Revision [490]
This is an old revision of Xibalba025 made by AdminDare on 2019-12-23 12:14:42.
025: Hanan Kamaq
<-- 024: Karibian merirosvot - 026: -->
"Kirouksen suhteen kannattaa noudattaa tavanomaista varovaisuutta."
- Dary ten Velde
- Dary ten Velde
Oranjestad, Aruba, Alankomaiden kuningaskunta, syyskuu 1938
Lansing saapuu Aruballe puolenpäivän jälkeen. Merirosvot luovutetaan rannikkovartiostolle, joka kuulustelee miehistöä ja Tadley Venturesin työntekijöitä pikaisesti. Lansingissa olevaa asesalakuljetusta ei löydy.
Rättiväsynyt nelikko siirtyy hotelliin. Rankkasade piiskaa pikkuista Oranjestadin kaupunkia, ja hotellissa ei ole muita vieraita. Kuivien vaatteiden vaihtamisen jälkeen ryhmää tulee tapaamaan Eva ten Veldeksi esittäytyvä tummaihoinen nainen, joka näyttää Ten Velde van Aruba -yhtiön paperit ja ottaa lastin vastaan. Hän suorittaa maksun, ja sanoo sitten, että hänen isoisänsä Dary ten Velde haluaisi mieluusti tavata ryhmän illallisella talollaan, jos tämä sopii. Tarjous otetaan vastaan.
Päivä käytetään torkkumiseen, ja illalla auto tulee noutamaan ryhmän sateen läpi. Aruba on litteä ja sen isoin kaupunki pieni; ten Velden kartano sijaitsee kaupungin ulkolaidalla. Kartanoksi se on vaatimattoman kokoinen, mutta sekä talo että piha ovat hyvin hoidettuja. Sisällä itse Dary ten Velde saapuu tervehtimään ryhmää. Dary on yli 80-vuotias pyörätuolia käyttävä mies, mutta hänen silmänsä ovat kirkkaat ja ajatuksensa selvästi terävä. Päivällistä syödään suuressa salissa; talon asukkaat ovat ilmeisesti vain Eva ja Dary, plus suuri joukko palveluskuntaa. Keskustelu on eloisaa: Dary haluaa kuulla matkan vaiheista, ja suhtautuu merirosvoihin lähinnä verenhimoisesti. On ilmeistä, että vanha mies on itselkin joskus ollut sotilas tai onnensoturi tai jotain vastaavaa. Ben on kiinnostunut jalokivistä, ja Dary kertoo yrityksensä toimista sekä tarjoutuu esittelemään sen tiloja huomenissa.Herra ten Velde kysyy, mitä ryhmä aikoo seuraavaksi, ja kuullessaan ettei näillä ole varsinaisia suunnitelmia, tarjoaa työtä. Hän sanoo olevansa ajautunut riitaan amerikkalaisen akateemikon kanssa - Brownin yliopiston prof. Clarence Turnerin, jonka toimiin Tadley Ventures on myös törmännyt. Turner on Watts Destiny, Inc:in perustaja ja puheenjohtaja, ja tämä organisaatio oli järjestänyt mm. Caqueta-joen oudon inkatemppelin valtauksen, jossa hänen nuorempi poikansa Joshua oli menehtynyt. Ten Velde sanoo prof. Turnerin olevan harhainen rasisti, ja tällä hetkellä toinen hänen pojistaan jahtaa muinaisesinettä Caracasissa, Venezuelassa. Turhia hienostelematta ten Velde sanoo, että hän tahtoo että tämä esine varastetaan Turnerin pojalta ja tuodaan hänelle. Hän sanoo, että Turner on vienyt häneltä itseltään antiikkia, ja hän haluaa maksaa samalla mitalla takaisin. Hän myös olettaa, ettei Tadley Venturesilla ole suuremmin syytä rakastaa Turneria.
Ryhmä pyytää miettimisaikaa, ja ten Velde hyväksyy tämän. Asiaan luvataan palata huomenna. Ryhmälle tarjotaan yösijoja kartanolta, ja tähän suostutaan. Kartanolla on hyvin tilaa vieraille, ja vaikka talo ei olekaan valtava, sisältä katselu on osoittanut, että herra ten Velde on selvästi hyvin varakas. Palveluskunta vaikuttaa lojaalilta ja hyvin kohdellulta, kaikki huonekalut ovat kalliita, mitään ei ole päästetty ränsistymään ja yleensä tarkka silmä huomaa kaiken olevan vähän arvokkaampaa kuin miltä heti päällepäin näyttää.
