Revision [207]
This is an old revision of Xibalba006 made by AdminDare on 2016-05-29 17:42:45.
006: Tupaantuliaiset
<-- 005: Tartarus-säde - 007: -->
"Neiti du Parq, mistä te oikein tämän hankitte?" -
"Minulta."
- Siegfried ja mister Maung
"Minulta."
- Siegfried ja mister Maung
Kingston, Jamaikan kruununkolonia, huhtikuun alku, 1937
Siegfriedin niinikään Kingstonissa asuva kaukainen sukulainen, 65-vuotias Saksan imperiumin evp. laivastoupseeri Georg Hempel, kutsuu hänet käymään. Georg menetti viisi vuotta sitten jalkansa, ja on joutunut lopettamaan metsästyksen ja muut huippuaktiiviset puuhat. Hän on saamassa vieraakseen Saksasta sisarenpoikansa nimeltä Volkmar von Treitschke, joka täyttää heinäkuussa 19 ja olisi siksi joutumassa asepalvelukseen. Volkmarin vanhemmat (sekä Georg) eivät varsinaisesti ole innostuneet ajatuksesta, että poika lähtee palvelemaan Kolmannen valtakunnan asevoimissa, ja että vähintään ennenkuin hän lähtee niihin, hänen on syytä nähdä maailmasta muutakin kuin pelkkä Saksa. Niinpä Volkmar on lähetetty Georgin luokse Jamaikalle, ja Georg pyytää, että Siegfried voisi hieman näyttää sukulaispojalleen paikkoja, viedä tätä metsästämään ja muutenkin hieman hankkia tälle muuta ajateltavaa kuin kansallissosialismi. Siegfried lupaa näin tehdä.
Renatan tuparit
Miss Doe on pitänyt sanansa, ja ostanut Renatalle talon Bournemouthin omakotitaloalueelta, Kingstonin itälaidalta. Talo on pieni, mutta melko uusi, ja siihen kuuluu suuri piha ja se on lyhyen kävelymatkan päässä rannasta. Renata ja Gaspar muuttavat sisään, ja seuraavana päivänä ovat tupaantuliaiset. Suurperheeseen tottuneella Renatalla ei ole Kingstonissa alkuunkaan tarpeeksi tuttavia, joten hän järjestää kutsut ne periaatteella "tulkaa ja tuokaa kaverinnekin".
Viiden aikaan paikalle alkaa saapua ihmisiä: Renatan kavereita laivoilta, Tadley Venturesin ihmisiä, Maxin naapurustosta tuleva porukka mustia muusikoita, ja monia muita.
Lady Helenan mukana saapuu Kathy-niminen englantilaisnainen, ja Ben tuo tullessaan kaksi amerikkalaista. Siegfriedin mukana saapuu Volkmar. Yläluokkaiset vieraat ovat pukeutuneet sopivasti alaspäin, etteivät he liiaksi erottuisi rempseästä joukosta; amerikkalaiset ovat mutkattomasti kotonaan luokkarajojen läpi leikkaavassa tapahtumassa. Värikkäästi pukeutuneet mustat työläiset soittavat rummuilla ja kielisoittimilla rentoa rytmiä, rommi virtaa, ja tupaantuliaislahjoja tulee. Renata saa mm. radion, maustehyllyn, merellisen valokuvan ja paljon kaikenlaisia herkkuja.
Kathy sanoo pitkään vaatineensa lady Helenaa esittelemään hänet "konnilleen", ja haluaa kuulla jännittäviä tarinoita näiden seikkailuista. Gerard ja hänen sisarensa Constance kertovat olevansa Jamaikalla RKO Picturesin asialla: elokuvayhtiö kaavailee kuvaavansa täällä viidakkoseikkailufilmin, ja he etsivät paikkoja sekä yhteistyökumppaneita. Constance kysyy filmaattiselta Siegfriediltä, onko tämä koskaan harkinnut elokuvassa esiintymistä. Ilmeisesti tarina tarvitsee vielä pahista, ja vaikuttavan näköinen saksalainen sopisi Constancen mielestä castaussihteerin kriteereihin.
