Revision [187]
This is an old revision of Xibalba004 made by AdminDare on 2015-12-28 22:03:01.
004: Inkakilven kirous
<-- 003: Caquetá-joki - 005: -->
"Oi Auringon mahti, kuule palvelijasi pyyntö valkoisen rodun tähden!"
- kulttijohtaja Hank Summers
- kulttijohtaja Hank Summers
Kylä Caquetá-joen varrella, helmikuun alkupuoli, 1937
Iltapäivän sateiden jälkeen tohtori Sureesha Reddy kysyy Renatalta, voisiko hän palkata Tadley Venturesin nelikon nyt kun he ovat suorittaneet hänen miehensä tehtävän. Kun ryhmä suostuu tähän, Sureesha kertoo, että Caquetásta lähtee pohjoiseen sivujoki, jonka varrella on joskus ollut inkavaltakunnan kolonia. Tästä näytöksi hän osoittaa pari paikallisten kielessä olevaa quechuankielistä lainasanaa, sekä bataatit, joita kyläläiset kasvattavat, vaikka niiden luonnollinen elinympäristö on aivan muualla. Kyläläisille sivujoen varsi on kuitenkin kiellettyä aluetta, eivätkä he tahdo lähteä sinne, koska siellä asuu pahoja henkiä. Antropologi on erittäin kiinnostunut mahdollisuudesta, että inkavaltakunta on satoja vuosia sitten kurottautunut tänne saakka; tällaisesta ei ole koskaan aiemmin löydetty merkkejä. Tavoite on tehdä parin päivän matka viidakkoon ja etsiä merkkejä inkatukikohdasta - tätä kauempana se ei oikein olisi voinut olla, jos se on jossain vaiheessa käynyt kauppaa andoqueiden kanssa. Sanomaton yhteisymmärrys seikkailijoiden kesken on, että antropologi voi kummastella inkatemppelin arkkitehtuuria ja muinaisia tauluja, mutta mikäli sieltä löytyy kultaa ja jalokiviä, niitä napataan omiin taskuihin.
Seuraavana aamuna sateen loputtua seurue lähtee liikkeelle. Professori Hastingsia seurueineen ei näy kylässä, mutta heidän lentokoneensa on edelleen ankkuroitu jokeen. Professori Gyaneshwar Reddy ei ole täysin tyytyväinen vaimonsa oma-aloitteisuuteen ja on lähdössä itsekin mukaan, samoin Kalpesh-poika. Selvästikään professori ei epäile, että Tadley Ventures olisi vaaraksi hänen vaimonsa turvallisuudelle, ainoastaan että olisi vaan akateemisesti sopimatonta päästää antropologivaimo yksin viidakkoon. Sureeshalle asia tuntuu olevan yhdentekevä.
Viidakkoon
Veneillä melotaan puolitoista tuntia alavirtaan Caquetáa. Gaspar haukkuu krokotiileja, ja Siegfriedin mieleen palaa Hastingsin kertomus piraijoista, joita pinnan alla väijyy. Sentään makean veden haita ei näin kaukana ole. Kun oikea sivuhaara viimein löytyy, veneet ohjataan ylös sitä. Se on vain parikymmentä metriä leveä, ja viiadkko on molemmilla puolilla aivan vieressä. Matka taittuu nopeasti, mutta sitten vastaan alkaa tulla koskia, joiden yli koverretut kanootit pitää kiskoa. Max sanoo huomaavansa, että joku ihminen on liikkunut täällä vastikään, ja lopulta kolmannen kosken kohdalla rannalta löytyy sinne vastikään jätetty koverrettu kanootti, sekä saappaanjälki. Ilmeisesti Hastings ja hänen seurueensa ovat täällä myös.
Ryhmä jättää seuraavalla koskella omatkin veneensä, ja jatkaa matkaa jalan. Max löytää reitin, jota on huomattavan helppo kulkea, ja vaikka prof. Reddy nappaakin matkan varrelta hyönteisiä ja kuumuus on huomattava, ryhmä etenee varsin nopeasti. Eräässä kohtaa Max kapuaa korkeaan puuhun, ja sen latvasta katselee ympäristöä. Viidakko on mittaamaton jokaiseen suuntaan, mutta ehkä kymmenen kilometrin päässä pohjoisessa näkyy kallioisia kukkuloita. Tämä on oletettavasti paikka, josta joki lähtee. Iltapäiväsateilta suojaudutaan pikaisesti rakennettaviin laavuihin.