Max viettää illan kartanon kirjastossa ja lukee hollanninkielisiä kirjoja, sekä katselee matkamuistoja. Hän epäilee, että 1850 syntynyt herra ten Velde saattoi puoli vuosisataa sitten aloittaa omaisuutensa tekemisen orjakaupalla, tai ainakin jollain osalla siitä. Kartanon valokuvista päätellen herralla on myös suuri suku, lapsia ja lapsenlapsia, mutta hän on tehnyt omaisuutensa itse, ei perinyt sitä. Eva ten Velde tuntuu isoisänsä luotetulta sihteeriltä, joka jakaa hänen salaisuutensa ja hoitaa yksityiskohtia.
Kun yö koittaa, Ben käy vielä hiiviskelemässä pitkin kartanoa. Hän löytää lukittuja ovia, joiden lukot ovat kalliita, ja arvelee, että erään alakerran lukitun oven takana on kallisarvoisia aarteita: huoneen ikkunoissa on kalterit ja ovi on vahva.
Toimeksianto
Aamiaisen jälkeen ryhmää käytetään tutustumassa Ten Velde van Aruban työtiloihin. Jalokivikaupan yhteydessä on koruhiomo ja -leikkaamo, jossa raakakivistä muokataan koruja. Henkiökuntaa ei ole paljon, mutta heidän taitonsa on selvästi sitäkin suurempi, ja operaatiota esitellään ylpeänä. Valtaosa jalokivistä on smaragdeja Kolumbista tai topaaseja Brasiliasta. Dary ten Velde ei itse leikkaa enää jalokiviä, mutta hän valvoo toimintaa, ja monet työntekijöistä ovat hänen kouluttamiaan; toiset hän on vain napannut de Beersiltä tai muilta yrityksiltä.
Esittelykierroksen jälkeen ryhmä palaa kartanolle keskustelemaan työstä. Tadley Ventures on puhunut sitä ennen keskenään asioista. Puhtaaseen varkauteen osallistuminen on hivenen epäilyttävää, mutta toisaalta kyse näyttää olevan kahden rikkaan miehen keskinäisestä kiistasta, eikä Turner ole oikein ansainnut kenenkään rakkautta. Ryhmä päättää hyväksyä tehtävän, olettaen että siitä ei paljastu mitään poikkeuksellisen arveluttavaa.
Ten Velde kertoo yksityiskohdat. Tohtori Howard Turner, prof. Clarence Turnerin 35-vuotias arkeologipoika, on Caracasissa Universidad Central de Venezuelassa, ostamassa yliopiston museon kokoelmista pronssista inkaveistosta. Veistoksen sanotaan olevan kirottu ja tuottaneen kuolemaa konkvistadoreille, jotka sen vuosisatoja sitten löysivät. Veistos on 30 cm korkea ja painaa kuutisen kiloa. Ten Velde on kiinnostunut myös kaikesta dokumentaatiosta, jota veistoksen mukana tulee. Hän toivoo, että varkaus tehdään suhteellisen huomaamattomasti: hän haluaa itse omalla valitsemallaan tavalla ilmoittaa prof. Turnerille, että veistos on nyt hänellä. Yksityiskohdista ten Velde ei halua ainakaan etukäteen kuulla, mutta maksun suhteen hän on hyvin avokätinen.
Veistoksen tarkkaa ulkonäköä ei ole tiedossa, mutta se on ilmeisesti hyvin tunnistettavaa inkataidetta. Veistos kulkee nimellä Hanan Kamaq, joka quechuasta käännettynä tarkoittaa suunnilleen "taivaan rakentajaa".
Veistoksen ryöstäminen voisi olla hankalaa, mutta Venezuela on Benin kokemuksen mukaan laiton ja epämääräinen paikka, ja sen presidentti on jossain samassa kategoriassa Trujillon kanssa. Caracas on laiton ja rauhaton paikka, ja asioiden varastaminen siellä on huomattavasti yksinkertaisempaa kuin vaikkapa Britannian tai Alankomaiden imperiumissa. Todetaan, että näillä ehdoilla tehtävä otetaan vastaan.
Ryhmä saa käteiskassan ja ohjeet siitä, miten sitä voi täydentää. Aikataulua ei ole sovittu, mutta luultavasti veistos ja Howard Turner pysyvät Caracasissa vielä ainakin viikon tai pari. Viestintäyhteyksistä sovitaan ja kulkukeinot hankitaan. Siegfried lähettää merirosvoilta viemänsä konepistoolin postissa Kingstoniin, muuten ryhmä lähtee Curacaon kautta kohti Venezuelaa. Lady Helenalle lähetetään sähke aikeista, sekä hieman lisätietopyyntöjä prof. Turnerista ja Watts Destinystä.