Siegfriedille kerrotaan myös, miten Renata on talon hankkinut; Sir Clivestä ja Tartarus-säteestä. Siegfried on asiaankuuluvan hämmentynyt. Zelig kuulee myös kertomuksen kuolemansäteestä. Hän sanoo tietävänsä sir Cliven maineelta, ja arvelee, että tämä on juuri sellainen mies, joka voisi moisen ideoida ja rakentaa.
Nuori Volkmar on hieman hämmentynyt tapahtumassa - hän on tottunut saksalaisen aatelin menoihin, ja nämä ovat hänelle aika kirjava tilaisuus. Kun lukionsa uimajoukkueen kapteeni kuulee Renatan olevan hyvin kotonaan vedessä, hän jää juttelemaan tämän kanssa, ja pian tajuaa, että häntä vain pari vuotta vanhempi espanjatar on häntä vielä monin kerroin taitavampi vesieläjä.
Max ja Renatan sailorikaveri, kolumbialainen Luisa juttelevat. Luisalla on mukana muutaman kuukauden ikäinen, tummaihoinen lapsi; hän kertoo, ettei hän ulkonäöstään huolimatta ole itse puhtaasti valkoihoinen, vaan hänellä oli afrikkalainen isoäiti. Luisa oli avioitunut englantilaisen miehen kanssa, mutta heille syntynyt lapsi olikin ollut mustaihoinen. Mies oli syyttänyt Luisaa uskottomaksi, ja Luisa vakuutti, että näin ei ollut, että hän itse oli vain neljäsosa-afrikkalainen. Joka tapauksessa mies oli jättänyt hänet, ja Luisa oli jäänyt yksihuoltajaksi. Hän toteaa, että moinen mies oli selvästi aivan turha tyyppi.
Ozaline
Aurinko on laskenut, ja Renata on käynyt lenkittämässä Gasparin. Kun hän palaa lenkiltä, hänen luokseen rientää kadulta mustaihoinen, tuntematon nainen yksinkertaisissa vaatteissa, puheessaan ranskalainen korostus. Nainen kysyy, onko Renata se henkilö, joka taisteli tasavaltalaisten puolella Espanjassa, ja kun Renata myöntää, nainen sanoo olevansa Renatan aatetoveri, ja pyytää piilopaikkaa. Renata kysyy, miten nainen tuntee hänet, ja tämä nimeää muutaman Renatan kaverin satamasta, joiden kautta tämä on hänestä kuullut. Naisen käsi vuotaa verta.
Renata vie hänet sisään taloon ja kätkee ullakolle. Hän sitoo tämän haavan nopeasti ja laskeutuu sitten alas.
Ulkona koppalakkinen konstaapeli on saapunut pihan reunalle, ja pyytäää saada tavata talon isännän tai emännän. Renata tuodaan paikalle, ja konstaapeli kysyy, onko Renata nähnyt mustaihoista, nuorta naista näillä main. Renata viittaa muusikkoihinsa, joiden parissa soittaa myös nelikymppinen, lihava nainen, mutta konstaapeli pudistaa päätään: nainen jota hän etsii on nuori, hoikka ja lyhythiuksinen, pukeutunut kuin työläinen. Renata sanoo, ettei ole ketään sen näköistä nähnyt, ja konstaapeli sanoo, että nainen oli juossut tätä tietä pitkin ja että jonkun olisi pitänyt nähdä hänen juoksevan ohi. Konstaapeli pyytää saada jutella muiden vieraiden kanssa, ja tämä suodaan.