Eräässä kohdassa Gaspar osoittaa kiinnostusta syvempään pensaikkoon, ja sieltä löytyy kivinen, tuiman näköinen vartijapatsas. Sammal peittää sitä, mutta sen kasvot on raaputettu esiin. Kivityö näyttää Sureeshan mielestä hyvin inkamaiselta: hyvin taitavalta ja huolelliselta. Toinenkin samanlainen patsas löytyy muutaman sadan metrin päästä.
Kun ilta koittaa ja seurue leiriytyy, Max haistaa paistettavan lihan ja mausteiden tuoksun. Hän tekee pienen kierroksen, ja neljännestunnin kuluttua havaitsee Hastingsin seurueineen parinsadan metrin päästä omassa leirissään. Hän hiipii huomaamatta pois ja palaa ryhmän luo.
Ihmetellään, miksi Hastings todella on täällä. Professori Reddy kertoo kysyttäessä, että mies on roisto ja huono tieteentekijä, ja jatkuvasti törmäilee hänen apajilleen (tosin Hastingsin oma erikoisala on ornitologia, siinä missä Reddy on ekologi ja entomologi). Sureeshan näkemys kilpailevasta akateemikosta on hieman maltillisempi, mutta hänestäkin Hastings on epäilyttävä, ei vähiten koska hänen miespalvelijansa on vulgääri ja ruokkoamaton irlantilainen. Hastingsin suku on ilmeisesti menettänyt omaisuutensa Suuressa sodassa, ja pidetään hyvin mahdollisena, että hän koettaa tieteen tekemisen ohella metsästää täältä aarteita.
Yöllä Gaspar haukkuu krokotiilia. On mahdollista, että Hastingsin seurue kuulee tämän. Aamulla arvellaan, että täällä viidakossa on parempi pyrkiä matkustamaan yhdessä kuin kahdessa seurueessa, myös siksi, että jos Hastings yrittää jotain kieroa, häntä on sitä helpompi pitää silmällä mitä lähempänä hän on. Niinpä Max ja Siegfried lähtevät tapaamaan Hastingsia, ja kohtaavat viidakossa Watley-miespalvelijan. Kohtaaminen on ystävällissävyinen - Watley saattaa olla sivistymätön irlantilainen, mutta mies vaikuttaa käytännölliseltä ja järkevältä, ja hän vie kaksikon isäntänsä luo. Hastings ottaa mielellään vastaan tarjouksen voimien yhdistämisestä.
Yhdistynyt 11 hengen ryhmä jatkaa kulkua joen yläjuoksulle. Hastings kertoo kysyttäessä, että hän on täällä koska kyläläiset kertoivat harvinaisesta ritarihaukasta, joka pesii täällä päin. Normaalisti kallioilla viihtyvää ritarihaukkaa tavataan vain Andeilla, ja olisi melkittävä ornitologinen löytö osoittaa, että se pesii myös Kolumbian sademetsässä. Tämä osittain selittää myös Hastingsin aiemman pyrkimyksen anastaa Reddyjen tarvikelähetys: lähetyksessä oli muunmuassa laadukas kamera, joka olisi ollut hyödyllinen lintulöytöä dokumentoitaessa.
Inkojen salainen kylä
Maa kohoaa ja muuttuu kivisemmäksi, ja sitten vastaan tulee 30-metrinen jyrkänne. Vesi syöksyy sen päältä putouksena pieneen järveen tai suureen lampeen, josta sivujoki saa alkunsa. Lammen molemmin puolin seisoo kaksi korkeaa inkatyyylistä kivipatsasta, kiistamaton todiste siitä, että Andeilla vaikuttanut korkeakulttuuri on ainakin vieraillut täälläkin. Viidakon jälkeen maisemat ovat jylhät, ja Hastings alkaa heti kiikaroida, näkyisikö korkealla ritarihaukkoja.
Max huomaa viidakossa aukion, ja lähtee vilkaisemaan sitä. Hän löytää maatuneen lentokoneen siiven, sekä vanhan katkenneiden puiden uoman. Hän osoittaa uoman Siegfriedille. Samoihin aikoihin Renata on kierrellyt kalliojyrkännettä, ja osunut kohtaan, jossa parin vuoden ikäinen hamppuköysi ja kiiloja johtaa ylös pystysuoraa seinää.