Curacaolla ostetaan hieman tarvikkeita, kuten ammuksia. Peitetarinana on, että ryhmä on menossa Venezuelaan metsästämään. Sadekautena tämä voi olla vähän hölmöä, mutta hölmöyskin on hyvä peitetarina. Curacaolta otetaan vielä reittilaiva etelään, ja seuraavana aamuna laiva saapuu La Guairan satamakaupunkiin.
Caracas
Trooppinen sade piiskaa rannikkoa kun ryhmä nousee bussiin ja lähtee kohti Caracasia. Caracas sijaitsee linnuntietä vain 15 kilometrin päässä, mutta rannikon korkeat vuoret estävät sinne pääsyn suoraan. Bussi kiemurtelee kapeaa ja hidasta vuoristotietä pitkin vuorten yli, ja kun se pääsee toiselle puolelle, sade laantuu. Ben on käynyt täällä 15 vuotta sitten, ja muistaa eloisan mutta vaarallisen pikkukylän. Se on kuitenkin kokonaan muuttunut: Caracas on kasvanut moninkertaisesti, ja laakson reunalta erottuu keskustassa amerikkalaistyylisiä pilvenpiirtäjiä. Venezuelan öljylöydöt ovat johtaneet dramaattiseen kasvuun.
Ryhmä jää suureen hotelliin, jossa heitä odottaa pari sähkettä. Ensimmäinen on Eva ten Veldeltä, joka kertoo paikallsen pankin josta voi käydä tarvittaessa nostamassa lisää käteisvaroja. Toinen on lady Helenalta, ja se on joukko artikkeliviitteitä prof. Turnerista. Ben lähtee tutustumaan kaupunkiin, muut käyvät kirjastossa lukemassa artikkeleita. Ne maalaavat prof. Turnerista kuvan Etelä-Amerikan korkeakulttuurien tuntijana -- mutta akateemisen julkaisemisensa lisäksi hän kirjoittaa toisella nimellä jokseenkin korkealentoista salaliittoteoriaa avaruudesta tulleesta viisaudesta, jota vain valkoinen rotu on osannut käyttää oikein ja jonka avulla siitä on tullut maailman mahtavin (johtuen tietysti valkoisen rodun ylivertaisesta älystä).
Universidad Central de Venezuelassa vaikuttaa myös yksi ryhmän tuttu, kunniaprof. Hugo Einbund, kielitieteilijä ja meribiologi, joka koetettiin myrkyttää Siegfriedin talolla viime jouluna. Einbundia ei tavoiteta, mutta hänelle jätetään viesti. Yliopisto on jylhä uusgoottilainen rakennuskompleksi.Benin paikallistuntemus on täysin vanhentunutta, ja hän saa kaivella melkoisesti ennenkuin löytää alamaailman kauppapaikkoja. Hän hankkii kloroformia ja tyrmäystippoja. Hän huomaa myös kaupungilla vahvan sotilaspresenssin - ei ihan Dominikaaniseen tasavaltaan verrattavaa, mutta riittävästi huolehtimaan, ettei kukaan harkitse presidentti Eleazar Lopez Conterasin haastamista. Sotilaat pitävät erityisesti silmällä yliopistoa, koska se on menneisyydessä ollut protestien ja vastarinnan tyyssija.
Seuraavana päivänä käydään lounaalla Hugo Einbundin kanssa. Lounas venyy pitkälle iltapäivään. Einbund on puhelias ja naiivi akateemikko, joka katsoo yliopiston olevan politiikan ulkopuolella. Keskustellaan Morosin pintaan nostamista syvänmereneläimistä, yliopiston tilapulmista ja muusta tapaukseen liittymättömästä. Yritetään urkkia Einbundilta tietoja amerikkalaisista yliopistolla, ja käy ilmi, että Einbund on kääntänyt vanhan konkvistadorien käsikirjoituksen tohtori Turnerille pari viikkoa sitten. Käsikirjoitus pyydetään nähtäväksi, ja Einbund järjestää asian ilahtuneena kiinnostuksesta espanjalaista filologiaa kohtaan.
Konkvistadorien jäljillä
Vuonna 1526 konkvistadori Berdinado Carvel Davilla kohtasi Kolumbian vuoristossa joukon pakanoita, ja voitti nämä taistelussa. Muistiinpanojen mukaan nämä pakanat toivat vaatteiltaan ja kieleltään mieleen etelässä kohdatut inkat. Jotenkin (käsikirjoitus ei kerro miten) konkvistadorien haltuun päätyi näiltä kalleuksia, joihin kuului pronssinen veistos. Veistoksesta on kuva: se on selkeästi inkatyylinen, ja sen silminä on jalokivet.
