tehdä pimeällä.
Betelgeuse on tehnyt pienen kierroksen ja palannut aiempaan ankkuripaikkaansa melkeinpä säkin yläpuolella. Rosamarialla tämä on varmasti huomattu, ja epäilleen edelleen, että Nightingale aikoo tehdä jotain yöllä. Siegfriedin lentokone on haavoittuva kohde, joten hän lentää sillä kolmen tunnin matkan takaisin Kingstoniin ja yöpyy omassa vuoteessaan. Betelgeusella pidetään kolmen hengen vahtivuorot.
Keskiviikko, 6. tammikuuta
Keskimmäisellä vahdilla Ben on varma siitä, että laivalla on jotain, vaikka mitään ei näy eikä kuulu. Kun Gaspar alkaa murista, tästä tulee varmuus. Miehistö herätetään, sitten kuuluu loiskahdus. Ruokailu- ja karttahytistä löytyy pieniä märkiä jalanjälkiä, ja merikortit joihin on merkitty toistaiseksi tehdyt sukellukset ovat poissa. Ehkä kymmenvuotias lapsi on käynyt vakoilemassa Betelgeusea, mutta tiukan vartioinnin vuoksi se ei ole päässyt sabotoimaan mitään olennaista. Varkaus on harmillinen, mutta kortteihin ei ole merkitty löytynyttä säkkiä.
Loppuyö sujuu vailla välikohtauksia. Aamun valjetessa Renata sukeltaa köyden ja koukun kanssa alas säkin luo. Hai on muualla, joten hän kiinnittää koukun säkkiin, ja Betelgeuse nostaa säkin ylös. Hait kiinnostuvat siitä matkalla pinnalle, mutta eivät saa sitä rikottua. Pian säkki ja ankkuri ovat laivan kannella.
Kapteeni leikkaa kaksinkertaisen säkin auki, ja sen sisältä leviää mädäntynyt löyhkä. Säkin sisällä on vainaja, kaksi viikkoa vedessä ollut musta mies, ilmeisesti Bonafortunan konemestari Walters. Hän on kuollut pistoolin luotiin, ja hänet on heitetty mereen sen jälkeen.
Teoria on, että Bonafortuna ei todellisuudessa ole uponnut, vaan kapteeni ja ensimmäinen perämies ovat kaapanneet laivan ryöstääkseen sen arvolastin; he ovat lavastaneet haaksirikon ja murhanneet konemestarin. Nyt he ovat aikeissa myydä lastia jossakin. Riutan haravointi lopetetaan, ja Betelgeuse lähtee purjehtimaan takaisin Kingstonia kohti.
Kingstonissa Waltersin ruumis luovutetaan poliisille ja heille kerrotaan murhasta, ja postiveneen mukana saapuvaa pelastettua Bonafortunan miehistökolmikkoa kuullaan. Heidän tarinansa vahvistaa sen, että Bonafortuna ei välttämättä uponnut lainkaan. Lady Helenan ja Lymburnerin kanssa keskustellaan tilanteesta. Hopea olisi edelleen tarpeen löytää. Bonafortunan kapteeni Scheeders oli myös Dominikaanisen tasavallan kansalainen, ja koska on selvää että hän ei ole saapunut myymään antiikkia Jamaikalle, ja koska myyminen vaatii kontakteja, olisi kapteenin toinen kotimaa hyvä paikka josta aloittaa. Tadley Ventures alkaa valmistella lähtöä Ciudad Trujilloon.
Pelinjohtajan kommentteja
Varsin onnistunut ensimmäinen pelikerta, jonka fokus tosin oli enemmän reippaassa menossa kuin syvällisessä roolipelaamisessa. Mutta vauhdikas lähtö on hyvästä.
Papukaijaproppi oli ehkä parhaimpia koskaan saamiani oheishärpäkeideoita.
002 -->
CategoryPelit