Useimmat vieraista ovat sen verran humalassa, etteivät pimeässä totuudenmukaisesti olekaan nähneet mitään. Calypsomusiikkia soittava porukka ei tietenkään kerro poliisille mitään. Ben huomasi naisen, mutta Renatan tavoin kiistää nähneensä mitään, ja lady Helena esiintyy mahdollisimman avuliaana mutta tosiasiassa vain haaskaa poliisin aikaa. Etsityn naisen kerrotaan olleen mukana levottomuuksissa Woodfordin slummissa ihan vastikään. Toinenkin konstaapeli ilmestyy kertomaan, että puolentoista kilometrin päässä on todellakin käynnissä plantaasityöläisten mellakka, ja että tälläkin alueella on nyt voimassa ulkonaliikkumiskielto mustille, värillisille sekä yksinäisille naisille.
Poliisit lähtevät, ja Renata livahtaa ullakolle puhumaan naisen kanssa. Tämä kertoo nimekseen Ozaline du Parq - Renatesta se kuulostaa tutulta, ja hän arvelee ehkä nähneensä naisen jossain, muttei muista missä. Nainen juo ahnaasti vettä ja syö riisikakkuja, ja myöntää olleensa paikalla kun Woodfordissa syttyi mellakka. Hän sanoi olleensa viemässä pakettia ystävälleen, jonka oli sopinut tapaavansa paikallisen poliittisen vaikuttajan hautajaisissa. United Fruitin keppimiehet olivat hyökänneet hautajaisten kimppuun ja provosoineet tappelun, joka oli levinnyt. Poliisi oli lähtenyt Ozalinen perään, ja hän oli paennut Rollington Townin läpi Bournemouthiin, ja päätynyt tänne.
Ozaline kertoo paketin olleen noin kuusi jalkaa pitkä, ja että hän oli jättänyt sen Woodfordiin. Hän sanoo, että hänen pitäisi hakea se ja toimittaa ystävälleen, mutta poliisi ja mellakka vaikeuttavat asioita. Renata laskeutuu alas vintiltä, ja kertoo alhaalla odottavalle Benille ja Siegfriedille.
Ben tunnistaa Ozalinen nimen: tämä on lintuja kouluttava varas, jonka koulutetun papukaijan Tadley Venturesin ryhmä oli kohdannut uutenavuotena. Julmasti hymyillen hän sanoo keskustelevansa tämän kanssa hieman; Renata on tästä huolissaan, mutta Ben sanoo, ettei hän aio satuttaa tätä.
Ben nousee vintille, ja Ozaline tajuaa heti tilanteen rikollisen nokkimisjärjestyksen: hän on varas, mutta Ben on tappaja. Hän kertoo tarinansa: hän oli varastanut toimeksiannosta vanhan mayalaisen sauvan ja oli viemässä sitä meksikolaiselle ystävälleen Woodfordissa. Kuitenkin hän osui keskelle United Fruitin ja plantaasityöntekijöiden yhteenottoa. Hän kätki sauvan Woodfordiin ja pakeni, mutta United Fruitin keppimiehet tunnistivat hänet ja yksi haavoitti häntä teräaseellaan. Ozalinen kertomuksen mukaan sauva on kyllä vanha ja antiikkinen, muttei sinänsä näytä sisältävän jalometalleja tai jalokiviä.
Ben laskeutuu alas kertomaan tiedot muulle Tadley Venturesin ryhmälle, lady Helena mukaanlukien. Hetken aikaa hykerrellään hieman sille, että jalokivivaras on nyt heidän hallussaan, mutta lady Helena on sitä mieltä, että taitava varas joka on palveluksen velkaa on hyödyllisempi kuin varas joka viruu Kingstonin tyrmässä. Mayalainen sauva todetaan siinä määrin kiinnostavaksi, että ryhmä päättää auttaa Ozalinea saamaan sen takaisin, kunhan he saavat samalla vilkaista sauvaa.
Ozalinen kanssa tehdään diili: Tadley Ventures saa puolet hänen palkkiostaan, silmäillä sauvaa hetken, ja hän jää heille palveluksen velkaa. Tästä hinnasta he auttavat häntä saamaan sauvan takaisin. Ozaline tajuaa, että tätä parempaa tarjousta ei ole tulossa, joten hän hyväksyy sen.