Siegfried ja Ben seuraavat katkenneita puita keskikokoisen lentokoneen hylylle. Se on maannut viidakossa ainakin vuoden päivät jotenkuten onnistuneen pakkolaskun jälkeen. Arthur ilmaantuu myös koneen luokse. Sisältä löytyy hämähäkkejä, ja ohjaamossa Siegfried astuu boan päälle. Boa hyökkää hänen kimpppuunsa, mutta Siegfried iskee siihen syvän haavan machetella ja ajaa sen ulos; Ben lopettaa käärmeen revolverillaan. Koneesta löytyy vesitiiviissä pakkauksessa ollut lokikirja. Kone on lähtöisin Panama Citystä, sen on vuokrannut käyttöönsä Watts D., Inc, ja se on ilmeisesti pudonnut keväällä 1935, vajaat kaksi vuotta sitten. Koneessa oli ohjaaja ja 19 matkustajaa sekä kohtalaisesti rahtia, joka on purettu tänne. Seudulla ei ole minkäänlaista oikeaa lentoliikennettä; ainoat tänne lentävät ihmiset ovat etsineet jotakin.
Max kiipeää jyrkännettä ylös vanhaa köyttä välillä apuna käyttäen, ja kiinnittää uutta köyttä mennessään. Jyrkänteen päältä löytyy kivetty polku, joka kulkee molempiin suuntiin seinämän viereisellä tasanteella. Vesiputouksen vieressä se johtaa kallioon rakennetulle nelikulmaiselle suuaukolle, kolme metriä leveälle ja yli kaksi metriä korkealla, josta puhaltaa ulos kylmä viima. Toisessa päässä löytyy torimainen, kivetty aukio sekä louhos, josta suurin osa rakentamiseen käytetystä kiviaineksesta on varmaankin peräisin. Rakenteet ovat selvästi vuosisatojen ikäisiä, suurella ammattitaidolla tehtyjä, ja niistä on huolehdittu niin, etteivät ne ole hajonneet.
Iltapäiväsateiden ajan ryhmä pohtii tilannetta sateensuojissa. Kun sade on ohitse, prof. Hastings, Sureesha Reddy, Arthur, Hazel sekä Tadley Venturesin ryhmä kiipeää köysiä pitkin ylös rinteelle. Kiipeäminen on hankalaa, ja Siegfried pudottaa kompassinsa, Hastings taas kaukoputkensa. Useimmat jäävät katselemaan toria ja louhosta, mutta Max, Renata ja Siegfried lähtevät tutkimaan kallion sisään menevää tunnelia.
Yllätyshyökkäys
Tunnelissa on viileää ja pimeää. Maxilla ja Renatalla on lyhdyt, Siegfriedillä taskulamppu. Seinät ovat edelleen epätasaista kiveä, ja tunneli on viivasuora. Muutaman metrin jälkeen seinillä on villaisia, paksuja seinävaatteita, joiden kuvat ovat kauan sitten haalistuneet mutta jotka ovat vielä ehjiä.
Lattiassa aukeaa yhtäkkiä suuri luukku. Siegfried ei ole sen päällä, Renata onnistuu tarttumaan kiinni reunasta, mutta Max putoaa syvyyteen. Kolmen metrin jälkeen hän osuu pehmeään mutaan, johon hän jumiutuu. Seinässä olevien verhojen takaa käytävään hyökkää hahmoja: kaksi ihmistä, käsissä keihäät, päällä villaiset tilkkukankaat - inkasoturien varusteita.
Käytävässä käydään lyhyt mutta raju taistelu. Siegfried ampuu kaksi inkasoturia samalla kun nämä yrittävät työntää hänet kuoppaan. Renata pääsee ylös, mutta kuopan toisella puolella vaanivat inkasoturit ampuvat heitä lingoilla ja saavat heidät tuupertumaan. Luukku, josta Max putosi, väännetään kiinni. Puolitajuttomat Renata ja Siegfried köytetään ja raahataan syvemmälle tunneleihin.