Veistoksen saamisen jälkeen 30-henkinen ryhmä koki kuitenkin huonon onnen iskuja toisen perään, ja monet seurueesta menettivät järkensä ja kävivät toistensa kimppuun. Lopulta kirous voitettiin (käsikirjoituksesta puuttuu sivu, joka kertoisi miten), ja seurue jatkoi matkaa rannikolle. Davilla itse menehtyi matkalla, ja lopulta vain kuusi espanjalaista ritaria selvisi Kolumbian rannikolle perustettuun kylään. Käsikirjoitus ei kerro, mitä myöhemmin tapahtuu.
Einbundin omien arvioiden mukaan vaikka käiskirjoitus onkin aito, sen sisältö on luultavasti valetta: inkavaltakunta ei todellakaan yltänyt näin kauas pohjoiseen. Häneltä pyydetään kopiota käännöksestä, ja hän antaa tekstin jatko-opiskelijalle jäljennettäväksi. Tohtori Howard Turner, joka käännöksen pyysi, ei ole Einbundille erityisen tuttu, mutta tämä kai lähtee olettamuksesta, että teksti on totuudenmukainen.
Einbund Tadley Venturesin kotiinsa syömään. Hugon vaimo Anita on venezuelalainen, maatalon tytär joka oli tullut kaupunkiin töihin, ja pariskunnalla on kolme pientä lasta. Illallinen on hyväntuulinen ja rauhallinen, ja perhe-elämä vaikuttaa onnelliselta. Tadley Ventures ei paljasta oikeaa tavoitettaan Einbundille, vaan väittää olevansa täällä metsästämässä.
Seuraavana päivänä yliopistolle lähdetään etsimään patsasta ja tri. Turneria. Max jututtaa opiskelijoita ja nuorta kokoelmakuraattoria, ja saa selville, että historiallisen museon näyttelystä valtaosa tavarasta on varastossa ja että sieltä jotain saatettaisiin hyvinkin myydä rahapulassa. Kuraattori tietää kertoa, että inkaveistos (jota laitos pitää väärennöksenä) on myyty Howard Turnerille. Veistoksen löytöpaikan tietoja saa katsella: se on peräisin Kolumbiasta, ja on siirtynyt Venezuelaan jonkun rajaselkkauksen yhteydessä. Samalla löytyi jotain muitakin arvoesineitä. Veistoksella ei tosiaan ollut enää silmissä jalokiviä; joku oli ehtinyt ryöstää ne.
Tri Turnerilla on työhuone historian siivessä, lukusalin naapurissa. Se päätetään tarkastaa. Muu ryhmä pitää vahtia kun Ben livahtaa sisään huoneeseen. Oven tiirikointi vaatii hieman lukisalissa olevien hämäämistä, mutta pian Ben saa oven auki ja pääsee sisään. Mutta työhuoneessa viettää siestaa amerikkalaisen näköinen mies, joka havahtuu Benin astuessa sisään. Ben astuu tämän luo, lyö tätä kurkkuun estääkseen.tätä huutamasta, ja sitten tainnuttaa kloroformilla. Pikainen vilkaisu paljastaa, että mies on tosiaan Yhdysvalloista, Mississippistä; hänen tavaroistaan löytyy avainnippu (mm. autoon) sekä revolveri. Mies vaikuttaa entiseltä sotilaalta ja nykyiseltä kovanaamalta. Ben jättää hänet sidottuna ja suukapuloituna pöydän alle. Hän vie huoneesta Turnerin muistiinpanot, mutta patsasta ei siellä ole. Kuitenkin Turnerin päällystakki löytyy, joten tohtori on ilmeisesti yliopistolla.
Ryhmä hajaantuu etsiäkseen hänet; Siegfried lähtee paikantamaan autoa, mutta laihoin tuloksin. Einbund oli maininnut Turnerin viettävän paljon aikaa yliopiston arkistossa, mutta sinne pääsy on kontrolloitua ja vaatii opiskelijakortin. Renatalla on arkeologian osaamista ja hän onnistuu puhumaan itsensä päivystäjän ohi sisään näyttämättä opiskelijakorttia.
Pelinjohtajan mietintöjä
kuvaus kesken
Kuten taisin sanoakin, tämä peli oli hirveän hankala kirjoittaa, ja vielä pelipäivän aamunakin monet palaset olivat ilmassa. Sentään kokonaisuus toimi varsin hyvin.
Dary ten Velde oli mahtava, ja pöhköt amerikkalaiset inkafanboyt oli hauska tuoda taas framille.
<-- 024: Karibian merirosvot - 026: -->
CategoryPelit