Pimeyteen
Ben, Max, Renata ja Siegfried lähtevät Ozalinen kanssa kohti Woodfordin slummia. Se sijaitsee vain runsaan kilometrin päässä Renatan talosta. Kello on kymmenen illalla, ja tupaantuliaiset pihalla jatkuvat; sauvan voinee noutaa tunnissa, eivätkä juhlijat edes huomaa ihmisten olevan poissa. Lady Helena lupaa katsoa talon ja juhlijoiden perään keikan ajan. Kuullessaan mellakasta Volkmar on kiinnostunut lähtemään mukaan, mutta hänelle väitetään, että kyseessä on vain tylsä investointien turvallisuuden varjelu ja paperityökeikka.
Bournemouthin lähiössä näyttää kulkevan valppaan oloisia konstaapeleja, mutta Siegfried on riittävän kunniallisen näköinen pitääkseen heidän kiinnostuksensa poissa. Bournemouth onkin tosin brittiläisen keskiluokan aluetta. Kun ryhmä ylittää Windward Roadin ja saapuu Rollington Townin työläiskaupunginosaan, poliiseja alkaa yhtäkkiä olla enemmän. Viivasuorat kadut reunustavat identtisen näköisiä vuokrakasarmeja. Kukaan muu asukas ei näytä olevan ulkona. Pari poliisia kiinnostuu ryhmästä, ja jututtaa heitä, mutta Siegfried väittää heidän olevan matkalla keskustaan autonkuljettajan luo. Poliisit opastavat heitä oikeaan suuntaan, pikaisen kierroksen jälkeen palataan kuitenkin Woodfordin suuntaan. Pimeillä kaduilla liikkuu myös pikkuinen avolavakuormuri, jossa on United Fruitin tunnus; pari keppimiestä sen ohjaamossa näyttää etsivän rähinöintikumppaneita.
Rollington Town ei ole rikasta aluetta, mutta se on kuitenkin osa kaupunkia: systemaattisesti rakennettu ja viemäröity. Kingston on kuitenkin kasvanut nopeammin kuin kaupunkia on pystytty laajentamaan, ja Woodfordin rajalla nousee lankkuaita erottamaan toisella puolella olevaa hökkelikylää kunnon ihmisten alueista. Lankkuaidassa olevilla porteilla notkuu porukka United Fruitin kovanaamoja, jotka juovat, pelaavat noppaa ja näyttävät tylsistyneiltä. Heidän työnsä on luultavasti estää ketään tulemasta ulos, mutta välttämättä he eivät aivan hyvällä katso sitäkään, jos joku pyrkii sisään.
Parin korttelin päässä heistä lankkuaita revitään auki. Toiselta puolelta löyhähtää avoviemärin haju vasten kasvoja. Aidan takana oleva oja ylitetään lankkuja pitkin, ja samalla kun aidan paneelit palautetaan paikalleen, pimeydestä ilmestyy lyömäasein varustettuja rääsyisen näköisiä miehiä hätistelemään tunkeilijoita pois. Kun vakuutetaan, että tulokkaat eivät ole rosvoja, yhteenotolta vältytään. Hökkelikylää pitkin kulkevan ryhmän edellä kuitenkin kulkee sana. Täällä ei voi kulkea paikallisten huomaamatta. Slummissa on säkkipimeää; ainoat valot tulevat hyvin satunnaisista nuotioista.
Ben ja Max ovat nähneet vielä huonompiakin oloja - Woodfordissa ihmiset eivät sentään näytä näkevän nälkää, ja useimmilla on jotain työn tapaista plantaaseilla. Siegfriedille slummin kurjuus sen sijaan on kauhistus. Näyttää siltä, että täällä on myös tapahtunut jotain nujakointia aiemmin illalla, vaikkakaan se ei miksikään verilöylyksi ole käynyt.