Louhoksessa Sureeshan ja professori Hastingsin mukana oleva Ben näkee varjon liikahtavan kiviröykkiön päällä, ja vaistomaisesti väistää. Hän välttää tällä tavoin täpärästi verkon, joka heitetään häntä kohti. Louhoksen molemmilla reunoilla esiin kohoaa lingoin ja verkoin varustautuneita inkasotureita, ja kaksi muuta ilmestyy torin reunalle. Lingonkivet ja verkot saavat vastaansa Benin, Hazelin ja professori Hastingsin luodit. Tutkimusretkeilijöiden kova vastarinta ajaa inkoja takaisin, kun eräs heistä vetää yllättäen esiin pistoolin ja käsittelee ammattitaidolla. Benin osuman myötä hän kuitenkin horjahtaa reunan yli ja putoaa rinteeltä alas.
Tutkimusretkeilijät ajavat hyökkääjät pois, ja eräs näistä jää heidän vangikseen. Mies ei näytä intiaanien jälkeläiseltä, vaan on selvästi valkoihoinen. Tutkimusretkeilijät laskeutuvat takaisin lammen luo, Ben kuulustelee vankia, ja tämä kieltäytyy sanomasta mitään - mutta puhuu amerikanenglantia. Mies yrittää lyhyen rukouksen sanottuaan heittäytyä alas jyrkänteeltä ja viedä Benin mukanaan, mutta Ben näkee tempun läpi, ja paiskaa hänet alas ihan yksin.
Hajallaan
Mutaiseen ansakuoppaan jäänyt Max tutkii kuopan seinät. Eräässä kohdassa seinä on ontto, mutta avausmekanismia ei näy. Pian kivi liukuu paikaltaan, ja amerikanenglantia puhuva ääni vaatii Maxia heittämään pistoolinsa ulos. Kun Max ei suostu, kivi sulkeutuu taas.
Renata ja Siegfried on huputettu ja köytetty ja paiskattu pieniin erillisiin selleihin. He saavat vapautettua itsensä köysistä. Kumpikin on kivisessä kammiossa jossa on paksu puinen ovi ja pieni kolo josta näkee palasen iltataivasta. Oven alta työnnetään vesileili ja hieman syötävää. Selvästikin vangitsijoilla on jotain suunnitelmia vangeilleen.
Alhaalla viidakkoon vetäytyneet käyvät läpi tilannettaan. Ben on saanut lingonkiven kylkeensä ja käteensä; hänen kylkiluunsa on varmaan murtunut, mutta muuten hän on melko ehjä. Kuitenkin huomataan, että Max, Renata ja Siegfried puuttuvat. Varusteiden ja vaatteiden osalta hyökkääjät olivat näyttäneet inkoilta, mutta pistoolia lukuunottamatta heidän pyrkimyksensä oli selvästi ollut ottaa vankeja. Keihäissä oli ollut tylpät kärjet ja ylhäältä hyökkääjät olivat ensisijaisesti käyttäneet verkkoja. Benin arvion mukaan kuolemaan valmistautuva kuulusteltava oli tuntunut aivan oikealta fanaatikolta, ja vaikka hän oli vastannut puheeseen englanniksi, hänen rukouksensa oli sisältänyt sanoja quechuaa.
Pohditaan, onko paikalla monisatapäinen inkakylä, vaiko pienempi ryhmä ihmisiä. Kaikki nähdyt miehet olivat valkoihoisia, ja arvellaan, että he saattaisivat olla lentokoneen miehistö. Tämä tarkoittaisi, että heitä olisi alun alkaen ollut korkeintaan 20. Kuitenkin villaiset tunikat, aseet ja rukous viittavat inkalaisiin tapoihin. Inkat harjoittivat ihmisuhreja, ja palvoivat aurinkoa: ilta on jo laskeutunut, mutta auringon noustessa kallion asukit saattaisivat suorittaa uhrauksia.
Vankikopeissa Renata ja Siegfried kuulevat toisten vankien huhuilua. Selleissä on kaksi muuta ihmistä, joista toinen puhuu. Hän on Ernesto Valenici, viidakkoon pudonneen lentokoneen lentäjä. Hän tiedustelee Siegfriedin ja Renatan aikeita ja kansallisuuksia, ja kuullessaan että Siegfried on saksalainen, hän hätääntyy. Hän kertoo olleensa täällä Joshua Turner -nimisen amerikkalaisen ja tämän possen pilottina, etsimässä tätä nimenomaista inkapiilopaikkaa. Koneen pudottua Turner oli paikantanut etsimänsä hopeisen inkakilven, ja otettuaan sen käteensä saanut messiaanisen karisman. Paria kuukautta myöhemmin hän oli kuitenkin sairastunut ja kuollut, ja Valenici oli tahtonut lähteä kotiin. Turnerin seuraajat eivät kuitenkaan olleet päästäneet häntä lähtemään. Sen sijaan he ovat majailleet täällä yli vuoden, suunnitellen rituaalia, jolla he saisivat Turnerin hengen palaamaan sopivan arvoiseen kehoon. Turner ja hänen kumppaninsa ovat pesunkestäviä rasisteja, ja heidän uskomuksensa ovat outo sekamelska inkamytologiaa sekä jotain eurooppalaisia kansanuskomuksia. Heidän oppiensa kulmakivi on, että jos kilven ottaa käteensä sopivasti valmisteltu valkoinen mies, Turnerin henki palaa tähän. Siegfried sopii tähän kuvaukseen täydellisesti.
Kolossaan Max kuulee sihinää, ja pian pienestä aukosta putoaa mudan sekaan myrkkykäärme. Max pysyy rauhallisena, jolloin käärmekään ei säikähdä, eikä se yritä purra häntä. Se käpertyy Maxin lyhdyn ympärille, koska tämä on lämpimin paikka joka kuopasta löytyy.
Leirissä arvioidaan, että vastustajia on jäljellä enää korkeintaan 15, joista ainakin neljä on haavoittunut - ja mahdollisesti useampikin, riippuen siitä miten helposti kolmen muun vangitseminen on sujunut. On kaikille selvää, ettei täältä voida vaan lähteä. Niinpä Ben ja Arthur lähtevät kuunsirpin valossa kiipeämään ylös, samalla kun Hastings ja Watley jäävät kiväärien kanssa alas vartioon, valmiina ampumaan rinteellä liikkuvat.
Vastaisku temppeliin
Arthur kiipeää rinnettä ensimmäisenä, Ben pian hänen perässään. Pimeässä kiipeäminen on vaikeaa, mutta Maxin jättämä köysi tekee sen mahdolliseksi. Köyden ylin pää on kuitenkin irrotettu kalliosta, joten Arthur kietoo köyden vyötäisilleen, ja vapaakiipeää ylös. Juuri ennen polkua hän lipeää, ja putoaa köyden varaan. Hän parkaisee mennessään, mutta vartijat saattoivat kuvitella hänen pudonneen maahan saakka.
Arthur palaa seinälle, ja Ben vaihtuu kärkikiipeilijäksi. Hän saa vietyä köyden ylös ja kiinnitettyä sen. Arthur seuraa häntä ylös. Polku on ainakin sillä hetkellä tyhjä, mutta on varmaa, että tunnelin suulla on vartija tai kaksi.
Ben hiipii polkua pitkin tunnelin suulle, ja näkee maassa pistoolin kanssa vaanivan inkapukuisen soturin ennenkuin tämä näkee hänet. Toinen soturi on taaempana, mutta ei vielä tavoitettavissa. Ben ampuu ensimmäisen soturin, Arthur juoksee laukauksen kuullessaan eteenpäin ja avaa tulen taaempana olevaa kohti, muttei osu. Tämä vastaa tuleen, ja Arthur haavoittuu vatsaan. Sitten taaempi sotilas perääntyy sisään tunneliin, ja Ben heittäytyy hänen peräänsä pimeyteen. Hetken aikaa kaksi pistoolein aseistautunutta miestä käy sylipainia, sitten molemmat laukaisevat pistoolinsa, mutta ainoastaan Benin aseen piippu on painettu vastustajan kehoa vasten.
Kuopassa sisäänkäynnin alapuolella makaava Max kuulee laukaukset, ja huutaa ylös. Ben kuulee kiven läpi Maxin huudon, ja kun tämä tajuaa, että ylhäällä on hänen toverinsa, hän varoittaa seinävaatteista. Ben nousee ylös ja painautuu seinää vasten, ja kun seinävaatteen takaa hänen viereensä saapuu taas yksi inkasoturi, hän ampuu tätä päähän ja tappaa tämän oikopäätä.
Arthur on liian pahoin haavoittunut jatkaakseen sisään, joten Ben jatkaa yksin. Seinävaatteen takaa hän löytää vartiotuvan, ja siellä on vipu jonka avulla hän saa avattua lattiassa olevan luukun. Hän tekee vartiotuvan vuodevaatteista köyden auttaakseen Maxin ylös kuopan pohjalta. Max pakkaa käärmeen reppuunsa.