Pamflettien mukaan Woodforsissa oli ollut vastikään menehtyneen plantaasityöntekijäaktivisti John Southmanin hautajaiskulkue, ja tämän yhteydessä poliittisia puheenvuoroja. Ilmeisesti United Fruit ei ollut pitänyt moisesta, ja oli tullut hajottamaan tapahtuman. Syvemmältä Woodfordista kuuluu messuamista ja huutoja: ilmeisesti yhteenotto ei ole vieläkään täysin ohi. Pian näkyviin tulee aukio, jolla on pari sataa slummin asukasta, ja joitakin kymmeniä United Fruitin keppimiehiä sekä autollinen poliiseja. Poliiseilla on ainoat tuliaseet täällä, ja standoff on ilmeisesti jatkunut pari tuntia. Tilanne on kyllä tulenarka, mutta ei varsinaisesti näytä toivottoman räjähdysherkältä: jos kukaan ei pahemmin asioita provosoi, luultavasti osapuolet lähtevät joskus puolenyön jälkeen kotiin.
Seikkailijat kiertävät mielenosoittajien harvan takajoukon läpi. Siellä joku tunnistaa Ozalinen, ja kysyy onko tämä kunnossa ja kenen kanssa hän liikkuu. Ozaline sanoo näiden olevan kavereitaan, ja olevansa suht ok. Hän kysyy, onko Pacal kunnossa, mutta tietoa ei tule.
Vähän matkan päässä mielenosoituksen ytimestä on pieni puistontapainen - tai ainakin rakentamaton rinne, jonka läpi virtaa korkeammilta viljelyksiltä tuleva syvä ja leveä oja. Oja sukeltaa holvattuun, vanhaan viemäritunneliin, ja Ozaline sanoo kätkeneensä sauvan sinne. Puisto on sysipimeä. Max laskeutuu ojaan, ja kahlaa sisään holviin. Vesi löyhkää, muttei ole sentään täällä slummin ylärinteellä aivan niin saastaista kuin lankkuaidan vieressä. Ehkä puolen minuutin haeskelemisen jälkeen Max löytää veden alta öljykankaaseen käärityn pitkän paketin.
Siegfried on jutellut Ozalinen kanssa sauvasta, ja kysyy tältä, mistä tämä sen oikein hankki. Silloin matala ääni pimeydestä vastaa: "Minulta." Jostain vedetään esiin lyhty, ja puiston vieressä seisoo kookas aasialainen mies valkoisessa puvussa.
Alamaailmassa
Ben tunnistaa miehen: hän on Mr. Maung -niminen Kingstonin alamaailmajohtaja, eräs kaupungin rikollisuuden suurimpia tekijöitä, ellei peräti suurin. Maungin lisäksi varjoissa seisoo kymmenkunta miestä - tarkkaa määrää ei voi arvioida. Maung on enemmän kiinnostunut siitä, että hänet nähdään kuin että hän näkee puistossa olijat, mutta vaikutus onkin toivottu: ne lähelläolijat, jotka eivät ole hänen posseaan, häipyvät vilkkaasti puistosta.
Maung sanoo olevansa kovin pettynyt siihen, että Ozaline oli päättänyt varastaa häneltä, ja vaatii omaisuutensa palauttamista. Seuraa hetki neuvottelemista, mutta Maungilla ei ole kiire minnekään. Hän tahtoo sauvan sekä Ozalinen, ja muita hän kehottaa vain poistumaan. Kun häntä uhataan poliisilla, hän vain hymyilee, ja implikoi poliisin olevan hänen taskussaan.
Max kehotetaan lopulta tuomaan sauva ulos viemäristä, ja hän tekeekin näin, säikäyttäen hänen peräänsä lähteneen Maungin koviksen. Sauva ojennetaan Maungin kätyrille. Sitten Maung edellyttää, että hän saa myös Ozalinen, joka on kauhusta jäykkänä. Siegfried ei suostu kuitenkaan liikahtamaankaan.
Hetken aikaa tilanne on patissa. Sitten Maung pyytää kätyriään valaisemaan vastustajiensa kasvot soihduilla, ja hän kysyy heidän nimensä. Käy ilmi, että sauva oli ollut myynnissä hänen antiikkiliikkeessään 12 punnalla - pikkusumma Siegfriedille tai lady Helenalle. Lopulta Maung toteaa, että hän ei tahdo ryhtyä täällä taistelemaan; jos Ozaline on von Falkenhausenin suojeluksessa, ei hän aio sitä kiistää, vaikka mainitseekin, että tämä ei välttämättä ole luotettavin kumppani. Sitten hän kerää miehensä, ja lähtee. Ozaline alkaa jälleen hengittää, ja hän kiittää Siegfriediä; hän uskoo, että Maung olisi murhannut hänet rangaistukseksi.
Sauva on menetetty, mutta sentään kukaan ei ole loukkaantunut. Ryhmä hankkiutuu ulos Woodfordista. Ben saattaa Ozalinen kotiinsa, ja huomauttaa tälle, että pikkusummista ei kannata henkeään vaarantaa. Baarin yläkerrassa, monen linnun kanssa asuva Ozaline toteaa, että aina ei ole tarjolla mitään tuotteliasta keikkaa, ja syödä hänen kuitenkin täytyy.
Renatan kotona tupaantuliaiset ovat vielä täydessä käynnissä. Lady Helena kuuntelee kuvauksen tapahtuneesta. Hänkin tietää mister Maungin, ja toteaa, että tämä on varmasti vaarallisimpia miehiä Kingstonissa.
Seuraava päivä
Siegfried on saanut Maungilta käyntikortin "Lee Moonin antiikkiliikkeeseen". Hän käy siellä, ja Mr. Maung ottaa hänet ystävällisesti vastaan. Hän myy sauvan Siegfriedille 15 punnasta, ja myöntää saaneensa sen itse Nightingale-nimiseltä mieheltä.
Tadley Venturesilla sauvaa ihmetellään. Se on lujaa, vanhaa puuta, monimutkaisesti rakennettu ja koristeellinen. Arvellaan, että sillä voi olla jotain yhteyttä Nightingalen tavoittelemaan Costa Ricasta löytyneeseen mayojen hopea-aarteeseen, tosin Nightingale oli myynyt tämän. Siegfriedin mielestä sauva ei vaikuta aseelta eikä uhrausvälineeltä; jokin siinä saa hänet epäilemään, että se liittyy ehkä enemmänkin tietoon. Max veikkaa kepin olevan kirottu tai muuten harmillinen - hän kokee jo hopealastin aiheuttaneen hänen karmalleen melkoista tahraa.
Renata käy koralliriutalla sukeltamassa Volkmarin kanssa. Saksalainen on ällistynyt meren väriloistosta ja riutasta. Jälkeenpäin hän kyselee Siegfriediltä, onko Renatalla ketään erityistä miestä.
Pelinjohtajan kommentteja
Vuosi sitten minulla oli niin kova kiire saada kampanja käyntiin, etten ehtinyt kehittää kunnollista suurta supporting castia Tadley Venturesin ympärille. Tämän pelin myötä asiaa on toivottavasti jotenkin saatu korjailtua.
12 puntaa ei ole oikeasti iso raha, mutta ei se ihan taskurahaakaan ole: sillä ylläpitää keskiluokkaista elintasoa puolitoista kuukautta. Nykyrahassa se olisi perusostovoimaltaan ehkä noin 1000 EUR.
Näköjään Ozalinen nimi oli tosiaan mainittu jo ekan pelin kuvauksessa, vaikka häntä itseään ei näkynytkään. Mr. Maung on myöskin ollut olemassa paperilla jo tuosta lähtien; vasta nyt vaan oli tilaisuus todella käyttää häntä.
<-- 005: Tartarus-säde - 007: -->
CategoryPelit