Vankikopeilla Siegfriediä tullaan hakemaan. Siegfried karkaa kahden vartijan kimppuun ja saa toiseen lyötyä hyvän osuman ennenkuin hänen päätään kopautetaan lattiaan ja tälli vie hänen kykynsä vastustaa. Siegfriediä lähdetään kuljettamaan alas, ja kolmas paikalle tuleva vartija keksii, että Renata voisi olla hyödyllinen panttivanki. Huolimaton ruumiintarkastus on kuitenkin jättänyt hänelle saappaaseen pienen veitsen, jolla hän pistää miestä joka tulee sisään. Lyhyen painin jälkeen mies saa silti Renatan taltutettua ja aseella uhaten vie hänet alas sellikerroksesta.
Parin kierreportaikon pohjalla on temppeli, joka on valaistu soihduilla ja kynttilöillä. Sen toisessa päässä sijaitsee kaksi valtaistuinta, joista toisella istuu muumio inkavarusteissa; toinen on tyhjä. Muumio on ilmeisesti Joshua Turner, jonka hänen seuraajansa ovat vähemmän kuin täydellisillä taidoillaan balsamoineet. Keskellä temppeliä on kivinen alttari, jonka päällä on kirkas hopeinen kilpi. Siegfried raahataan valtaistuimelle ja istutetaan alas; hänen kätensä lukitaan paikalleen pronssisilla rannekkeilla. Sen jälkeen kaksi pappia pitkissä tilkkuviitoissa joiden rinnassa on hakaristit alkaa mesota kummallista seremoniaa, joka on yhdistelmä auringonjumalan kutsumista ja valkoisen rodun ylemmyyttä. Renataa vartioidaan aseella temppelin nurkassa. Paikalla on yhteensä kuusi henkeä, joista ainoastaan papit ovat vahingoittumattomia - kaikki muut ovat jossain vaiheessa päivää saaneet jotain osumia. Renatalta kysytään, kuka hän on ja mitä hän tekee täällä, ja hän väittää olevansa armeijan kartoittaja ja että ulkona on ainakin kymmenen hänen toveriaan. Temppelissä ollaan selvästi hermostuneita: ilmeisesti paikalla ovat ainoat enää mitenkään ehjinä selvinneet kultistit.
Max on kiivennyt ylös kuopasta, ja yhdessä Benin kanssa hän käy läpi tukikohdan ylempiä kerroksia. Sieltä löytyy vanhoja inkatarvikkeita ja uudempaa tavaraa, jonka lentokoneella tullut ryhmä on tuonut mukanaan. Kuitenkaan ketään ei ole täällä. Kaksikko lähtee ramppia pitkin syvemmälle, ja löytää lopulta puiset paksut kaksoisovet. Niiden läpi kuuluu messuamista, ja Ben tunnistaa quechuankielen sanat "auringonjumala" ja "uhri". Selvästi wannabe-inkat ovat päättäneet aloittaa seremonian jo ennen auringonnousua, ilmeisesti koska hyökkäys temppeliin on ajanut heitä ahtaalle ja heidän väijyttämänsä vieraat eivät olleetkaan aivan niin helppoja kohteita kuin he olivat toivoneet.
Papit messuavat ja toinen heistä nostaa hopeisen kilven alttarilta samalla kun Ben ja Max tempaisevat oven auki ja avaavat tulen. Temppelissä puhkeaa tulitaistelu, Renata potkaisee vartijaltaan haavoittuneen jalan alta, vie tämän pistoolin ja liittyy ammuskeluun. Toinen papeista lakoaa, toinen torjuu luodin kilvellä, ja syöksyy Siegfriedin luo ja koettaa pakottaa kilven tämän käteen. Tulituksessa Max saa osuman käsivarteen, sitten huomaa Siegfriedin tilanteen ja käsittää, että täällä yritetään tehdä jotain outoa rituaalia. Hän ryntää pappia päin, mutta tämän paksu villakaapu estää macheteiskua uppoamasta kovin syvälle; pappi taas kolauttaa häntä päähän kilvellä ja pudottaa hänet yhdellä iskulla. Pappi saa hetkeksi kilven Siegfriedin käteen, mutta sitten Benin laukaus kaataa hänet maahan. Siegfried pudottaa kilven. Ben ja Renata ovat saaneet ammuttua muut temppelissä olevat. Puolta minuuttia myöhemmin Watley ja Hazel syöksyvät sisään, ja tulevat antamaan haavoittuneille ensiapua. Kukaan Tadley Venturesista ei ole pahasti haavoittunut.
Siivous
Feikki-inkoista kolme selviää vammoistaan, mukaanlukien ylipappina toiminut mies. Sellistä vapautettu lentäjä Ernesto osaa kertoa, että tämä on nimeltään Hank Summers, aiemmin Turnerin oikea käsi, ja on kotoisin Alabamasta; Summers itse ei sano mitään.
Selleistä löytyy myös 60-vuotias Brownin yliopiston professori nimeltä Poul van Dorn, joka ei myöskään sano mitään. Hänen ymmärryksensä näyttää kyllä olevan tallella, mutta hän on huonossa kunnossa. Hastings ryhmineen päättää jäädä temppelille Summersin ryhmän kanssa; kun armeijan postivene menee ohitse, kultistit sekä professori Dorn annetaan sotilaiden huostaan. Siihen saakka Hastings aikoo vahtia heitä, sekä seurata ritarihaukkoja niiden pesimäseudulla.
Sureesha Reddy on riemuissaan linnakkeen inkalaisesta arkkitehtuurista, sekä sieltä löytyvistä tauluista, jotka kuvaavat kuinka ilmeisesti 400 vuotta sitten inkaimperiumiin kuuluva heimo matkusti hopeisen kilpensä kanssa tänne, piiloon pohjoisesta tulevia conquistadoreja. Hopeinen kilpi oli heidän yhteytensä jumaliin ja he olivat saaneet sen avulla viestejä; Sureesha haluaisi viedä kilven museoon, mutta sitä ei löydä mistään. Tämä johtuu siitä, että Siegfried oli silmän välttäessä käynyt paiskaamassa kilven jyrkänteeltä alas, vesiputouksen alapuolella olevaan lampeen.
Kilven ohella linnakkeessa on muita arkeologisia aarteita. Cambridgen yliopisto ja British Museum ovat kiinnostuneita inkojen kivitauluista ja keramiikasta, kun taas Ben ja Renata nappaavat taskuihinsa koruja muumiolta ja muualta. Mitään valtavaa aarretta ei löydy, mutta jonkin verran satunnaista kultaa kuitenkin. Renata löytää myös reitin vesiputouksen takana olevaan kiviportaikkoon, joka johtaa lammen tasolle. Sieltä pääsee ulos sukeltamalla, ja näin tehdessään hän näkee vilaukselta lammen pohjassa olevan kilven. Hän ei kuitenkaan aio koskea siihen näkemänsä ja kuulemansa jälkeen.
Parin päivän kuluttua Reddyt ja Tadley Ventures palaavat kallioilta Caquetá-joelle ja kylään. Siegfriedin lentokoneeseen lastataan näytteitä arkeologisista löydöistä sekä professori Reddyn hyönteisiä. Seikkailijoille kirjoitetaan suuri shekki heidän palveluksistaan. Ernesto Valenici otetaan mukaan vietäväksi Bogotaan.
Viikkoja myöhemmin
Kingstonissa lady Helena selvittelee hieman Joshua Turnerin taustaa. Hänen organisaationsa on nähtävästi Watts Destiny, Inc, hämäräperäinen perheyritys, jonka omistaa hänen isänsä. Tarkempaa selvitystä saadakseen olisi tarpeen lähteä Yhdysvaltoihin.
Pelinjohtajan kommentteja
Pulp-seikkailua parhaimmillaan! Hahmotkin pääsivät loistamaan, eivät ihan tasaisesti, mutta jokainen edes jonkin verran. Realismi oli väkivallan ja vammojen suhteen tiiviisti seikkailuvaihteella, ja saa minun puolestani siinä pysyäkin. Luonto, maantiede ja historialliset seikat ovat ne, joissa pyrin olemaan lähempänä todellisuutta.
Inkatemppelin kartta perustui Dyson's Dodecahedronin karttoihin: https://rpgcharacters.wordpress.com/2015/06/09/friday-map-the-asymmetric-temple-surface-levels/ ja https://rpgcharacters.wordpress.com/2015/06/12/tuesday-map-the-asymmetric-temple-underground/, tosin ansakuopan olin itse lisännyt.
<-- 003: Caquetá-joki - 005: -->
CategoryPelit
